tag:blogger.com,1999:blog-49129325523879799422024-03-21T19:49:14.199+02:00Kirjoituksia toisesta kerroksestaVesku Lankihttp://www.blogger.com/profile/06566568134362756941noreply@blogger.comBlogger151125tag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-1774624895719311262023-09-01T13:45:00.006+03:002023-09-05T18:51:52.479+03:00Kahviloissa ja kulmapöydissä<p> </p><p class="MsoNormal"><span face="Arial, sans-serif"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj34m76UwXskpLUAcUqw3aslQWbuiVps1962czsL3WKWta-RdRC9yJl7tE1zufml9jHnuOEjw8Sh0HeltHeUnGrncSBp2LOuMBshilfdAxhll_RFu5q5KCDxWbbaDzAwRSjSpIcwLkke7qXbZ8w4hTGFdD5LTlN6nR8QqRLKtTWzyr6aDJK6zHbVQGGDwI/s1276/Kaiadas_kansi2_06_20232.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1276" data-original-width="850" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj34m76UwXskpLUAcUqw3aslQWbuiVps1962czsL3WKWta-RdRC9yJl7tE1zufml9jHnuOEjw8Sh0HeltHeUnGrncSBp2LOuMBshilfdAxhll_RFu5q5KCDxWbbaDzAwRSjSpIcwLkke7qXbZ8w4hTGFdD5LTlN6nR8QqRLKtTWzyr6aDJK6zHbVQGGDwI/s320/Kaiadas_kansi2_06_20232.jpg" width="213" /></a></div>Nainen katsoo pienessä kahvilassa
cappuccinokuppiaan. Maitovaahdossa kuohuu kokonainen elämä: tämä päivä ja
eilinen. Kasvoilla asuu suru, mutta valo leikkii huoneessa. Silmäkulmaan
ilmestyneen kyyneleen takaa heijastuu iloa, kenties päätös seuraavasta
askelesta.<p></p>
<p class="MsoNormal"><span face="Arial, sans-serif">Trubaduuri soittaa rock-klassikkoja ja uudempaa
materiaalia. Vuosi 1972 on vain tahroja paperilla, kun kertoja luettelee
viikonpäiviä, jolloin tahtoo olla juovuksissa. Joku yleisöstä huutaa toiveen:
”Whiskey in the Jar”. Sen hän soittaa. Tänäkin iltana. Laivan ikkunat ovat
tuhkanharmaat.</span></p>
<p class="MsoNormal"><span face="Arial, sans-serif">Vanha nainen elää menneisyytensä uudestaan, ja
ryssä on tullut taas yöllä rajan yli. Nuoret sotilaat ovat majoittuneet
yläkertaan, mutta pian he ovat poissa: asemissaan kylmissään tai niminä
hautakivissä. Kaikki on läsnä, sekä nykyisyys että menneisyys, joiden välillä
ei ole enää eroa.</span></p>
<p class="MsoNormal"><span face="Arial, sans-serif">Nämä kolme tarinaa ovat totta, mutta silti
yksittäisiä hetkiä ja tulkintoja, jotka ihmisiä tarkkaillut kirjoittaja loi kulmapöydissä ja
kahviloissa. Ne kietoutuvat kokonaisuuteen ja toisiin tarinoihin, jotka ovat
syntyneet eurooppalaisissa baareissa ja tavernoissa. Ne kuvaavat ihmisiä, jotka
täyttävät elävien pöydät.</span></p>
<p class="MsoNormal"><span face="Arial, sans-serif"><i><b>Kaiadas</b></i> on runoteos, joka oli pakko kirjoittaa. Avasin silmäni, ja henkilöt
kantoivat tarinansa pöytääni. Osa päätyi sivuille, ja toiset jäävät kertomatta
ja kohinaksi taustalle. Kenties jokaista odottaa elinkelvottomien rotko: baaritiski, eteinen tai unohdus. Jäävätkö he historian näkymättömiksi?<br /></span></p>
<p class="MsoNormal"><span face=""Arial",sans-serif" style="color: black; mso-fareast-font-family: "Times New Roman";"><o:p> </o:p></span></p>Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-72517668531378011012022-06-02T12:37:00.000+03:002022-06-02T12:37:59.835+03:00 Kirjoitin kirjan<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQ6OqWAj2IQOuV-5I31oaF3mkwQhN92mQE21UzkzACVT5iRzFTj9b5MwGlGc5gCI9vhlUhOPlvTgkdrgXJc2SSsc9Inp81oA3h1VzH1Vq3anuf4QgAlNO5NBA0YC3la01GCg36ccZ1mQIQ2qFHZvttCBg5mC9ZiL9wVs_H-vCDOrkYhQi0fET0TrZy/s2480/Musta_Kotka_kansi_05_2022.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2480" data-original-width="1748" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQ6OqWAj2IQOuV-5I31oaF3mkwQhN92mQE21UzkzACVT5iRzFTj9b5MwGlGc5gCI9vhlUhOPlvTgkdrgXJc2SSsc9Inp81oA3h1VzH1Vq3anuf4QgAlNO5NBA0YC3la01GCg36ccZ1mQIQ2qFHZvttCBg5mC9ZiL9wVs_H-vCDOrkYhQi0fET0TrZy/w141-h200/Musta_Kotka_kansi_05_2022.jpg" title="Kannen suunnittelu: Kaisa Naakka" width="141" /></a></div>Saiko kaikki alkunsa syksyllä 2014, kun Vesku Lanki julkaisi Facebookissa valokuvan? Räpyttelikö Musta Kotka ensimmäisen kerran siipiään, kun istahdimme kotkalaisen kahvilan nurkkapöytään keskustelemaan yhteistyöstä?<p></p><p>Ehdottomasti ehkä.</p><p>Perustin syksyllä 2014 oman blogin. Pyysin Veskulta teknistä apua ja esittelin ideani kuvituskuvista. Ensin mainittu onnistui helposti, mutta jälkimmäisestä kuvaajalla oli vankka mielipiteensä, omaani huomattavasti parempi. Herrat Loponen, Musikka ja Fintellektuelli päätyivät kaikkien nähtäville, ja jotakin vanhaa pyrki maailmalle pöytälaatikosta.</p><p>Sitten näin valokuvan.</p><p>Se huusi tarinan ympärilleen. Aloitin luonnostelun syksyllä 2017 ja kirjoitin käsikirjoituksen ensimmäisen version loppuhuipennuksen Kittilässä kesällä 2019. Sitä ennen olimme jo Veskun kanssa ottaneet käyttöön Musta Kotka -työnimen, jota viljelimme sosiaalisessa mediassa aihetunnisteena. Liitimme sen kuviimme ja lyhyisin tekstinpätkiin. Kokeilin somessa muutaman rivin mittaisia runollisia havaintoja ja jopa haikuja. Varsinaisessa käsikirjoituksessa joko lavensin tai kavensin tekstiä. Pohdin ja sommittelin. Kuvat vilkkuivat silmissä. Lopulta kokonaisuus löysi muotonsa.</p><p>Muutamia vuosia sitten muodostimme kahden hengen raadin haminalaisen kirjailijan Annukka Järven kanssa. Luimme nimettömiä synopsiksia, joista valitsimme teokset, jotka kustantamoni julkaisisi seuraavina vuosina. Annukka nosti Mustan Kotkan ensimmäiseen pinoon. Työ alkoi uudestaan: editointikierroksia ja keskusteluja, hiomista ja muutoksia. Kirjoittajat ymmärtävät tämän kuvion.</p><p>Seuraavaksi koronarajoitukset astuivat voimaan. </p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjEvEr4RY4Rj5BCtFlSfvvcF8SUx1RAh6oA7833Y8Gvvuw7D6pA_wfFAMqQuRMF-QDck-JDX9cIYpMgit49jeedSVJ7I-LBGZj-LQyR7VxFyq4uHeHVD52ElO8aEQhc_EEWfK5L3n7yDjx3j9pV6uNXT_fQhLP6lPV--08ycs_OtHFvhv6X-Bfyvr95/s1000/fb-20141125-IMG_1051.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="1000" data-original-width="667" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjEvEr4RY4Rj5BCtFlSfvvcF8SUx1RAh6oA7833Y8Gvvuw7D6pA_wfFAMqQuRMF-QDck-JDX9cIYpMgit49jeedSVJ7I-LBGZj-LQyR7VxFyq4uHeHVD52ElO8aEQhc_EEWfK5L3n7yDjx3j9pV6uNXT_fQhLP6lPV--08ycs_OtHFvhv6X-Bfyvr95/w133-h200/fb-20141125-IMG_1051.jpg" title="Kuva: Vesku Lanki" width="133" /></a></div>Siirryin kirjoittajasta lukijaksi ja kustannustoimittajaksi, ja siinä sivussa kirjoitin 1980-luvun musiikkikulttuuriin keskittyvää sähköpostijulkaisua Risto Pakarisen kanssa. Unohdin hetkeksi oman blogini ja käsikirjoitukseni, kunnes aika tuntui kypsyneen. Edessä oli vielä yksi editointikierros kustannustoimittajani Annukan kanssa.<p></p><p>Vaihdoin sanoja viime hetkeen saakka.</p><p>Musta Kotka on tiivis kertomus noin vuorokauden kestävästä ajanjaksosta, jonka aikana nimetön mies saapuu satamaan ja pyrkii pääsemään tasoihin menneisyytensä kanssa. Veskun valokuvat sekä tukevat tarinaa että luovat uusia ulottuvuuksia ja täydentävät rivien välejä. </p><p>Pian kirja on käsissämme, ja sinä saat muodostaa mielipiteesi kuvien ja tekstin liitosta.<br /><br /></p><div><br /></div>Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-5703410343544741122022-05-24T13:18:00.007+03:002022-05-24T15:30:09.501+03:00Perustin kustantamon<p><span style="font-family: inherit;"></span></p><div style="text-align: left;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi7M2P5cve_ydIf0NWfQXA9aj-QRp1nhysrDLiTuK_Hr1tQSY4SycgRMCdt93LA4JSLaru4HxBdo8_N7tp3eqIcfo-2_aNvE_M3gn2li3DvJw3sDC_DJIONQL5BdZG0tVQMOaHgU4btI6hLXxZZVXJLFpBcdrljdxeuI3FgwwyMvODH-sjM5MZnWOmI/s1500/Kirja.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1000" data-original-width="1500" height="133" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi7M2P5cve_ydIf0NWfQXA9aj-QRp1nhysrDLiTuK_Hr1tQSY4SycgRMCdt93LA4JSLaru4HxBdo8_N7tp3eqIcfo-2_aNvE_M3gn2li3DvJw3sDC_DJIONQL5BdZG0tVQMOaHgU4btI6hLXxZZVXJLFpBcdrljdxeuI3FgwwyMvODH-sjM5MZnWOmI/w200-h133/Kirja.jpg" title="Kuva: Vesku Lanki" width="200" /></a><span style="font-family: inherit;"><span style="font-family: inherit;">En ole koskaan haaveillut ryhtyväni kustantajaksi. Enkä oikeastaan edes halunnut. Näin vain kävi. Erikoisinta tilanteessa on, että muutamat hyvät ystäväni ja virkatyön välityksellä tutuksi tulleet yhteiskumppanit pitivät tätä askelta loogisena, jopa odotettuna. Kenties he tuntevat minut itseäni paremmin.</span></span></div><p></p><p class="MsoNormal"><span style="font-family: inherit;">Joitakin vuosia sitten virisi kirjoittajaryhmässä – jonka jäsen olin tuolloin – keskustelu kotkalaisesta kustantamosta. Osallistuin puheisiin puolivaloilla ja lähinnä haukottelin koko ajatukselle. Vuodet vierivät ja vaatimukset lisääntyivät. Kirjoittajat kirjoittivat.</span></p><p class="MsoNormal"><span style="font-family: inherit;">Totuuden hetki koitti keväällä 2018, ja istuimme yhteisen pöydän äärelle. Muutamaa viikkoa myöhemmin kustantamolla oli nimi, ja minä olin liittynyt jäseneksi turkulaiseen osuuskuntaan. Vielä tässä vaiheessa epäilin lopputulosta ja en pitänyt asiasta meteliä. Toiminnan suuntaviivat hahmottuivat vähitellen.</span></p><p class="MsoNormal"><span style="font-family: inherit;">Pyysimme tusinalta tutulta kirjoittajalta synopksikset. Kahden hengen raatimme – kokenut kirjailija ja minä – luki ja tutustui tarkoin tarjokkaisiin. Valintamme osuivat samoihin teksteihin, ja kokosimme ne neljän kappaleen pinoihin. Muodostimme kirjoittajista pareja, jossa oli sekä kirjoittaja että kustannustoimittaja. </span></p><p class="MsoNormal"><span style="font-family: inherit;">Työ alkoi. Kustannustoimittajat kommentoivat synopsiksia, antoivat ohjausta ja sopivat aikatauluista. Vähitellen neljällä käsikirjoituksella oli enää kaksi kustannustoimittajaa, ja seuraavaksi iski korona. Julkistamispäivämäärä siirtyi hamaan tulevaisuuteen, ja aikaa käsikirjoitusten hiomiselle tuli lisää.</span></p><p class="MsoNormal"><span style="font-family: inherit;">Helmikuussa 2022 oli selvää, että suunnitelmat olivat vuotaneet julkisuuteen. Samalla vahvistui ajatus, että ryhdyn todellakin kustantajaksi ja hain sivutoimilupaa. Oli aika aloittaa ja tehdä kaikesta julkista. Kustantamo ilmoitti ensimmäisten kirjojen julkaisupäivämäärän, ja seuraavaksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Syntyi paperipula, eikä koronapandemiakaan ollut vielä ohi. Aikataulu meni jälleen uusiksi.</span></p><p class="MsoNormal"><span style="font-family: inherit;">Tällä hetkellä ensimmäiset neljä kirjaa ovat jo painossa. </span></p><p class="MsoNormal"><span style="font-family: inherit;"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: inherit;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHYc3Yeu_W6bpPfQ3HHUgzYbZRZnBB3M0wVlbDFL6YtgOJh98YzYVMjQnynhaSXYTQLXewGh9YBA5oDpq3oK3yDXzgGiyizYD2rChA6ZWE2UXOxOvlx01_hJccALTpaCInbhHVbnuVAu8fqQJ_v1L8aOR4uSiMQEC7yoRQMI88ZNMVB4bR-r3Hoz1_/s800/Logo.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="500" data-original-width="800" height="125" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHYc3Yeu_W6bpPfQ3HHUgzYbZRZnBB3M0wVlbDFL6YtgOJh98YzYVMjQnynhaSXYTQLXewGh9YBA5oDpq3oK3yDXzgGiyizYD2rChA6ZWE2UXOxOvlx01_hJccALTpaCInbhHVbnuVAu8fqQJ_v1L8aOR4uSiMQEC7yoRQMI88ZNMVB4bR-r3Hoz1_/w200-h125/Logo.jpg" width="200" /></a></span></div><span style="font-family: inherit;">Kustantamo etc. kutsuu sinut maanantaina 20.6.2022 kello 15.30–17.30 tutustumaan toimintaamme, kirjailijoihimme ja ensimmäisiin kirjoihimme. </span><p></p><p class="MsoNormal"><span style="font-family: inherit;">Tapaammehan sinut Merikeskus Vellamon Ruumassa?</span></p><p class="MsoNormal"><span style="font-family: inherit;"><br /></span></p><div><br /></div>Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-45235867496891438112020-03-23T08:52:00.000+02:002020-03-23T08:52:48.781+02:00Liitu ja ikenet <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnsdlzZq2eULybDW-ENxYm8ENrHUNXrWaMOZ8gBbaDSXRRmMO4LkYiVNUdrR9AAfuLNLZAxlutOcGl6il5MiCXUZrWDxXjjvghgz5PMCSIulELLRziAt8m1QeJ7kr5n0pLSa0E5g83uhY/s1600/blogi-20141003-IMG_6829.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="667" data-original-width="1000" height="133" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnsdlzZq2eULybDW-ENxYm8ENrHUNXrWaMOZ8gBbaDSXRRmMO4LkYiVNUdrR9AAfuLNLZAxlutOcGl6il5MiCXUZrWDxXjjvghgz5PMCSIulELLRziAt8m1QeJ7kr5n0pLSa0E5g83uhY/s200/blogi-20141003-IMG_6829.jpg" title="Kuva: Vesku Lanki" width="200" /></a></div>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Suuresti kunnioittamani kasvatustieteen professori antoi muinoin hyvän opetuksen. Tietotekniikka voi pettää, laitteet lakata toimimasta tai sähkönjakelu katketa kesken oppitunnin. Tällöin opettajalle jää vain kaksi työkalua: liitu ja ikenet.</span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Muistin tämän aina oppitunteja valmistellessani: laadin Powerpoint-esityksen oheen joko mindmapin tai pienen käsitekartan. Ne osoittautuivat mainioiksi työkaluiksi myös opetuskeskusteluissa eli normaalia vapaamuotoisemmassa keskustelun omaisessa opetuksessa. </span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Samainen professori tiivisti myöhemmin yhtä hienosti edustamani opetusalan keskeisimmän historiallisen tehtävän yhdeksi mielikuvaksi. Vapaan sivistystyön oppilaitokset opettivat suomalaiset käyttämään veistä ja haarukkaa, eikä perusasia ole kadonnut. Veitsi ja haarukka vaihtuivat vuosikymmenten saatossa muun muassa kielitaitoon ja tietotekniikkaan.</span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Me kaikki tiedämme, minkä eteen yhteiskuntamme ja yhteisömme juuri joutuivat. Oppilaitokset reagoivat tilanteeseen nopeasti. Kansalaisopiston opettajien ei ole pakko käyttää työssään yhteistä etäopetuksen mahdollistavaa järjestelmää toisin kuin monissa muissa opetuksen työmuodoissa. Etäopetus ei kuitenkaan ollut vierasta. Monet opettajistamme olivat jo vuosikausien ajan hyödyntäneet tietotekniikan suomia mahdollisuuksia. Nykyinen tilanne on silti kaikessa laajuudessaan uusi ja haastava.</span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Kansalaisopistojen opettajat ovat kuin oppilaansa: koulutuksellisesti heterogeeninen joukko oman alansa asiantuntijoita, eivätkä kaikki ole suorittaneet korkeakoulututkintoa tai opettajan pedagogisia opintoja. Tästä huolimatta tai siitä johtuen, käynnistyivät omassa opistossamme etäopetusjärjestelyt nopeasti. Ensimmäiset ryhmät aloittivat puolen tunnin kuluttua ensimmäisestä ohjeesta ja viimeiset liittyivät mukaan kahdessa vuorokaudessa. Tämä oli melkoinen suoritus poikkeusolosuhteissa, ja vaati meiltä kaikilta suurta venymiskykyä.</span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Muutamassa viikossa etäopetuksesta tulee ”uusi normaali”, ja kun se jo sujuu, päättyy lukukautemme. Tänä aikana saatta opettaja puhua oppilailleen ”riittisesti ressistä” ja kirjoittaa yhdyssanat erikseen, mutta tärkeintä on yhteys. Linjan päässä on ihminen, joka vie urakkansa päätökseen ja on kiinnostunut opiskelijansa toimintakyvystä. Hän tarjoaa mielekästä tekemistä, joka todennäköisesti osaltaan vähentää sairaanhoitojärjestelmän hetkellistä kuormitusta. </span><br />
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "arial" , "helvetica" , sans-serif;">Liitu ja ikenet ovat edelleen opettajan tärkeimmät työkalut. Sanat kulkevat oppilaille puheena tai kirjoituksena ja taululle tehdyt havainnollistavat piirustukset kuvatiedostoina verkkojen välityksellä. Tapoja on monia, eikä opettajuus katoa etäisyyteen. Se vahvistuu ja muuttaa muotoaan.</span>Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-23530846503332528062019-01-20T16:49:00.000+02:002019-01-20T16:49:23.479+02:00Säveliä vuodenvaihteeksi<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiRIC6BaXWpYanKenBPXrcNcGf-M878NLCCTCmXKmZzMCPiQz-recIKEd8_EzKFUHoHb0LfzKEgAFS90HtxejMoerc6f-qfp9_nwV12vGEsuybXfK7lGbsbR9oQW4RAfiqgeW80gL58hdM/s1600/Albumit2018-1.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="150" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiRIC6BaXWpYanKenBPXrcNcGf-M878NLCCTCmXKmZzMCPiQz-recIKEd8_EzKFUHoHb0LfzKEgAFS90HtxejMoerc6f-qfp9_nwV12vGEsuybXfK7lGbsbR9oQW4RAfiqgeW80gL58hdM/s200/Albumit2018-1.jpg" title="Kuva: Mika Kempas" width="200" /></a></div>
Vuoden 2018 lopulla oli julkaisurintamalla ruuhkaa. Moni perinteisistä suosikkiartisteistani toi markkinoille uuden albumin. Monesta olisin halunnut pitää enemmän kuin lopulta oli mahdollista. Onneksi osa vuoden varrella julkaistuista levyistä sentään osui kohteeseensa ja puhutteli kuulijaansa.<br />
<br />
Valitsin listalleni kymmenen mielenkiintoista albumia, jotka päätyivät kerta toisensa jälkeen soittimeen. Ne sisältävät elementtejä, jotka joko ruokkivat mielikuvitusta tai saavat arjen raskauttaman mielen nousemaan vielä kerran kaiken harmauden yläpuolelle. Levyt on julkaistu vuoden 2017 joulukuun alusta marraskuun 2018 loppuun ulottuvalla aikajänteellä.<br />
<br />
<b>Elvis Costello & The Imposters: Look Now</b><br />
Teknisesti levy hipoo täydellisyyttä, mutta onneksi Costellon ääni luo inhimillisen ja tarvittavan särön kauniiseen pintaan. Vaikka Artisti ei huuda rokin ilosanomaa, kannattaa volyymi nostaa niin korkealle kuin on vain mahdollista, sillä monipuoliset sävyt ja taitavat sovitukset saavat lanteet notkumaan hetkittäin. Tällainen albumi puolustaa aina paikkaansa itselle omistetun illan soittolistalla.<br />
<br />
<b>Roger Daltrey: As Long as I Have You </b><br />
Daltreyn ääni ei ole aivan entisensä, mutta hän on oikeastaan aina liikkunut kireyden rajamailla. 74-vuoden iässä sama kireys kertoo tiukasta asenteesta: laulaja ei suostu antamaan periks ja liikkuu näissä maisemissa kuin kotonaan. Sisäinen lämpö levylle valittua musiikkia kohtaan saa kappaleet kuulostamaan itseään täyteläisemmiltä. Kokenut muusikko tuntee rajansa ja osaa kääntää kaiken täydellisesti edukseen.<br />
<br />
<b>Marianne Faithfull: Negative Capabilty</b><br />
Kun artisti on nähnyt ja kokenut kaiken, on aika tehdä tilinpäätös. Tämä ei kenties ole Faithfullin uran pääteasema, mutta kaihoisa yleisilme kertoo jotakin olennaista lopullisuudesta. Ed Harcourtin luotsaama yhtye tekee hienoa jälkeä ja vierailevat artistit luovat uusia todellisuuden tasoja. Elämän karheus tekee albumista vastustamattoman, jopa kauniin.<br />
<br />
<b>Brian Fallon: Sleepwalkers</b><br />
The Gaslight Anthemin keulakuva Brian Fallon ajaa mutkaisella tiellä, mutta vie albuminsa lopulta liput hulmuten maaliin. Vain todellinen kyynikko ei pysty nauttimaan näiden haikeiden ja romanttisten kappaleiden tunnelmasta. Artisti on tavoittanut hyvin olennaisia asioita amerikkalaisesta sielusta ja laajasta musiikkiperinteestä. Viattomuus ja tummat sävyt kulkevat käsi kädessä ja tukevat toisiaan.<br />
<br />
<b>Robert Finley: Goin’ Platinum! </b><br />
Soitto on kauttaaltaan riittävän ilmavaa ja muusikoilla pysyy tärkeä tehtävä kirkkaana mielessä: Robert Finleyn rouhea ääni säilyy koko ajan pääosassa. Valokeila lankeaa mieheen, joka ei enää häikäisty vaan häikäisee. Kun Finleyn vuosien karhentama falsetti häipyy kaikuna hiljaisuuteen viimeisen kappaleen<b><i> Holy Wine</i></b> päättyessä, on kuulijan olo kuin ehtoollisen jäljiltä: puhtaana kaikista muinaisista synneistä.<br />
<br />
<b>Mark Knopfler: Down The Road Wherever</b><br />
Soolourallaan on Mark Knopfler ollut taitava yhdistämään rockelementtejä perinteisempään amerikkalaiseen ja brittiläiseen musiikkiin. Parhaimmillaan liitto on soinut kirkkaana, mutta parilla aiemmalla albumilla nousukiitoa oli vaikea havaita. Ei tämäkään levy suuria yllätyksiä tarjoa, mutta nyt hän vaikuttaa olevan sinut itsensä kanssa. Se puolestaan saa kappaleet kuulostamaan monta astetta paremmalta. Maisemat vaihtuvat, mutta kitara pysyy tukevasti Knopflerin kädessä.<br />
<br />
<b>The Magpie Salute: High Water I </b><br />
Kappaleiden laaja kirjo luo aluksi kuvan suuntaa vailla kulkevasta yhtyeestä, mutta arvaamatonta se ei ole. Tätä on amerikkalainen musiikkiperinne parhaimmillaan: tarkoituksellisen värikästä ja tyylitietoisen monipuolista.<i><b> Sister Moon</b></i> nousee vuoden parhaiden kappaleiden eksklusiiviseen joukkoon.z<br />
<br />
<b>Kacey Musgraves: Golden Hour</b><br />
Kaunis ääni saa kappaleet hehkumaan. Albumi henkii aikuisuuden seuraavaa askelta, jonka kunkin laulun kertoja on valmis ottamaan varauksellisella ilolla vastaan. Musgraves luo sävelillä valoa ympärilleen, ja talven pimeinä hetkinä kuulija osa arvostaa sitä kaikkein eniten. Kevyt ja ilmava musiikki kuljettaa mukanaan.<br />
<br />
<b>Nathaniel Rateliff & The Night Sweats: Tearing at the Seams</b><br />
Rateliffin ääni kuulostaa yhä varmemmalta, sävykkäämmältä ja tuhdimmalta, ja soittajat ovat hieman rauhoittuneet edellisen studioalbumin jälkeen. Kaikkea ei enää tarvitse ladata jokaiseen kappaleeseen: juna kulkee, mutta pysyy tiukasti raiteilla. Näissä tekijöissä lepäävät sekä levyn vahvuudet että heikkoudet. Raivoisa hyökkäysvaihe on saatu päätökseen. On aika vakiinnuttaa tilanne, käydä hetkeksi puolustusasemiin ja näyttää muille muskeleita. Onneksi heikkoudet jäävät vahvuuksien taakse piiloon ja albumi osoittautuu tasapainoiseksi kokonaisuudeksi: tämän junan konduktööri tietää, mihin olemme matkalla ja milloin olemme perillä.<br />
<br />
<b>Paul Weller: True Meanings</b><br />
Wellerin uusi albumi pysäyttää ajan ja antaa tilaa pohtia suuria kysymyksiä. Se askeltaa viileästi ja määrätietoisesti ensimmäisistä sävelistä aina viimeisiin kaikuihin saakka. Loistavat sovitukset täydentävät kokonaisuuden, ja kuulijan on istuttava aistimaan musiikin kasvava voima. Weller maalaa musiikkinsa pienin ja tarkoin vedoin: mitään ei tarvitse lisätä tai poistaa. Aivan kuin hän haluaisi kertoa, että juuri tämä käsillä oleva hetki on täydellinen juuri näin. ”Kuin kamarimusikkia”, totesi hyvä ystäväni.<br />
<br />
<br />
Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (tammikuu 2019)<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-7904289471372588602019-01-19T15:31:00.002+02:002019-01-19T15:31:43.956+02:00Elvis Costello & The Imposters: Look Now (2018) <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgdDP4__Rd689PkGhdEZ3U87GbxFzBCZSGCMinc4qZuqDZIUiio3XDt4ZkrpWu7Aemc0rtMqaflECzKXfdwezHfin-DgQ2PRFdKg-Iah5yfMqPtqTNOWkcQJXWamJ4n9KLEEQNipr7HhEg/s1600/ElvisCostello1.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1600" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgdDP4__Rd689PkGhdEZ3U87GbxFzBCZSGCMinc4qZuqDZIUiio3XDt4ZkrpWu7Aemc0rtMqaflECzKXfdwezHfin-DgQ2PRFdKg-Iah5yfMqPtqTNOWkcQJXWamJ4n9KLEEQNipr7HhEg/s200/ElvisCostello1.jpg" title="Kuva: Mika Kempas" width="200" /></a></div>
Tuntemassamme musiikin maailmankaikkeudessa elää artisteja, jotka harjoittavat vuosikymmenestä toiseen ammattiaan, vaikka monelle kanssaihmiselle tuottaa vaikeuksia päästä jonkin lievästi häiritsevän yksityiskohdan yli. Joillakin muusikoilla esteeksi nousta kirkkaimpiin valokeiloihin saattaa muodostua tapa soittaa kitarasooloja, rakentaa kappaleita vastoin yleistä estetiikan tajua tai vimma vaihtaa tyylilajia albumien välissä. Nämä perinteiset vajavuudet voivat kääntyä myös loistaviksi mahdollisuuksiksi. <b>Declan Patrick Aloysius MacManus</b>, artistinimeltään <b>Elvis Costello</b>, on yksi heistä. Sympaattisen oloinen silmälasipäinen lauluntekijä ei ole koskaan häikäissyt lauluäänellään, mutta hän on tehnyt joukon erittäin hienoja albumeja ja koskettavia kappaleita, osan yhteistyössä muiden merkittävien artistien kanssa.<br />
<br />
Elvis Costello palasi kymmenen vuoden tauon jälkeen studioon The Imposters -yhtyeensä kanssa. Albumilla on myös kolme <b>Burt Bacharach</b>in ja yksi <b>Carol King</b>in kanssa yhteistyössä sävellettyä kappaletta. Tekijöilleen luontaiset sävyt erottuvat, mutta ne uivat kokonaisuuteen täydellisesti, ja niiden elementit täydentävät toisiaan. Teknisesti levy hipoo täydellisyyttä, mutta onneksi Costellon ääni luo inhimillisen ja tarvittavan särön kauniiseen pintaan.<br />
<br />
Albumi käynnistyy perinteisellä rumpukompilla, mutta suunta kääntyy kohti parempaa, kun mukaan liittyvät basso ja piano. Vähitellen <i><b>Under Lime</b></i> saa ylleen suuremman kuorrutuksen, kun lähes sotilaallisen täsmälliset puhaltimet ja dramaattiset kuoro-osuudet käyvät nostamassa tunnelmaa. Kappaleen maukkaat hidastukset kertovat puolestaan, ettei Costello ole menettänyt kykyään luoda mainioita ja polveilevia pop-rocksävelmiä. Avausta seuraa <b><i>Don’t Look Now</i></b>, joka laskeutuu rauhallisempiin ja pehmeämpiin äänimaisemiin. Yksinkertainen sovitus on kaunis. <b><i>Burnt Sugar Is So Bitter </i></b>kuljettaa välittömästi tunnelmasta toiseen: funkahtava basso ja soulsävyt kierrättävät menneen ajan tähän päivään, ja jälleen kerran puhaltimet nostavat kierroksia. Loistavat hetket seuraavat toisiaan levyn loppuun saakka.<br />
<br />
<b><i>Look Now </i></b>on tasapainoinen kokoelma hienoja lauluja. Tuotanto tukee kokonaisuutta, eivätkä täyteläiset sävyt tuki missään vaiheessa olennaisinta, eteenpäin rullaavia kappaleita. Vaikka levy ei huuda rokin ilosanomaa, kannattaa volyymi nostaa niin korkealle kuin on vain mahdollista, sillä monipuoliset sävyt ja taitavat sovitukset saavat lanteet notkumaan. Olkoon se liike tosinaan vaatimatonta, mutta viimeisten sävelten myötä kuulijalle jää levollinen ja hyvä olo. Tällainen levy puolustaa aina paikkaansa itselle omistetun illan soittolistalla. DeLuxe -version mukana seuraava neljän kappaleen <i><b>Regarde Maintenant</b></i> -EP täydentää luontaisesti aiemmin kuultua.<br />
<br />
<br />
Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (Marraskuun levy 2018)<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-5599806659942279262018-12-31T13:05:00.000+02:002018-12-31T16:15:48.208+02:00Vuodet ja vuosituhannet<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiSqjelcePMrDqgRBeveCdq_ntrP4TaCvfFOM_hur3xxUtG6UXWnvZRi6cmkw4492Uz0a7YaryDTPnGWoAIVt-4_Jy6vEOhhGWVqqQVGGWRHCo05G6q4IztsZZP51Dk0MwDQyMH-Ue3elg/s1600/blogi-20141003-IMG_6789.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="667" data-original-width="1000" height="133" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiSqjelcePMrDqgRBeveCdq_ntrP4TaCvfFOM_hur3xxUtG6UXWnvZRi6cmkw4492Uz0a7YaryDTPnGWoAIVt-4_Jy6vEOhhGWVqqQVGGWRHCo05G6q4IztsZZP51Dk0MwDQyMH-Ue3elg/s200/blogi-20141003-IMG_6789.jpg" title="Kuva: Vesku Lanki" width="200" /></a></div>
Maailmanloppu ei saapunut tänä aamuna, eivätkä lentokoneet pudonneet taivaalta.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Televisio näytti, että aurinko oli noussut idässä ja kaukaiset kansat olivat jo ottaneet vastaan uuden vuosituhannen. Se oli lohdullista. Valta oli yhä ihmisillä, eikä vieläkään koneilla. Keitin aamukahvit ja luin päivän lehden.<br />
Pöydän päässä odotti lajittelua pieni kasa valokuvia, ja pinon päällimmäisenä otos melko vaatimattomista, mutta sitäkin merkityksellisimmistä pariovista Venetsiassa. Suljin hetkeksi silmäni ja palasin muutaman kuukauden taakse.<br />
<br />
Se oli todella hikinen heinäkuinen päivä. Turistivirta kuljetti minua eteenpäin. Aamulla ostamani kartta kävi jo alkumatkasta tarpeettomaksi. Seuraamalla muita löysin olennaisimmat maamerkit: Rialton sillan ja Pyhän Markuksen torin. Päätin jättää jotakin myös seuraaville kerroille, sillä mielessäni oli vain yksi tärkeä kohde: Harry’s Bar.<br />
Se löytyi, vaikka kävelin aluksi ohi. Odotin jotakin suurempaa ja näkyvämpää. Ovet olivat melko vaatimattomat, mutta silmäni näkivät viimein kirjaimet ja numeron niiden yläpuolella: 1323. Hymähdin, koska mieleeni lennähti ajatus Pähkinäsaaren rauhasta.<br />
Avasin oven ja kirjaimellisesti kierähdin sisään pieneen baariin.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Oikeassa etukulmassa oli tyhjä pöytä, jonka vierestä nousi mies, joka katosi baaritiskin sivulta seuraavaan huoneeseen.<br />
Tarjoilija liukui huomaamattomasti luokseni. Takki ja paita olivat valkoiset ja housut ja rusetti mustat. Hän ojensi listan, mutta aivan turhaan, sillä tiesin, mitä halusin. Pyysin Bellinin. Tarjoilija hymyili. Se oli kaltaiseni turistin vakiotilaus.<br />
Hän toi kauniin juoman nopeasti, ja lasku seurasi mukana. Jätin summan huomiotta. Naapuripöydässä istui itseäni vanhempi nainen, joka hymyili ja kysyi kotimaatani. Vastasin ja maistoin juomaani. Raikas ja hedelmäinen maku auttoi unohtamaan kaikki aamupäivän rasitukset.<br />
– Mieheni tahtoi nauttia tässä baarissa Bellinin tai pari. Hänen nimensä on myös Harry, nainen aloitti.<br />
– Hänkö? kysyin ja nyökkäsin baaritiskin suuntaan, jonne naisen pöydässä aiemmin istunut mies oli poistunut.<br />
– Ei, ei, hän on myös tuntematon turisti, kuten me kaikki. Mieheni kuoli keväällä, nainen vastasi ja pyöräytti kämmentään. – Harry ei koskaan päässyt baariinsa Venetsiaan.<br />
– Otan osaa, sanoin.<br />
Tunsin aitoa myötätuntoa. Nainen hymyili ja kohotti lasiaan, jonka rinnalla pöydällä lepäsi toinen, tyhjä.<br />
– Harrylle, hän sanoi ja katsoi kaukaisuuteen.<br />
– Harrylle, vastasin, mutta halusin lausua sanan monikossa ja omistaa samalla maljani kaikille heille, jotka eivät ehtineet toteuttaa unelmaansa ajoissa.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Keskustelimme tovin italialaisista juomista ja keittiön hienouksista, kunnes häntä tulivat noutamaan ostoksilla käyneet lapset ja lapsenlapset. Hyvästelimme toisemme.<br />
Istuin hetken aloillani. Katsoin lasin viereen laskemaani kirjaa. Joseph Brodskyn Veden peili oli johdattanut minut Venetsiaan. Päivää oli vielä jäljellä.<br />
Kuljin baaritiskin ohi ja pyysin pöydän yläkerran ravintolasta. Hemingway oli viettänyt aikaansa tässä upeassa paikassa, jonka silloinen omistaja Cipriani kehitti Bellinin lisäksi myös Carpaccion, jumalaisen ja yksinkertaisen alkuruoan. Sen vuoro oli seuraavana.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Tuntia myöhemmin olin henkisesti ja ruumiillisesti ravittu. Nousin vesibussiin ja kävin kiittämässä henkilökohtaisesti venäläistä runoilijaa hienoista teoksista ja matkani askelmerkeistä. San Michelen hautausmaasaarella levollisuus palasi seuraani.<br />
<br />
Avasin silmäni.<br />
Vuosi ja vuosituhat vaihtuisivat pian. Otin samppanjapullon jääkaapista ja ikääntyneen konjakin olohuoneen pöydältä. Valitsin muutaman levyn. Illan isäntäväki saisi nauttia seurani lisäksi jaloista juomista ja edellisen vuosisadan parhaasta musiikista.<br />
Kulman takana odottaa kaikkien aikojen vuosi.<br />
<br />
<br />
Loposen arkistosta: Muistikirjamerkintä joulukuun viimeiseltä päivältä 1999<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-32167089567977871982018-12-15T17:55:00.001+02:002018-12-16T21:44:35.188+02:00Tanssiaskeleita keittiössä <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg93aYeGoZTkhRZOu2IAZyaKWVkdS1jzCSvmZvSL7PSyS0Xz5y-Ueko_7WKoPOBuczTj6EWoCIpsfoTHT_y7PrbONna0dH9BSYni5fzBZq2JuIsRpO0gpNOrYLbcUF4Nbk74WzrguhapJ0/s1600/blogi-20141003-IMG_6835.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1000" data-original-width="667" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg93aYeGoZTkhRZOu2IAZyaKWVkdS1jzCSvmZvSL7PSyS0Xz5y-Ueko_7WKoPOBuczTj6EWoCIpsfoTHT_y7PrbONna0dH9BSYni5fzBZq2JuIsRpO0gpNOrYLbcUF4Nbk74WzrguhapJ0/s200/blogi-20141003-IMG_6835.jpg" title="Kuva: Vesku Lanki" width="133" /></a></div>
Mies seisoo keskellä lavaa. Sormet juoksevat kitaran otelaudalla, Jokainen nuotti on täydellinen. Tämän hän tietää ja osaa vaikka silmät ummessa. Takana on vuosikymmenten mittainen taival studioissa ja esiintymislavoilla. Hän elää ja hengittää soittamaansa musiikkia. Monella katsojalla on kyynel silmäkulmassaan, kun kappale päättyy ja hiljaisuus laskeutuu. Teksti kulkee prompterilla, ja mies lukee hänelle ennalta tehdyn käsikirjoituksen. Kavala ja hitaasti etenevä sairaus vie vähitellen ymmärryksen nykyhetkestä, mutta sormenpäihin ja lihasmuistiin jääneet sävelet soivat kuten ennenkin, mutta se ei ole ikuista.<br />
<br />
<b>Glen Campbel</b>lin viimeistä kiertueesta kertova koskettava <b><i>I’ll Be Me</i></b> -dokumentti antoi kasvot Alzheimerin taudille. Katsoja elää mukana jokaisessa kitaristi-laulajan kasvonliikkeessä. Lähimuisti katosi, mutta musiikki eli miehessä sitä pidempään. Kiertue päättyi marraskuussa 2012, kun sormet eivät enää löytäneet oikeita säveliä. Musiikki jätti artistin, ja elämä vuosia myöhemmin kehon. Artisti uupui elokuussa 2017 sairautensa alle.<br />
<br />
Neurologi <b>Oliver Sacks</b>in <b><i>Musikofilia</i></b> on omalla tavallaan lohdullinen teos, joka osoittaa useamman tapauskertomuksen avulla musiikin voiman. Musiikilla ei kenties ole ollut suurta merkitystä ihmisen evoluutiohistoriassa, mutta mielihyvän tuottajana se on aina ollut verraton. Kirja osoittaa, että Campbellin tarina ei ole ainoa laatuaan. Monella muusikolla säilyy taito soittaa täydellisesti, vaikka dementia tekee aivoissa tuhojaan. Sitäkin surullisempaa on tietää, että joukossamme on ihmisiä, jotka eivät erota musiikin rakenteita, ja joille sävelet ovat vain jäsentymätöntä melua.<br />
<br />
Kuinka voisin kuvailla ihmiselle, joka ei ymmärrä musiikkia, tunnetta, joka syntyy korvaa miellyttävästä sävelkulusta? Kuinka tärkeitä ovatkaan ne hetket, jolloin ensimmäistä kertaa kuulemani kappale saa aikaan déjà-vun: se kuulostaa tutulta ja muistuttaa, että olisin kokenut saman hetken aiemmin. Toisaalta se voi olla myös kuin jamais vu: kappale on tuttu, mutta mieli ei tunnista. Selitys saattaa molempiin tapauksiin olla hyvin yksinkertainen: säveliä on käytettävissä vain rajattu määrä. Mitä enemmän kuuntelen musiikkia, sitä enemmän löydän yhtäläisyyksiä: <b>U2</b>: n toiseksi uusimmalla albumilla soi 15 sekunnin välisoitto, joka muistuttaa täydellisesti <b>Muse</b>n äänimaisemaa, ja vastaavasti Musen uusimmalla levyllä kaikuu perinteinen U2-nostatus.<br />
<br />
Voisin korostaa tiedemiesten havaintoja soittotaidon ja matemaattisen älykkyyden yhteydestä, musiikin positiivista vaikutuksista kaikenlaiselle ajatustyölle tai sävelten aivoja muokkaavista myönteisistä tuloksista, mutta lähestyn aihettani lopuksi arkisen huolettomasti.<br />
<br />
On tuskin suuri synti tanssia keittiössä itsekseen vanhojen suosikkien tahtiin, kun nuoruudesta tutut sävelkulut ja sanat uivat ihon alle. Se saa puolestaan toivomaan, että kanssaihmiset ovat löytäneet ajoissa omat Adamsit, Dylanit, Mellencampit, Springsteenit tai Youngit, soittaneet levyjä tärkeiden ystäviensä seurassa ja analysoineet kuulemaansa kerta toisensa jälkeen. Samalla toivon, ettei oppimisprosessi ole jäänyt kesken ja tilaa on säilynyt Auerbacheille, Falloneille, Flowerseille, LaMontagneille tai Laneganeille. Matka musiikkiin on loputon ja päämäärä ihanan utuinen.<br />
<br />
<br />
Fintellektuaalinen manifesti XLIX<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-74024676903711109142018-11-30T17:59:00.003+02:002022-06-02T11:02:19.287+03:00Rajalla<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhgDKs1v8GzgdClZnkp_XIoixtPRZt7SXFjh5GRVJfC9YUVcGkRuSDdlJJnSdZ5BV7q90Twc4nfFayqgNxzJzXlZe6Fs6D1vWeasiermkABQf78DTf7AyKCUBe_QxEt4Z_w4k7G1JaOhyc/s1600/Is%25C3%25A4.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="895" data-original-width="580" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhgDKs1v8GzgdClZnkp_XIoixtPRZt7SXFjh5GRVJfC9YUVcGkRuSDdlJJnSdZ5BV7q90Twc4nfFayqgNxzJzXlZe6Fs6D1vWeasiermkABQf78DTf7AyKCUBe_QxEt4Z_w4k7G1JaOhyc/s200/Is%25C3%25A4.jpg" title="Kuva: Mika Kempas" width="129" /></a></div>
Kirjoitin: Näillä huoneilla ei ole muistoja.<br />
<br />
Sinisessä helsinkiläisessä puutalossa on huoneisto, jossa on tuttuja huonekaluja. Muistan yhä niiden tuoksun, kun ne olivat uusia ja kannettiin toiseen asuntoon. Hyllyssä on lapsuudesta tuttuja kirjoja: tietokirjasarjoja, historiaa ja sotaromaaneja. Olen lukenut romaaneista suurimman osan ja selannut kuvakirjat, tehnyt monta matkaa menneisyyteen ja vieraisiin maihin suuren työpöydän äärellä.<div><br /></div><div>Pöydän kannella on kaikki sotilaallisen täsmällisessä järjestyksessä: silmälasit, kynät, pyyhekumi, kirjekuoret ja lottokupongit. Myös laatikoissa säilyy sama tyyli. Aivan kuin pöytä odottaisi käyttäjäänsä jatkamaan aamulla keskeytyneitä toimia.<br />
</div><div>Työpöytä matkaa pian toiseen taloon, huoneeseen ja kaupunkiin. Kun myöhemmin puran ja kokoan elämää paperi ja asiakirja kerrallaan, löydän pienen inhimillisen erehdyksen. Vetolaatikon pohjalla lepää katseilta piilossa kuitti pysäköintivirhemaksusta. Isäni hoiti velkansa yhteiskunnalle ennen kuin ylitti viimeisen rajan.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span><br />
Raja on metafora, jolla ilomantsilaissyntyinen pappi kuvasi vainajaa muistopuheessaan.<br />
Jäätyään eläkkeelle rakensi isäni rajan pintaan kesämökin, joka sulautui väriensä puolesta täydellisesti maisemaan. Sillä oli tummanruskeat seinät ja tummanvihreä katto. Se oli henkinen piilopirtti ja pakopaikka maailmasta, jonne ainoan yhteyden muodosti radio.<br />
</div><div>Rajavartiomestari kuulosti komealta sotilasarvolta, ja kimaltava rauta kauluslaatoissa loi arvovaltaista hehkua hänen ympärilleen. Kotonamme oli aina aseita, mutta ne pysyivät käsieni ulottumattomissa. Hän ei halunnut opettaa minua käsittelemään ja käyttämään niitä, vaan jätti sen suosiolla myöhemmille kouluttajilleni.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span></div><div>Hän kulki rajalla ja vartioi valtion turvallisuutta. Vuosikymmenet vaihtuivat ja tehtävät muuttuivat yhä vaativimmiksi. Vaitiolovelvollisuus esti kertomasta tutkimuksista, joissa hän oli ollut mukana. Minua ne tapaukset kiinnostivat, mutta sitä hiljaisuuden rajaa ei hän koskaan ylittänyt.<br />
</div><div> Isäni lähti vapaaehtoisena jatkosotaan keväällä 1944, alaikäisenä ja vastoin isänsä toivetta. Taival ilmatorjunnassa kesti puoli vuotta, mutta varusmiespalvelusta se ei silti kuitannut suoritetuksi. Vain kerran häneltä lipsahti muisto kohtaamisesta vihollisen kanssa.<br />
</div><div>Talvisota vei kodin, ja uusi raja erotti lapsen maisemastaan. Sukulaisten etunimissä soi pitkä historia, mutta muistot säilyivät tuoreina, eikä hän koskaan epäröinyt jakaa tarinoitaan tärkeimmälle kuulijalleen. Sisu-pastilli saapui kauppoihin vuonna 1928, ja saman vuoden marraskuun viimeisenä päivänä isäni syntyi maailmaan.</div><div>
<br />
Unohdin kysyä: Miltä viholliskone näyttää tähtäimen läpi katsottuna?<br />
<div>
<br /></div>
</div>Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-13612868049262218582018-11-28T16:41:00.000+02:002018-12-30T21:41:25.393+02:00Paul Weller: True Meanings (2018) <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmwL4MMbu5Nk1AxZmRG2mYLEZcXL3ISjesZYDZKr7g2YWkGnPwLQVrW11Nwz4ipYPWd9yUrSIViOa8X5ln_gR0nzJSa1K24ttELYXTA_a9DhUrl2djpuPLJ8hyphenhyphenod02MFdm10t4sNSI2c8/s1600/Weller.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmwL4MMbu5Nk1AxZmRG2mYLEZcXL3ISjesZYDZKr7g2YWkGnPwLQVrW11Nwz4ipYPWd9yUrSIViOa8X5ln_gR0nzJSa1K24ttELYXTA_a9DhUrl2djpuPLJ8hyphenhyphenod02MFdm10t4sNSI2c8/s200/Weller.jpg" title="Kuva: Mika Kempas" width="150" /></a></div>
Aika on erikoinen suure. Sitä ei huomaa eikä saa kiinni, mutta kulumisen merkit näkyvät. Sen sanotaan parantavan haavat ja jalostavan. Määritelmät itsessään ovat vain sanoja, pistoja ilmaan, eikä niillä toisinaan ole konkreettista sisältöä. Kaikki muuttuu hetkessä, kun kulman takaa ilmestyy yllättäen jotakin odottamatonta ja suurta. Se ei tule suuremmuuttaan huutaen ja mahtipontisin äänivallien vyörynä, vaan lähestyy hitaasti ja rauhallisesti, kulkee rinnalla ja kiinnittyy vähitellen osaksi kuulijaansa. Se ei tule petollisin aikein, vaan tarjoaa tyynen poukaman maailman myrskyiltä.<br />
<br />
<b>Paul Weller</b>in uusin albumi pysäyttää ajan ja antaa tilaa pohtia suuria kysymyksiä. Mieleen ei hetkeksikään hiivi ajatus itsestäänselvyyksistä, vaikka sanoituksissa esiintyvät jo alkumetreillä moonbeams, midnight, moonlight, silence ja twilight. Ne ovat sanoja, jotka johtavat moneen kertaan kuljetuille poluille, mutta Wellerin käsissä ne ovat tiiliä, joilla on täydellinen paikkansa talossa, jota hän sävelillään rakentaa. Äänimaailma on seestynyt edellisestä <b><i>A Kind Revolution</i></b> -albumista, joka rokkasi raikkaasti. <b><i>True Meanings</i></b> askeltaa puolestaan viileästi ja määrätietoisesti ensimmäisistä sävelistä aina viimeisiin kaikuihin saakka. Loistavat sovitukset täydentävät kokonaisuuden, ja kuulijan on istuttava aistimaan musiikin kasvava voima.<br />
<br />
<i><b>The Soul Searchers</b></i> käynnistää levollisen, mutta painokkaan matkan. Wellerin kitara kutsuu mukaansa, Hannah Peelin jousisovitus täydentää perussoinnin ja kosketinsoittajat saavat hetkensä valokeilassa. Kappaleeseen on ujutettu hienosti vaikutteita usealta vuosikymmeneltä. Sitä seuraa <b><i>Glide</i></b>, jonka keinuva valssirytmi kutsuu mukaansa, ja askeleet ovat kevyitä. Neljäntenä soiva <b><i>Gravity</i></b> vie ajatuksen vielä pidemmälle: tanssiaskeleet kohottavat maasta, vaikka painovoima vaatii toisin. Albumin edetessä Weller koukkaa hetkeksi myös intialaisiin tunnelmiin, eikä se ole vain pintamaustetta, vaan tarkoin harkittu äänikuva. Levyn loppupuolella <b><i>May Love Travel With You</i></b> pyrkii riisumaan pelolta kasvot kauniilla melodiallaan.<br />
<br />
Paul Weller maalaa musiikkinsa pienin ja tarkoin vedoin: mitään ei tarvitse lisätä tai poistaa. Aivan kuin hän haluaisi kertoa, että tämä käsillä oleva hetki on täydellinen juuri näin. Siinä hän on oikeassa. Levyä kuunnellessa maailman voi sulkea verhojen toiselle puolelle, sytyttää kynttilät ja nauttia kuulemastaan tai nousta jaloilleen ja tanssia elämälle.<br />
<br />
<br />
Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (Lokakuun levy 2018)<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-36750576611732023902018-11-25T16:37:00.004+02:002022-06-02T11:08:13.815+03:00Veljeni hymy<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhrxI3UfQXrTl6AwI47CV2R-Oinj-DQDM-K-7Hna6VyXBhW526QcbvQocZ6k0bZ2G4x7ME1mj18Sz5a0jHSDunAaOUnJV5McNlvdTtH3ltfbwEhseepPYvh93ysYwRD0wFJqXwCZsRblZY/s1600/Veljeni+hymy.JPG" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="150" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhrxI3UfQXrTl6AwI47CV2R-Oinj-DQDM-K-7Hna6VyXBhW526QcbvQocZ6k0bZ2G4x7ME1mj18Sz5a0jHSDunAaOUnJV5McNlvdTtH3ltfbwEhseepPYvh93ysYwRD0wFJqXwCZsRblZY/s200/Veljeni+hymy.JPG" title="Kuva: Mika Kempas" width="200" /></a></div>
Vanhempieni jokaisessa asunnossa oli aina kolmen kuvan sarja seinällä.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Pienet ja pyöreät kullanväriset kehykset olivat kiinni toisissaan. Ylimmässä kuvassa oli nuori mies, jonka tummia hiuksia heilutti tuuli, keskimmäisessä vaaleahiuksinen hymyilevä nuorukainen vihreässä poolopaidassa ja alimmassa pyöreäposkinen lapsi, jonka silmistä näki, että tämä oli juuri itkenyt. Kaikki kuvat oli otettu samalla lumisella pengermällä Ilomantsin Hattuvaarassa.<br /><br /><div>Ensimmäiseksi kuvattiin vanhin veljeksistä, vaikka kuvaajalla, poikien isällä, oli täysin toisenlainen järjestys mielessään. Se kuva päätyi aivan liian nopeasti valkoisen pöytäliinan päälle adressien ja kynttilän väliin. Yksinäinen liekki heijasti surullista valoa kuvalle, jossa nuoren miehen olemus huokui arvoituksellisena ja etäisenä kuin 1970-luvun myyttinen rocktähti Jim Morrison. Kun kuvaa katsoi tarkemmin, näkyi taustalla kaksi nuorempaa veljeä: keskimmäinen on juuri saavuttanut kuvauspaikalta karkuun rynnänneen nuorimmaisen.<br />
<div>
<br /></div>
Muutamaa vuotta myöhemmin keskimmäinen veljeksistä kantoi kotiin ensimmäiset C-kasettinsa: Sammy Babitzinin ainokaisen ja Creedence Clearwater Revivalin <i>Willy and The Poor Boys</i>in. Kun hän lähti töihin tai iltarientoihin, asetti nuorimmainen kummankin kasetin vuorollaan koneeseen. Ne saivat soida leikkien taustalle ja synnyttää elämänmittaisen suhteen rockmusiikkiin. Vielä vuosienkin päästä toi keskimmäisen veljen kuva aina nuorimman mieleen tutun ja turvallisen John Fogertyn.<br />
<br />
Vuosikymmentä myöhemmin heiluvat lapiot ilomantsilaisessa saaressa. On kuuma ja tukala päivä. Veljekset kaivavat uimahousuisillaan kahdestaan paikkaa tulevalle kesämökille. <i>Cotton Fields </i>raikuu radiosta, paarmat kiusaavat ja haapojen viheliäiset juuret ovat levittäytyneet kaikkialle. Lapio painuu maahan ja vaihtuu vanhaan kuokkaan säännöllisesti. Sillä katkotaan juuria, jotka vedetään esiin ja asetellaan yhteen kasaan sivummalle kuivumaan ja myöhemmin poltettavaksi. Tapetut paarmat päätyvät laudanpätkälle.</div><div><br /></div><div>Iltapäivällä irtoaa vene rannasta. Nuorempi soutaa. Vanhempi on polvillaan perätuhdolla ja ruokkii kaloja paarmoilla. Kun veden pinnalla käy kohahdus, hän hymyilee ja levollinen aurinko hellii kasvoja lämmöllään. Hetken kuluttua kumpikin pulahtaa lämpimään veteen.<br /> </div><div>Se on lapsuuteni viimeinen kesä.<br />
<br />
Jokaisena aamuna kahden viikon ajan, on peilistä minua katsonut se sama pyöreäposkinen ja kyynelsilmäinen pikkupoika, joka on pakotettu tähänkin kuvaan. Mutta sulkiessani silmäni maailmalta kuulen John Fogertyn laulavan <i>Cotton Fields</i>ia, näen veljeni hymyn ja aistin kesäpäivän, joka ei koskaan pääty.</div>Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-60088467327730470652018-11-24T17:10:00.000+02:002018-11-30T09:17:56.203+02:00Elämästä ja ajasta<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhaWxgT7AnfyeuPEKTnGpS-zWRMK4Q8Lw1dxJ_53YL5lQ0pFomu8NK7lJmc94L4D3h63LNYv4tFjlNRDsCxQJOrTcD_EkLzFd2EFMacnF-ZcvbD15MhkzaPQOjdtyHdaT8w9SkxHP9M6oo/s1600/blogi-20141003-IMG_6834.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1000" data-original-width="667" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhaWxgT7AnfyeuPEKTnGpS-zWRMK4Q8Lw1dxJ_53YL5lQ0pFomu8NK7lJmc94L4D3h63LNYv4tFjlNRDsCxQJOrTcD_EkLzFd2EFMacnF-ZcvbD15MhkzaPQOjdtyHdaT8w9SkxHP9M6oo/s200/blogi-20141003-IMG_6834.jpg" title="Kuva: Vesku Lanki" width="133" /></a></div>
Istuin ja kuuntelin elämänsä tarinoita kertovaa ihmistä, joka tiesi jäljellä olevan aikansa käyneen vähiin. Vuosikymmenten takaisia muistoja päätyi muistikirjaani hatarina ja vapisevina merkintöinä. Kertojan ajatukset olivat yhä teräviä, vaikka voimakkaat kipulääkkeet hidastivat puhetta. Kaikki kertomukset eivät olleet kauniita, sillä elämä oli toisinaan kohdellut häntä kaltoin. Hän vertasi usein itseään kanssakulkijoihinsa ja pohti saamansa kohtelun oikeutusta. Sanojen alta kohosivat katkeruuden kalvamat voimakkaat tunteet. Saman katkeruuden lähteen äärellä olen vieraillut useamman kerran toisten ihmisten seurassa.<br />
<br />
Roomalainen filosofi<b> Seneca </b>kirjoitti ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen alussa kirjeen apelleen. Kirjoittaja pohti elämän lyhyyden asettamia haasteita. Senecan havainnot ja sanat antavat lukijalle virkistävän ristivalon oman aikamme elämänhallintaoppaiden ehdottomille käskyille. Hän esittää kiinnostavan väitteen: elämä ei sinänsä ole lyhyt, me vain saatamme käyttää sen väärin. Joku saattaa tuhlata parhaat vuotensa työssä, joka ei henkisesti tarjoa riittävästi haasteita, toista ajavat eteenpäin pikavoitot ja ahneus, kolmas sortuu toimettomuuteen ja neljäs saattaa löytää elämälleen tarkoituksen viinin iloista ja epämääräisistä muistoista. Seneca siteeraa osuvasti jälkipolville tuntemattomaksi jäänyttä runoilijaa: <i>Vain pieni osa elämästä on se, minkä elämme</i>.<br />
<br />
Kaikki maailman ihmiset tekevät tällä hetkellä samaa asiaa, vanhenevat. Biologinen elinkaari kuljettaa meitä kaikkia yhteiseen suuntaan. Toisilla se jää lyhyemmäksi, ja osa vaiheista kokonaan kokematta. Filosofi<b> Reijo Wilenius</b> muistuttaa, että tämän rinnalla kulkee myös henkinen elämänkaari. Kun keho menettää väistämättä entisen notkeutensa, onko ajatusten pakko jäykistyä samaan tahtiin? Moni meistä kuvittelee pystyvänsä jatkamaan koko elämänsä samalla työteholla kuin ensimmäiset 40 vuotta. Toisille ikä kantaa eteiseen itseymmärryksen, ja siitä kumpuavan huumorin ja arvostelukyvyn: elämää ei tarvitse suorittaa ja omille virheille saa nauraa.<br />
<br />
Kirjailija <b>J. K. Rowling</b> painottaa, <i>että on mahdotonta elää epäonnistumatta kertaakaan</i>. Jokainen voi tehdä kaikki elämänsä suuret valinnat varman päälle ja elää varovasti, mutta silloin kaikkein tärkein, itse elämä, saattaa jäädä kokematta. Se voi puolestaan olla yksilön suurin epäonnistuminen. Elämä heittää väistämättä eteemme vaikeita tilanteita ja odottamattomia käänteitä. Ne voivat lannistaa ja lyödä maahan tai vastaavasti kasvattaa ja opettaa nöyryyttä hyväksyä epävarmuuden olemassaolo. <b>Bertrand Russell </b>ohjasi lukijoitaan filosofian saloihin pohtimalla, kuinka meidän <i>on elettävä vailla varmuutta, mutta silti antautumatta epäröinnin lamaannuttamaksi</i>. Se on taito itsessään, joka vaatii ainoastaan uteliaan ja avoimen mielen. Katkeruudella on tuskin sijaa tässä majatalossa.<br />
<br />
Kun katsot taaksesi, näetkö sinulta epäoikeudenmukaisesti riistettyjä mahdollisuuksia, arjen kiireiden keskellä hukattuja tilaisuuksia vai jotakin muuta? Oletko katkera itsellesi tai läheisillesi? Elätkö itsesi näköistä vai jonkun toisen ihmisen elämää? Nämä ovat kysymyksiä, joita aikamme elämähallintaoppaat ja aikakauslehdet esittävät lukijoilleen. Oikeastaan ne ovat myös perusteellisia elämänfilosofisia kysymyksiä. Aikasi juoksee, mutta aiotko käyttää sen katkeroituaksesi vai löydätkö toisenlaisen, kenties aiemmin kulkemattoman polun? Mitä muistat tästä päivästä vuoden tai vuosikymmenen päästä?<br />
<br />
<br />
Fintellektuaalinen manifesti XLVIII<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-52567899031623509002018-11-18T20:02:00.000+02:002018-12-20T21:15:43.771+02:00Joonas Holmén + Lossy Codecs: Sterner Stuff (2018)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhxCcPl-D5ltHHr2wYDx_4E1wAT9K4g72DyVu5SnRm-ekHixidwDONqdU-ZvbbqnYuA_t4ouYpWATLj3M3xne9h4mYkgQa2at7P_zmSYhjD4x86T7YRX1RnmNg2diAxcLu0ExvIZegp8PM/s1600/JonasHolm%25C3%25A9n.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="150" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhxCcPl-D5ltHHr2wYDx_4E1wAT9K4g72DyVu5SnRm-ekHixidwDONqdU-ZvbbqnYuA_t4ouYpWATLj3M3xne9h4mYkgQa2at7P_zmSYhjD4x86T7YRX1RnmNg2diAxcLu0ExvIZegp8PM/s200/JonasHolm%25C3%25A9n.JPG" title="Kuva:Mika Kempas" width="200" /></a></div>
1990-luku rikkoi edellisen vuosikymmenen optimismin ja aloitti pilkkoa musiikin lajityyppejä yhä pienempiin osiin. Syvä angsti korvasi tunteiden kirjon, vaikka samaan aikaan maailma ympärillämme vapautui. Vapaus kantoi povellaan käärmettä: yhteisöt sysäsivät vastuun raskaan taakan yksilöille. Postmodernismi on yhä monelle sanahirviö ja sisällyksetön akateeminen määritelmä. Toisille se on puolestaan totuus, olotila ja kuva kaikkialle ja ei mihinkään yhtä aikaa harottavasta kulttuurisesta erityispiirteestä. Kun tuon ajanjakson airuet hiljenivät ja profeetat vaikenivat, huokasi moni helpotuksesta. Ja nyt kädessäni on laulaja-lauluntekijän<b> Joonas Holmén</b>in uutuusalbumi <b><i>Sterner Stuff. </i></b><br />
<br />
Turkulainen laulaja-lauluntekijä ei ole ensimmäistä kertaa äänitysnappuloiden äärellä. Sterner Stuff on hänen toinen studioalbuminsa. Se käynnistyy hämäävästi leirinuotiokitaralla. <b><i>My Fellow Men</i></b> on synkissä vesissä uiva tilitys yksinäisyydestä ja elämästä toisten ihmisten keskellä. Kun sähköiset instrumentit liittyvät mukaan, kevenee tunnelma hieman ja toivo pilkistää sanoissa vain kadotakseen jälleen viimeisissä säkeissä. Seuraavaksi<b><i> Come of Age</i></b> vie hieman kevyempiin, jopa popahtaviin tunnelmiin, mutta sanat pysyvät yhä synkemmillä urilla. Se synnyttää erikoisen, mutta omalla tavallaan hienon kontrastin kahden elementin välille.<br />
<br />
Holménin levyllä kaikuvat tosinaan vaikutteet <i>Interpol</i>in, <i>Editors</i>in ja <i>Radiohead</i>in äänimaisemista, ja tosinaan jopa klassinen <i>Afghan Whigs</i> -albumi <i>1965</i> käväisee mielessä, kun kitarat pauhaavat ja rytmi kuljettaa. Gotiikan tummat sävyt hipaisevat matkan edetessä useasti kylmenevää selkärankaa. Sanoitukset vierailevat toistuvasti eksistentialistisen ahdistuksen perimmäisissä kysymyksissä, joissa ihminen etsii itseään, totuutta ja jumalaansa. Kaikki ovat suuria inhimillisiä teemoja, joiden äärellä elämänsä pasianssia pelaava kertoja pyrkii eteenpäin hyvän ja pahan ristiaallokossa.<br />
<br />
<b><i>Outta Dis World </i></b>päättää albumin kevyesti sähköisillä funk-sävyillä flirttaillen ja jousikvartetin avustamana. Se esittää lopuksi tärkeän kysymyksen: ”Will you listen to my songs?” Siihen mennessä on kuulija kulkenut kymmenen kappaleen taipaleen kertojan matkassa. Lopussa odottaa katarsis, puhdistautuminen. Vastaus on yksinkertaisesti kyllä.<br />
<br />
<br />
Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi – Kotimaan kattaus, marraskuu 2018<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-18125806283960951402018-11-17T17:02:00.000+02:002018-11-17T17:02:18.615+02:00The Magpie Salute: High Water I (2018) <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjgpZFTCl0uh6_x9t1KT-DeZNSJSKHH9HJBmIubyVlpNQ3_VgNXytiOhd8gdmysJdXgH0CNMpDupYZQnwW8uyvhrfHQXZAvfQi5GNVR2XKj6EZQ2eYmCb5wFBN1g4vr1Ub1jCZZtrzHgwo/s1600/TheMagpieSalute.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="150" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjgpZFTCl0uh6_x9t1KT-DeZNSJSKHH9HJBmIubyVlpNQ3_VgNXytiOhd8gdmysJdXgH0CNMpDupYZQnwW8uyvhrfHQXZAvfQi5GNVR2XKj6EZQ2eYmCb5wFBN1g4vr1Ub1jCZZtrzHgwo/s200/TheMagpieSalute.JPG" title="Kuva: Mika Kempas" width="200" /></a></div>
<span style="font-family: inherit;">Määritelmiä on maailma pullollaan ja uusia syntyy jatkuvasti. Kuvaavatko ne kaikki kohdettaan, on aivan toinen kysymys. Amerikkalainen rock-yhtye <b>The Black Crowes</b> kantoi kunniakkaasti päällimmäisenä kirkasta southern rockin kylttiä, jota oli terästetty rouhealla bluesilla ja eteenpäin vyöryvällä hard rockilla. Joillekin kuulijoille ensimmäinen käsite saattaa kuulostaa tunkkaiselle ja vanhanaikaiselle, ja juuri siksi sen alle ei kannata jäädä makaamaan. Henkeä ahdistavat määritelmät ja luovuutta kuristavat rajat on tehty rikottaviksi, ja sen The Black Crowes parhaimpina vuosinaan teki komeasti. Yhtyeen tarinan viimeisin käänne oli poimittu kuin suoraan muusikoiden ohjekirjan pimeiltä sivuilta: Robinsonin veljesten piti lähteä riitaisina omille teilleen.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><i><b>High Water I</b></i> on <b>The Magpie Salute</b>n ensimmäisen studioalbumi. Kitaristi <b>Rich Robinson </b>karistaa menneisyyden pölyjä hartioiltaan, mutta kantaa silti kaukaista kunniaa mukanaan, eikä taito ole kadonnut tarinan käänteissä mihinkään. Yhtyeessä on mukana vanhoja The Black Crowes -kumppaneita, ja kenties juuri siksi albumin perustunnelma säilyy tuttuna ja turvallisena, mutta uusi viiteryhmä luo moneen kappaleeseen raikkautta ja tuoreutta. <b><i>Mary The Gypsy</i></b> käynnistyy fanfaarilla, aivan kuin yhtye haluaisi tehdä näyttävän sisääntulon.<b><i> High Water</i></b> esittelee rullaavan kitarafifin ja <b><i>Send Me An Omen</i></b> luo heti kolmannen turvallisen ja leppoisan äänimaiseman. Alku on lupaava, mutta ei vielä tyrmäävä. Perinteinen jamielementti elää vahvana. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Näiden jälkeen koittaa muutama albumin kohokohta: <b><i>Sister Moon </i></b>ja <b><i>Walk On Water</i></b>. Ensin mainittu käyttää aluksi säästeliäästi kitaroita ja antaa pianon hoitaa yksinkertaisen ja tunteikkaan komppauksen. Melodia karkaa ilmaan ja kiepauttaa mukaansa. Steel-kitara tunteilee ja täydentää tarinaa. Pieni hetki, jolloin tummanpuhuva jousisoitin painottaa tunnelmaa kruunaa hienon kokonaisuuden. Jälkimmäinen puolestaan rullaa eteenpäin kuin luotettava auto maantiellä: tasaisesti ja harmonisesti: Mitään ei ole liikaa eikä turhaan. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Mustat varikset juuttuivat sijoilleen puhelinlangoille, mutta harakat lentävät komeasti. Rich Robinson on koonnut joukkonsa taiten, eivätkä rivit horju. Tunnelmat vaihtuvat, ilmavuus kääntyy savuiseksi kapakaksi ja räyhäkkäämpi meno tarkoin suunnitelluksi kokonaisuudeksi seuraavassa hetkessä. Tämä laaja kirjo saattaa vaikuttaa kulkevan suuntaa vailla, mutta arvaamatonta se ei ole. Tätä on amerikkalainen musiikkiperinne parhaimmillaan: tarkoituksellisen värikästä ja tyylitietoisen monipuolista. Kun levyn päättävän kevyesti eteerisen ja psykedeelisen <b><i>Open Up </i></b>-kappaleen sävelet katoavat horisonttiin, kuuntelija huokaa: Tulkoon rock.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (Syyskuun levy 2018)</span><br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-75166071789575127042018-11-15T08:29:00.000+02:002018-12-20T20:55:07.746+02:00Osola: Kulkurien kaupunki (2015)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgtxtVLnCc00VOwKYRE6i1euFofBdOOi1U9TP3Gyeh4i7oGrUZzLTNZpVezLyllEEdzktbY4MRO_B5Oy0-RtkdXQ928PwHbbS_HfvRpPAgkrTA3ecs6-QGdebkQkiMohSzFea49RU6HD4o/s1600/12227736_1770656449824075_551153253574368082_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="960" data-original-width="720" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgtxtVLnCc00VOwKYRE6i1euFofBdOOi1U9TP3Gyeh4i7oGrUZzLTNZpVezLyllEEdzktbY4MRO_B5Oy0-RtkdXQ928PwHbbS_HfvRpPAgkrTA3ecs6-QGdebkQkiMohSzFea49RU6HD4o/s200/12227736_1770656449824075_551153253574368082_n.jpg" title="Kuva: Mika Kempas" width="150" /></a></div>
<span style="font-family: inherit;">Kotkalaisen yhtyeen esikoislevy rullaa kuin uusi kotimainen elokuva: kevyesti ja ilmavasti. Tätä kuvaa vahvistaa sanoitusten selkeä tarinallisuus, jonka muun muassa <i>Bruce Springsteen</i> ja <i>John Mellencamp </i>ovat vahvistaneet tavaramerkeikseen. Erityisesti ensin mainittu on läsnä joissakin levyn keskeisissä sanoituksissa ja sovituksissa. Tosinaan meno yltyy samantapaiseksi piilokieroksi huumoriksi kuin <i>Jason Ringerberg</i>in soolotuotannossa parhaimmillaan. <b>Petri Osola</b> näyttää tuntevan vanhojen tekstintekijöiden oivallukset, mutta kuljettaa tekstinsä sujuvasti sekä omaan elämänpiiriin että paikalliseen historiaan. Erityisesti kappale <i><b>Kulkurien kaupunki</b></i> pitää ehdottomasti liittää Kotkaa käsittelevien laulujen kaanoniin.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Musiikillisesti levy on mielenkiintoinen. Aloitusraidalla <b><i>Maailma liikkuu </i></b>on havaittavissa Springsteenilta tuttua nostatusta. <b><i>Liljankukka</i></b> kulkee eteenpäin kuin <i>Coldplay</i>n <i>Clocks</i> ja <b><i>Elokuvamies </i></b>jyllää samassa hengessä kuin <i>Katrina and the Waves</i>in <i>Walking On Sunshin</i>e. Viimeinen kappale <b><i>Muukalaisten legioona </i></b>on puhdasta <i>Dingo</i>a ja dramaattista kerrontaa, mutta pelkästään positiivisessa mielessä. Albumin kahteentoista kappaleeseen sisältyy myös paljon elementtejä, joilla yhtye flirttailee sekä perinteisen iskelmän että modernimman iskelmällisen rokin kanssa. Se tekee musiikista helposti lähestyttävää, mutta syö hieman särmää omalta ”runollista suomirokkia” -määritelmältä. Toisinaan sanoituksissa häilyy hieman epäsymmetristä tautologiaa, joka puolestaan korostaa parhaimpien tekstien oivalluksia.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Yhtye soittaa hyvin, ja kappaleet pysyvät kautta linjan hienosti koossa. Perusasiat ovat tietenkin kunnossa, sillä soittajat ovat kokeneita muusikoita. Vielä kymmenkunta vuotta sitten osaava levy-yhtiö olisi vienyt Osolan treenikämpältä studioon, mutta musiikin jakelukanavien muutosten myötä moni yhtye on päätynyt julkaisemaan äänitteensä itse. Se on toisaalta antanut artisteille enemmän vapauksia. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><b>Osola</b>n levyn on äänittänyt, miksannut, tuottanut ja masteroinut <b>Teemu Aalto</b>. Äänimaailmassa on kaikuja amerikkalaisesta rockista, jopa punkista, ja <b><i>Kaikki paitsi rakkaus on turhaa</i></b> -kappaleen alussa <b>Petri Anttila</b>n basso jumputtaa hetken kuin legendaarisissa soul-biiseissä konsanaan. Juuri tämän kaltaiset irtiotot iskelmällisyydestä voisivat luoda yhtyeen soundista muutaman asteen verran tiukemman ja ilmaisusta kiinteämmän.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Vertasin alussa yhtyeen levyä kotimaisen elokuvaan. Keveyden ja ilmavuuden ohella pieni käsikirjoituksen terästäminen nostaisi kokonaisuuden kiitettävästä erinomaiseksi. Osolan ensilevy huutaa, että yhtyeen keikkasoundi on päästävä kokemaan. Näiden kulkurien ja muukalaisten matkassa kuulija viihtyy.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi – Kotimaan kattaus (lokakuu 2015)</span><br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-59635025593923749502018-10-27T18:03:00.000+03:002019-11-21T08:55:22.557+02:00Miksi käytän sosiaalista mediaa? <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjT_mV3I-AtWHXBpnpQjH7M9f03hJyxUbsGbsk5JEq49U_FfifRMzdr5-VWSWg23iJ6LEh43IZQoEnq2swFZHnjw86yDnV94zfZBwW3UTuDsnkHIFkx6OgK0wp2oDGtjV7Qieb4XfufeoE/s1600/blogi-20141003-IMG_6840.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1000" data-original-width="667" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjT_mV3I-AtWHXBpnpQjH7M9f03hJyxUbsGbsk5JEq49U_FfifRMzdr5-VWSWg23iJ6LEh43IZQoEnq2swFZHnjw86yDnV94zfZBwW3UTuDsnkHIFkx6OgK0wp2oDGtjV7Qieb4XfufeoE/s200/blogi-20141003-IMG_6840.jpg" title="Kuva: Vesku Lanki" width="133" /></a></div>
Kymmenkunta vuotta sitten muutama työtoverini yritti saada minut käyttämään Facebookia. En lämmennyt ajatukselle, sillä kuvittelin sen olevan täynnä turhanpäiväisyyksiä ja asioita, jotka eivät kiinnosta juuri ketään. Olin myös lukenut oikeista sanoma- ja aikakauslehdistä, että moni purkaa internetin erilaisilla keskustelupalstoilla turhautumistaan ja pahaa oloaan. Työni toi aivan riittävästi samankaltaisia haasteita, enkä halunnut reppuuni kannettavaksi yhtään enempää.<br />
<br />
Kesällä 2014 sain ajatuksen, jota testasin syksyn koittaessa ystävälläni, jolla oli kokemuksia sosiaalisen median eri palveluista. Samaan aikaan sain sähköpostiviestin kauan kadoksissa olleelta lukioaikaiselta ystävältä. Myöhemmin kävi ilmi, että hän on aktiivinen blogisti, kuten myös aiemmin mainitsemani ystävä. Molemmat vaikuttivat olevan harrastuksestaan huolimatta ja vastoin ennakkokäsitystäni täysin järjissään. Oma ideani ei siis vaikuttanut yhtään hullummalta. Päätin ryhtyä blogistiksi. Kolmas ystäväni auttoi minut alkuun, valmisteli pohjan ja teki kuvat. Olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen, mutta jotakin olennaista puuttui yhä, lukijoita.<br />
<br />
Seuraava askel oli vaikea. Minun oli luotava tili sekä Facebookiin että Twitteriin, astuttava täysin tuntemattomaan. Valokuvaajaystäväni auttoi ylittämään tämän pelottavan karikon ja antoi ensimmäisen tärkeän oppitunnin: jos et välitä tietoa blogistasi, ei kukaan löydä sitä. Vaikka toisinaan tuntuu omituiselta kertoa kirjoituksistaan, on se välttämätöntä, ja toisaalta vakan alle piilotettu kynttilä saattaa sytyttää tuleen vain oman talon. Ajatuksellinen kynnys oli ylitetty ja kävin tulta päin.<br />
<br />
Ensimmäinen suuri yllätys tuli vastaan Facebookissa. Löysin monta sekä silloista että aiemmin kartalta kadonnutta ystävää. Huomasin, että heillä kaikilla oli paljon mielenkiintoista kerrottavaa ja arjen sattumukset kohosivat toisinaan itseään suuremmiksi. Kuplani puhkesi ja tietämykseni laajeni. Neljän vuoden aikana olen tavannut entisiä koulu- ja opiskelukavereita sekä kollektiivisesti että yksityisesti. Olemme vaihtaneet ajatuksia julkisesti, yksityisviesteillä ja kahvikupin äärellä. On ollut hienoa havaita kuinka keskustelu esimerkiksi musiikista, kirjoista, kauhuelokuvista, taidenäyttelyistä tai hyvistä oluista yhdistää edelleen.<br />
<br />
Samalla tavalla löysin hengenheimolaisia Twitteristä. Yhteiset kiinnostuksen kohteet synnyttävät toisinaan elämää suurempia keskusteluja ja fysiikan lakeja venyttäviä huomioita. Minulla on ollut myös ilo tavata muutamia mainioita twitteristejä, istua toviksi keskustelemaan ja välittämään tuntemuksia puhelimitse tai kirjeitse. Maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin aluksi kuvittelin, vaan täynnä kauniita sävyjä ja värikkäitä ajatuksia. Blogissani seikkaileva Keimo ”Kemu” Musikka tietää kaiken rockmusiikista, mutta kirjoittaja oppii kanssakulkijoiltaan aina jotakin uutta.<br />
<br />
Osallistuin toissa keväänä työnantajani järjestämään some-koulutukseen. Yksi iltapäivä riitti vahvistamaan aiemmin luomani huomion: aivan liian usein kouluttajan suhde aiheeseensa on ulkokohtainen ja tekninen. Kaiken lisäksi hän unohti tärkeimmän: sosiaalinen media koostuu kahdesta sanasta. Media on väline ja viesti itsessään, mutta sitä määrittävä sana ”sosiaalinen” on vaatimus. Jos teet päivityksen, oletetaan sinun olevan mahdollisuuksiesi mukaan aidosti läsnä ja valmis käymään keskustelua. Kukaan ei tietenkään kykene jatkuvaan läsnäoloon, eikä se ole edes tarpeellista. Elämää on myös sosiaalisen median ulkopuolella, mutta et voi kipata kuormaasi naapurin pihalle ja poistua. Ainoastaan botit eivät havaitse näitä tärkeitä eroja.<br />
<br />
<br />
Fintellektuaalinen manifesti XLVII<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-90058766364986764202018-10-18T14:23:00.002+03:002018-10-18T14:23:19.489+03:00 Roger Daltrey: As Long as I Have You (2018) <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjBgZQfWinPHu7SuyLetK2rp0rOajv9baZrAeLtPZ9aS7IRDxGUI95nUSQ9VxWcG42Mxb-kFdw0A6FYguFZHPvvE7byIQYBGK-qU46fmhauROd5jB11tS-fD5lRmFOq4EblqsLVYSjgPME/s1600/Roger+Daltrey.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1419" data-original-width="1418" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjBgZQfWinPHu7SuyLetK2rp0rOajv9baZrAeLtPZ9aS7IRDxGUI95nUSQ9VxWcG42Mxb-kFdw0A6FYguFZHPvvE7byIQYBGK-qU46fmhauROd5jB11tS-fD5lRmFOq4EblqsLVYSjgPME/s200/Roger+Daltrey.JPG" title="Kuva: Mika Kempas" width="199" /></a></div>
26 vuotta on pitkä odotusaika, mutta artistin levytystaukona se on vielä pidempi. <b>Roger Harry Daltrey</b>n aiempi sooloalbumi ilmestyi vuonna 1992, mutta edellisestä studiovisiitistä on vierähtänyt vain nelisen vuotta. Silloin rockin aatelinen yhdisti voimansa räyhäkän pubirokkarin <b>Wilko Johnson</b>in kanssa. Musiikkitietäjät saattoivat haukkoa hetkisen henkeään, mutta yhdessä nämä artistit kykenivät luomaan roiman adrenaliiniryöpyn. <i><b>Going Back Home</b></i> on vauhdikas albumi, jolla mitään ei pyydellä anteeksi. Aivan kuin muusikot sanoisivat: ”Tässä me olemme. Rakastakaa meitä tai jättäkää rauhaan”.<br />
<br />
Kenties veri alkoi virrata oikeaan suuntaan Daltreyn suonissa, ja studio veti nopeasti uudestaan puoleensa. Kun seuraaviin äänityksiin lähti mukaan <b>Pete Townsend </b>kitaroidensa kanssa, nousivat odotusarvot kohisten. Miten alkuastelmaksi luodut kiehtovat yhtälöt ratkesivat studiossa?<br />
<br />
Daltreyn ääni ei ole aivan entisensä, mutta hän on oikeastaan aina liikkunut kireyden rajamailla. 74-vuoden iässä sama kireys kertoo tiukasta asenteesta: laulaja ei suostu antamaan periksi. Jos yhteistyö Johnsonin kanssa osoitti, ettei paras veto ole kadonnut koneistosta mihinkään, luo tämä albumi kuvan artistista, joka yhä tietää omat mahdollisuutensa, ja osaa käyttää niitä maksimaalisesti. Levy sisältää paljon sävyjä, täyteläisistä sovituksista aina kaikesta turhasta riisuttuihin esityksiin. Daltrey liikkuu näissä maisemissa kuin kotonaan, ja sisäinen lämpö levylle valittua musiikkia kohtaan saa kappaleet kuulostamaan itseään täyteläisemmiltä. Kokenut muusikko tuntee rajansa ja osaa kääntää kokonaisuuden täydellisesti edukseen.<br />
<br />
Albumin käynnistää<i><b> As Long as I Have You</b></i>, joka alkaa yksinkertaisesti kitaralla. Ensimmäisten säkeiden aikana<b> The Who</b> -vaikutteet kaikuvat voimakkaina, mutta välittömästi määrätietoisesti etenevän kappaleen rhythm and blues -juuret kohoavat syvyyksistä. Soittajat ja taustalaulajat kuljettavat maestroa mainiosti äänten aalloilla. Seuraavilla raidoilla Pete Townsend muistuttaa aika ajoin kuka hän on: sähkökitarat jyrähtävät tarvittaessa ja akustiset juoksutukset hivelevät korvaa. Albumin puolivälissä <b>Nick Cave</b> -laina <i><b>Into My Arms</b></i> vie rauhallisen suvantoon, jonka jälkeen perinteiset sävyt värjäävät taivaan jälleen siniseksi. Daltreyn osittain kirjoittama <i><b>Certified Rose </b></i>on komeaa kuultavaa, ja se asettaa tarkat askelmerkit levyn viimeiselle taipaleelle.<br />
<br />
Daltrey osoittaa yhä olevansa huipulla, ja albumi on ehdottomasti vuoden mielenkiintoisempia.<br />
<br />
<br />
Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (Elokuun levy 2018)<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-89093805497290059582018-09-29T17:56:00.000+03:002019-12-11T09:50:45.123+02:00Miksi luen? <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg93aYeGoZTkhRZOu2IAZyaKWVkdS1jzCSvmZvSL7PSyS0Xz5y-Ueko_7WKoPOBuczTj6EWoCIpsfoTHT_y7PrbONna0dH9BSYni5fzBZq2JuIsRpO0gpNOrYLbcUF4Nbk74WzrguhapJ0/s1600/blogi-20141003-IMG_6835.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1000" data-original-width="667" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg93aYeGoZTkhRZOu2IAZyaKWVkdS1jzCSvmZvSL7PSyS0Xz5y-Ueko_7WKoPOBuczTj6EWoCIpsfoTHT_y7PrbONna0dH9BSYni5fzBZq2JuIsRpO0gpNOrYLbcUF4Nbk74WzrguhapJ0/s200/blogi-20141003-IMG_6835.jpg" title="Kuva: Vesku Lanki" width="133" /></a></div>
<span style="font-family: inherit;">Se oli tiistain alkuilta ensimmäisellä kesälomallani, kun maailma avautui. Silloin kesät olivat pitkiä ja lämpimiä, ja vettä satoi korkeintaan joka kolmantena päivänä. Se oli erittäin tärkeä ilta. Kirjastoauto lähestyi pysäkkiä, ja joukko ihmisiä odotti sivummalla. Auto pysähtyi ja ovet avautuivat. Tuore kirjastokortti poltteli taskussani, kun nousin portaita. Sisällä odotti kuljettaja ja virkailija sekä kaksi seinustallista kirjoja. Autolla oli aikataulunsa, eikä pysähdys ollut pitkä. Lainaajan tuli toimia nopeasti. Hetken kuluttua huomasin kulkevani kirjapino sylissäni kotiin. Isäni hieman torui, koska olin tuonut mukanani 14 lastenkirjaa. Hän ei uskonut, että ehtisin lukea ne ennen lainausajan umpeutumista. Minä putosin toiseen ulottuvuuteen, silmät ahmivat rivejä ja yksi kerrallaan kirjat päätyivät luettujen pinoon. Harmittelin, että joutuisin odottamaan viikon ennen auton seuravaa käyntiä. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Kirjat eivät olleet paksuja, mutta jokainen niistä kuljetti vierasiin maihin ja ympäristöihin. Kuljin antiikin Rooman, keskiajan Krakovan ja ruotsalaisen pikkukaupungin kaduilla, opin paljon elämästä, hyvästä ja pahasta. Ymmärsin, että ihmiset voivat olla erilaisuudestaan huolimatta toistensa kaltaisia ajasta ja paikasta riippumatta. Ylitin hetken ja havaitsin, että maailmalla on historiansa, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa. Omani löytyivät kirjoista. Muutaman vuoden päästä vaihdoin kirjastoauton kaupunginosamme sivukirjastoon, Ihmemaa Oziin ja Narniaan. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span><span style="font-family: inherit;">Muutamia vuosia myöhemmin kirjasto muutti suurempiin ja valoisampiin tiloihin, ja universumin salat aukenivat: kuljin useasti Arrakis-planeetan dyyneillä, ratsastin Marsin punaisilla hiekka-aavikoilla ja liftasin linnunradalla. Yläasteen aikana rohkaistuin tutkimaan ystävieni kanssa lähiympäristön rajoja ja löysimme kaupungin musiikkikirjaston. Sen valtaisan levykokoelman äärellä sivistimme itsemme popmusiikin klassikkoalbumeilla ja niiden kansilehdiltä löytyvillä tarinoilla. Kadun toisella puolella sijaitsi kaupungin pääkirjasto, jonka kiviseinät huokuivat historiaa ja jonka hyllyillä lepäsi loputtomasti uusia kertomuksia. Siellä läheinen koulukaverini avasi vielä yhden uuden portin, lehtisalin. Maailma tuli entistä lähemmäksi.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;"><i>”Mitä tapahtuu kun luemme? Silmä seuraa mustia kirjanmerkkejä valkoisella paperilla vasemmalta oikealle edestakaisin. Ja olennot, luonto tai ajatukset, joita joku toinen on ajatellut, äskettäin tai tuhat vuotta sitten, astuvat mielikuvitukseemme. Se on suurempi ihme kuin että jyvä faaraoitten haudoista olisin saatu itämään. Ja se tapahtuu kaiken aikaa.”</i> <b>Olof Lagercrantz</b> tiivistää olennaisen teoksessaan <i><b>Lukemisen ja kirjoittamisen taidosta</b></i>. Olen useasti pohtinut ajan mysteeriä, ja huomasin<b> Seneca</b>n vastanneen samoihin kysymyksiin erinomaisesti jo toista tuhatta vuotta aiemmin. Tutut ja syvästi inhimilliset kysymykset, joita edeltävät sukupolvet pohtivat, askarruttavat yhä mieltämme ja haemme niihin näennäisesti uusia vastauksia. Menneisyyden ihmiset ja heidän ajatuksensa jatkavat elämäänsä kirjojen sivuilla. Myös me voimme avata samalla tavalla keskusteluyhteyden syntymättömien sukupolvien kanssa.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Tieto lisää tuskaa, mutta sen taakan lukeva ihminen pystyy kantamaan ja kääntämään piinaavan epätietoisuuden voimavarakseen. Lukuharrastuksen ilmeisen positiivisia vaikutuksia ei kannata aliarvioida. Lukeminen auttaa muun muassa rentoutumaan, virkistää aivotoimintaa, suo todennäköisesti paremmat yöunet, lisää empatiakykyä ja ehkäisee syrjäytymistä. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Ympärillämme elää paljon lukeneita ihmisiä, mutta lukevatko he yhä tai ymmärtävätkö lukemaansa? Minä luen, koska se auttaa suhteuttamaan asioita ja harjoittamaan tervettä lähdekritiikkiä. Tiedän, että kaikki lukemani ei ole totta. Erehtyminen on inhimillistä ja sallittua, mutta väärän tiedon tai vääryyden toistaminen ei koskaan muuta virhettä totuudeksi. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Fintellektuaalinen manifesti XLVI </span><br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-5109878221981472892018-09-27T18:59:00.000+03:002018-09-27T19:01:30.393+03:00Troijan puuhevosen kevyet askeleet<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnsdlzZq2eULybDW-ENxYm8ENrHUNXrWaMOZ8gBbaDSXRRmMO4LkYiVNUdrR9AAfuLNLZAxlutOcGl6il5MiCXUZrWDxXjjvghgz5PMCSIulELLRziAt8m1QeJ7kr5n0pLSa0E5g83uhY/s1600/blogi-20141003-IMG_6829.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="667" data-original-width="1000" height="133" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnsdlzZq2eULybDW-ENxYm8ENrHUNXrWaMOZ8gBbaDSXRRmMO4LkYiVNUdrR9AAfuLNLZAxlutOcGl6il5MiCXUZrWDxXjjvghgz5PMCSIulELLRziAt8m1QeJ7kr5n0pLSa0E5g83uhY/s200/blogi-20141003-IMG_6829.jpg" title="Kuva: Vesku Lanki" width="200" /></a></div>
<span style="font-family: inherit;">Muutamia viikkoja sitten opistomme neuvontapisteen edessä seisoi erittäin kohtelias nuorukainen, jolla oli pieni ongelma. Hän halusi tehdä puuhevosen ja antaa sen lahjaksi ystävälleen, sillä perinteinen suklaarasia vaikutti mielikuvituksettomalta vaihtoehdolta. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="white-space: pre;"> </span>Molemmat talossa kokoontuvat ryhmät olivat valitettavasti täynnä, eikä poika olisi edes voinut osallistua koko vuoden kestävälle puutyökurssille, koska lukio-opinnot, S2-kieli ja opistomme kitaratunnit vaativat paljon aikaa. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="white-space: pre;"> </span>Kuuntelin tarkalla korvalla hänen soljuvaa suomeaan. Hän huomasi, että aihe itsessään kiinnosti minua ja nosti repustaan muistikirjan, pyöräytti kuminauhan päältä ja avasi kannet. Hän otti sivujen välistä erittäin tarkan piirustuksen, jossa jokainen osa puuhevosesta oli kuvattuna mittoineen. Hän oli valmistautunut hyvin ja ilmeisen ylpeä suunnitelmastaan. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="white-space: pre;"> </span>Samalla hetkellä puutyökurssien opettaja asteli kulman takaa näkyville. Pohdimme yhdessä hetkisen tilannetta ja päätimme järjestää pojalle mahdollisuuden valmistaa tämä erittäin tärkeä esine. Seuraavaksi toimistomme henkilökunta hoiti ilmoittautumismuodollisuudet sujuvasti </span>ja kohtuullistimme opintomaksun.<br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="white-space: pre;"> </span>Kun hymyilevä poika poistui jatkamaan koulupäiväänsä, oli meidän kaikkien päivä muuttunut monta astetta kirkkaammaksi. Olimme saaneet auttaa kauniin idean matkaa kohti lopullista päämääräänsä.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Kolmea viikkoa myöhemmin opettaja julkaisi Facebook-sivullaan kuvan valkoisesta puuhevosesta. Sen harja toi mieleeni antiikin Kreikan sotilaiden kypärät. Ajattelin, että tämä Troijan puuhevonen saattoi avata portteja, joiden olemassaoloa emme aiemmin olleet edes tienneet. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"> Pojan innostus tarttui. Hän opetti opettajalleen ja rehtorille, että kohteliaisuuden, kärsivällisyyden, määrätietoisuuden ja hyvän suunnitelman kokonaisuus on toimiva avain moneen lukittuun oveen.</span>Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-19030142435181369272018-09-25T18:01:00.001+03:002018-10-07T20:06:12.040+03:00Totuus lapsen suusta<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlgg6tMwiGdOC3qgqiGAL8PC2ry5YXQlz6F14FsN0JuLRw7Sndpzel9yJqs1KT418WthEKLPNb5CfDHcckOkiGSwzCkgDlOtj0oPKlqjA8Gb4HLOH5hJgp17MYFnJLa163ciWHH7DolSs/s1600/blogi-20141003-IMG_6789.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="667" data-original-width="1000" height="133" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlgg6tMwiGdOC3qgqiGAL8PC2ry5YXQlz6F14FsN0JuLRw7Sndpzel9yJqs1KT418WthEKLPNb5CfDHcckOkiGSwzCkgDlOtj0oPKlqjA8Gb4HLOH5hJgp17MYFnJLa163ciWHH7DolSs/s200/blogi-20141003-IMG_6789.jpg" title="Kuva: Vesku lanki" width="200" /></a></div>
Päivä kylpylässä on yleensä rentouttava kokemus.<br />
Vapaan viikonlopun kunniaksi hyppäsin junaan ja matkustin riittävän kauas painavista työasioista. Loikoilin onnellisena altaissa ja annoin lämmön helliä rasittuneita lihaksia saunoissa. Nautin hiljaisuudesta ja ärsyttävän rauhallisesta musiikista. Aikuisten kylpyläosastolla ei aamuisin ole ruuhkaa, mutta pukuhuoneissa pääsevät toisinaan pimeyden voimat irti, kun keskipäivä koittaa.<br />
– Vaihda uimapuku päällesi, isä tokaisi tyttärelleen.<br />
– Mä en haluu! Täällä on poikia, tytär huusi takaisin.<br />
– Mene sitten naisten pukuhuoneeseen, isä vastasi.<br />
– Mä en haluu olla siellä yksin, tytär huusi entistä kovempaa.<br />
– Ota sisko mukaasi, isä ehdotti ja nyökkäsi kohti nuorempaa tyttöä, joka seisoi hiljaa uimapuku jo yllään.<br />
– Se on idiootti, vanhempi tytär huusi vieläkin kovempaa, ja korvieni sietokyky oli koetuksella.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Isä katsoi tytärtään, joka nojasi pukukaappien oveen ja piti uhmakkaasti käsiään ristissä edessään. Molemmat tuijottavat vakavina toisiaan. Isä riisui vaatteitaan, ja nosti niitä yksi kerrallaan pukukaappiin. Penkit olivat täynnä muita kylpylävieraita: yksinäisiä miehiä sekä isiä poikiensa että isiä tyttäriensä kanssa. He kaikki yrittivät välttää katsomasta riitapukareita ja toisiaan silmiin. Minua hymyilytti. Pystyin tuntemaan lapsensa kanssa henkistä painia käyvän isän tuskan.<br />
– No, niin. Vaihda uimapuku päällesi, isä aloitti, ja sama keskustelu käytiin jälleen, mutta aiempaa huomattavasti kuuluvammalla äänellä. Lopputulosta se ei muuttanut.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Hetken hiljaisuuden jälkeen isä aloitti kolmannen kierroksen. Keskustelu toistui entisenlaisena, mutta edellistä äänekkäämpänä. <br />
– Tämä on pattitilanne, isä totesi lopulta. – Sinä et halua tehdä mitään.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Nuorempi tytär itki hiljaa ja nojasi isänsä selän takana pukukaappiin. Ihmiset ympärillä yrittävät joko pukea vaatteensa ylleen tai vaihtaa uima-asuihin mahdollisimman nopeasti.<br />
– Itse olet idiootti, nuorempi huokasi kyynelten läpi sisarelleen.<br />
Tämä muuttui entistä kiukkuisemmaksi ja paukautti pukukaapin oven voimalla kiinni. Se räsähti ilkeästi. Isä ponkaisi penkiltään. Seuraavaksi tyttö tarttui painavaan urheilukassiin ja heitti sen keskikäytävälle. Pesuainepullot vierivät lattialla.<br />
– Varo! Täällä on muitakin ihmisiä, isä korotti ääntään ja muuttui kasvoiltaan punaiseksi. <br />
Nuorempi tytär katsoi silmät suurina sisartaan ja isäänsä: kauhu kuivasi kyyneleet.<br />
– Ei täällä ole ihmisiä! Kaikki ovat idiootteja! vanhempi tytär raivosi katsomatta ympärilleen.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Isä pysähtyi ja alkoi pukea vaatteita takaisin ylleen. Väki katosi heidän ympäriltään vauhdilla.<br />
– Selvä, vien sinut autoon, hän sivalsi.<br />
Olin ehtinyt kuivata itseni ja pukeutua. Astelin nopeasti pukuhuoneesta käytävälle sivuilleni katsomatta. Jäin kylpylän sisäänkäynnin edessä olevaan kahvilaan rauhoittumaan ja kirjoittamaan kokemuksistani, enkä huomannut poistuivatko he pukuhuoneesta.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span><br />
Toisinaan ajattelen kuin tuo pieni tyttö, mutta en uskalla sanoa tai kirjoittaa yhtä suoralla ja vakaalla kädellä. Jätän suosiolla totuuden sanat lapsille.<br />
Tämän tarinan merkitsi muistiin yksi niistä lukuisista idiooteista tytön ympärillä.<br />
<br />
<br />
Loposen arkistosta: Muistikirjamerkintä syksyltä 2000<br />
<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-70264098689727383672018-09-06T18:11:00.000+03:002018-09-06T18:11:01.001+03:00Nathaniel Rateliff & The Night Sweats: Tearing at the Seams (2018) <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjukcKSXDGiJ846cSY41v7Ai29TGbObSHnBMlp5ORILhaJD7Yb-RZ5tN2C6v6_Z3Q-Cod_jxBvx4KuTHvFCu9cSqsfTZP8E0Pj7YhC5KBO8yV9LerOco1WuLCKzdBZqunTtXQ4WNd2DHyQ/s1600/NathanielRateliff.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="150" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjukcKSXDGiJ846cSY41v7Ai29TGbObSHnBMlp5ORILhaJD7Yb-RZ5tN2C6v6_Z3Q-Cod_jxBvx4KuTHvFCu9cSqsfTZP8E0Pj7YhC5KBO8yV9LerOco1WuLCKzdBZqunTtXQ4WNd2DHyQ/s200/NathanielRateliff.jpg" title="Kuva: Mika kempas" width="200" /></a></div>
Milloin on aika heittää pyyhe kehään ja lopettaa yrittäminen? Tämän peruskysymyksen äärelle muusikko <b>Nathaniel Rateliff </b>joutui pysähtymään. Hän päätti antaa itselleen vielä yhden mahdollisuuden ja kokosi uuden yhtyeen. Kokoonpanon ensialbumi nosti artistin uran nousuun ja levyltä irrotettu<i><b> S.O.B</b></i>. -kappale teki kiihkeästä soulista salonkikelpoista. Yhtye kuulosti nimeään kantavalla äänitteellä itseltään: lavalla virtasi hiki ja kappaleet puskivat eteenpäin kuin pysäyttämätön juna. Bändi ei jarrutellut mutkissa, vaan lisäsi höyryä.<br />
<br />
<b><i>Tearing at the Seems </i></b>on yhtyeen toinen albumi. Rateliffin ääni kuulostaa varmemmalta, sävykkäämmältä ja tuhdimmalta, ja soittajat ovat hieman rauhoittuneet. Kaikkea ei enää tarvitse ladata jokaiseen kappaleeseen: juna kulkee, mutta pysyy tiukasti raiteilla. Näissä tekijöissä lepäävät sekä levyn vahvuudet että heikkoudet. Raivoisa hyökkäysvaihe on saatu päätökseen, on aika vakiinnuttaa tilanne, käydä hetkeksi puolustusasemiin ja näyttää muille muskeleita. Onneksi heikkoudet jäävät vahvuuksien taakse piiloon. Albumi osoittautuu tasapainoiseksi kokonaisuudeksi.<br />
<br />
<b><i>Shoe Boot</i></b> käynnistää tarkoin harkitun ilotulituksen. Alun rumpurytmit eivät kerro tyylilajista tai historiallisista vaikutteista juuri mitään, mutta basso kuljettaa ajatukset muutamaksi sekunniksi pohjoisen Motownsoulin maailmaan, kunnes sielua riipivät puhaltimet muistuttavat, että levy-yhtiö on Stax ja Southern Soul päivän tunnussana. Seuraavat kappaleet tuovat lisää sävyjä ja instrumenttivariaatioita. Ote säilyy terävänä, mutta perustunnelma rentona. Kukaan ei purista soitintaan liikaa ja veri kiertää sormista kappaleisiin, jotka elävät ja hengittävät yhtyeen määräämässä tahdissa. Puolivälin lähestyessä albumin tunnelma rauhoittuu. <b><i>Hey Mama</i></b> ja <b><i>Babe I Know </i></b>luovat kaivatun lepohetken lempeän paahteen keskelle.<br />
<br />
Albumin toinen puoli käynnistyy perinteeseen kuuluvalla hakkaavalla rumpukompilla, jyrähtävillä uruilla ja pienellä huudatuksella. <b><i>Intro </i></b>on nimensä veroinen, ja se johtaa kohti väistämätöntä loppua. Saamme matkalla nauttia taidokkaasta soitosta, tiukasta asenteesta ja menneisyyteen kumartavista äänimaisemista. Tämän junan konduktööri tietää, mihin olemme matkalla ja milloin olemme perillä.<br />
<br />
Rateliff ei heittänyt pyyhettä kehään, vaan lisäsi kierroksia. Mihin hän yhtyeensä kanssa vielä yltääkään? <b>Robert Finley</b>n esimerkki osoittaa, että ikä ja numerot luovat uskottavuutta. <b>Nathaniel Rateliff & The Night Sweats </b>nostavat odotukset korkealle: kahden mainion albumin tunnelma huutaa kolmatta täysosumaa.<br />
<br />
<br />
Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (Heinäkuun levy 2018)<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-71208161994759257972018-08-28T19:23:00.003+03:002018-08-28T19:23:22.285+03:00Se tavaton tarina<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlgg6tMwiGdOC3qgqiGAL8PC2ry5YXQlz6F14FsN0JuLRw7Sndpzel9yJqs1KT418WthEKLPNb5CfDHcckOkiGSwzCkgDlOtj0oPKlqjA8Gb4HLOH5hJgp17MYFnJLa163ciWHH7DolSs/s1600/blogi-20141003-IMG_6789.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="667" data-original-width="1000" height="133" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlgg6tMwiGdOC3qgqiGAL8PC2ry5YXQlz6F14FsN0JuLRw7Sndpzel9yJqs1KT418WthEKLPNb5CfDHcckOkiGSwzCkgDlOtj0oPKlqjA8Gb4HLOH5hJgp17MYFnJLa163ciWHH7DolSs/s200/blogi-20141003-IMG_6789.jpg" title="Kuva: Vesku Lanki" width="200" /></a></div>
Meistä jokaisella on paikkamme, jossa viihdymme. Yksi omistani sijaitsee otollisesti kotimatkan varrella. Siellä on hyödyllistä piipahtaa säännöllisesti. Viimeisimmällä kerralla opin, että tarina kannattaa aina kuunnella tai lukea loppuun ennen kuin muodostan oman vakaan mielipiteeni, jota julistan turuilla ja toreilla.<br />
<span style="white-space: pre;"> Valoisa ja lämmin iltapäivä</span> houkutteli minut jäämään hetkeksi Teatteriravintolan terassille. Työpäivä oli ohi ja virkistävä viikonloppu edessä. Selailin juuri ostamaani teosta huolimattomalla keveydellä, pysyttelin omissa aatoksissani ja siemailin kylmää olutta. Pakoputken paukahdus palautti minut todellisuuteen.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>– Alkaako sinulla kesäloma huomisen jälkeen? kuulin kysymyksen naapuripöydästä.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Nostin katseeni ja ymmärsin, että se ei ollut tarkoitettu minulle. Lomaani oli vielä melkoisesti matkaa.<br />
– Sijaisuus päättyy Suvivirteen, mutta ei se lomaa tarkoita. Palkanmaksu katkeaa samalla, vastaus tuli nopeasti.<br />
– Aika erikoista.<br />
– Normaalia. Olihan tässä sentään kevätlukukausi töitä. Sijaisuus jatkuu ehkä syksyllä.<br />
Katsoin puhujia pikaisesti. Nuoria olivat, kenties vielä opiskelijoita. Molemmilla roikkuivat olkalaukut viereisillä tuoleilla. Ilta-aurinkoa vasten istuvalla keikkuivat aurinkolasit nenävarressa. Sijaisella oli huolellisesti parturoitu niska ja harmaa kevättakki yllään. Loput hänestä jäi piiloon.<br />
– No, minkälainen kokemus tästä keikasta jäi?<br />
– Raha tuli ainakin tarpeeseen. Olen jo lähettänyt joukon hakemuksia. Tahdon viran tai toimen niin pian kuin mahdollista. En jää tänne roikkumaan sijaisuuksien varaan.<br />
Aurinkolasimies kohensi sankojaan, ja heitti uuden kysymyksen.<br />
– Eikö työpaikka ollutkaan mieluisa?<br />
– Ihan tavallinen yläkoulu, mutta osa henkilökunnasta oli melko erikoista.<br />
Nostin tuopin huulilleni ja esitin, että en kuuntele. Tarina oli käymässä mielenkiintoiseksi.<br />
– No, kerro äkkiä lisää, aurinkolasimies vaati.<br />
– Annoin kolmelle ysiluokkalaiselle vitoset käytöksestä, ja sain heidän luokanvalvojansa käymään päälleni sanan voimalla. Hänen mukaansa koulun opinto-ohjaaja oli ohjeistanut opettajia, että vain todelliset kriminaalit ansaitsevat vitosia. Vastasin, että siinä tapauksessa näiden nuorten paikka ei olisi tavallisessa peruskoulussa, vaan jossakin kaidalle tielle ohjaavassa laitoksessa. Hän suuttui entisestään ja vaati muuttamaan arvosteluani.<br />
– Teitkö työtä käskettyä?<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Sijainen kohotti kättään. Puolillaan ollut viskilasi tyhjeni. Käsi liikahti uudestaan. Hän huuhteli oluella väkevämmän juoman makua suustaan.<br />
– En tietenkään. Vastasin, että periaatteessa olisin voinut antaa neloset, mutta jossakin syvällä näiden oppilaiden pinnan alla oli jotakin sellaista, jota voi kutsua alkeelliseksi käyttäytymiseksi. He vastasivat tunneilla kysymyksiini, mutta kieli oli melko yksipuolista ja koostui lähinnä voimasanoista.<br />
– Vai niin, aurinkolasimies naurahti, – pojat ovat siis yhä poikia?<br />
– Saattavat olla, mutta nämä olivat tyttöjä, ja etunimet lastenkirjoista.<br />
<br />
<br />
Loposen arkistosta: Irtolehti muistikirjan välissä vuodelta 2000<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-42295072406290737662018-08-25T18:07:00.001+03:002018-08-25T18:32:24.964+03:00Punaisia langanpätkiä <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhaWxgT7AnfyeuPEKTnGpS-zWRMK4Q8Lw1dxJ_53YL5lQ0pFomu8NK7lJmc94L4D3h63LNYv4tFjlNRDsCxQJOrTcD_EkLzFd2EFMacnF-ZcvbD15MhkzaPQOjdtyHdaT8w9SkxHP9M6oo/s1600/blogi-20141003-IMG_6834.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1000" data-original-width="667" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhaWxgT7AnfyeuPEKTnGpS-zWRMK4Q8Lw1dxJ_53YL5lQ0pFomu8NK7lJmc94L4D3h63LNYv4tFjlNRDsCxQJOrTcD_EkLzFd2EFMacnF-ZcvbD15MhkzaPQOjdtyHdaT8w9SkxHP9M6oo/s200/blogi-20141003-IMG_6834.jpg" title="Kuva: Vesku Lanki" width="133" /></a></div>
Toisinaan asiat etenevät nopeasti ja pienet ilmiöt nousevat itseään suuremmiksi. Langanpätkistä saa aikaiseksi kuvan tai kokonaisen tarinan,<br />
<br />
Toistakymmentä vuotta sitten istuin palaverissa, joka ei ollut kestoltaan pitkä. Suurin osa ajasta kului kahvitteluun ja kuulumisten vaihtoon. Tulevan tapahtuman ohjelma oli valmis alle puolessa tunnissa. Pankki lupasi kustantaa lehtimainokset ja julisteiden painattamisen. Tilaisuuteen osallistunut pienyrittäjä sai kinutuksi mukaan vielä mainoslehtiset. Pankinjohtajan ilmekään ei värähtänyt, kun hän lupasi hoitaa nämäkin kustannukset. Yksinkertainen ajatus kohosi mieleeni: joku roti pitäisi olla kerjätessäkin.<br />
<br />
Kokenut työväenopiston rehtori kertoi usein saman tarinan, kuinka hän aina lukuvuoden opetusohjelmaa laatiessaan lisäsi tarjontaan kaksi kurssia: Sosialismin yleiset perusteet ja Kristinuskon maineteot. Johtokunta hyökkäsi joka syksy sekä oikealta että vasemmalta, ja molemmat kurssit poistettiin ennen oppaan painoluvan myöntämistä. Kukaan ei kuitenkaan huomannut, että tiedoissa mainittuja opettajia ei oikeasti ollut olemassa. Ajan myötä myös poliittisesti johdettu ennakkosensuuri katosi, vaikka se yhä nostaa päätään puheissa ja toiveissa.<br />
<br />
Vuonna 2015 Isis valtasi historiallisesti arvokkaan Palmyran kaupungin ja tuhosi muutamassa tunnissa tuhansien vuosien aikana kertynyttä monikulttuurista perintöä. Persialaisten, roomalaisten, juutalaisten ja arabien luomukset päätyivät kivikasoiksi. Eläkkeellä ollut 81-vuotias entinen museonjohtaja <b>Khaleed al-Asaad </b>kieltäytyi paljastamasta, minne osa menneisyyden aarteista – joita valloittajat pitivät epäjumalankuvina – oli ehditty kätkeä. Barbaarit mestasivat hänet muinaisten roomalaisten rakentamassa amfiteatterissa. Hän menetti henkensä puolustautuessaan barbarismia, ja erityisesti yhtä ja ainoaa oikeaa tulkintaa vastaan.<br />
<br />
Oulu-opisto keräsi hetki sitten paljon negatiivista mediahuomiota, koska se järjestää ja <i><b>Energiahoito-</b> </i>ja <i><b>Enkelit elämässämme</b></i> -kurssin. Näin toimiessaan liikkuu opisto erittäin kaltevalla pinnalla, sillä vapaan sivistystyön perinteiset arvot ja kestävät eettiset periaatteet horjuvat, kun uskomushoidot valtaavat tilaa tieteelliset kriteerit täyttävään tutkimukseen perustuvalta tiedolta. Toisaalta opisto toteuttaa melko tarkasti kapitalistisen markkinatalouden henkeä: vastaa tarjonnalla kysyntään.<br />
<br />
Historioitsija <b>Yuval Noah Harari</b> pohtii teoksessaan <i><b>Sapiens – Ihmisen lyhyt historia,</b></i> miten ihmiset saadaan uskomaan kuvitteellisiin järjestelmiin, kuten kapitalismiin. Ensinnäkään järjestelmä ei saa myöntää olevansa kuvitteellinen ja toiseksi se pitää esittää objektiivisena todellisuutena. Vaikka esimerkkeinä olevien kurssien taustalla olevat periaatteet noudattavat pohjimmiltaan samaa uskomusjärjestelmien logiikkaa, täytyisi opetuksen suunnittelusta vastaavien hälytyskellojen soida ajoissa: parilla varmoja tuloja tuovalla kurssilla ei opiston tekemää tärkeää sivistystyötä ja hyvää mainetta kannata pilata. Rajallista tietoa etsivät voi ohjata kirjastoon, jonka valikoimista löytyy monentasoisia oppaita itsensä kehittämiseen.<br />
<br />
<br />
Fintellektuaalinen manifesti XLV<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-18485634912995195892018-08-02T18:10:00.000+03:002019-03-08T09:15:53.473+02:00Oikea aika ja paikka<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlgg6tMwiGdOC3qgqiGAL8PC2ry5YXQlz6F14FsN0JuLRw7Sndpzel9yJqs1KT418WthEKLPNb5CfDHcckOkiGSwzCkgDlOtj0oPKlqjA8Gb4HLOH5hJgp17MYFnJLa163ciWHH7DolSs/s1600/blogi-20141003-IMG_6789.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="667" data-original-width="1000" height="133" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlgg6tMwiGdOC3qgqiGAL8PC2ry5YXQlz6F14FsN0JuLRw7Sndpzel9yJqs1KT418WthEKLPNb5CfDHcckOkiGSwzCkgDlOtj0oPKlqjA8Gb4HLOH5hJgp17MYFnJLa163ciWHH7DolSs/s200/blogi-20141003-IMG_6789.jpg" title="Kuva: Vesku Lanki" width="200" /></a></div>
Nuori suojattini vei isänsä teatteriin Helsingissä viime isänpäivänä.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Hän oli suunnitellut kaiken perusteellisesti: alkuillan näytös, kevyt hupailu, paljon televisiosta tuttuja näyttelijöitä ja paikat parvella. Päivänsankari pysyisi varmasti hereillä. Hän oli oppinut edellisestä kerrasta, jolloin isä oli nukahtanut kesken kreikkalaiseen tragediaan perustuvan amerikkalaisen draaman ja herännyt omaan ensikorahdukseensa. Se ei oikeastaan enää nolottanut, vaan nauratti lempeästi. Osa katsojista oli huomannut eturivissä nuokkujan, mutta onneksi moni muukin torkkui kuten muinaiset kreikkalaiset.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Suunnitelma onnistui mainiosti. Terävät sketsit, vauhdikkaat musiikkinumerot ja taitavat näyttelijät pitivät isän hereillä ja pojan tyytyväisenä. Ilta oli erittäin onnistunut. Kaiken lisäksi he saivat oikeastaan kaksi näytöstä yhden hinnalla, ensimmäisen ennen varsinaista.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span><br />
Paria minuuttia ennen näytöksen alkua ovella liput tarkastanut nuori nainen seisoi heidän rivinsä päässä. Hän pyysi kohteliaasti ne nähtäväksi uudelleen. Poika otti molemmat paitansa etutaskusta ja näytti kysyjälle. Tämä vilkaisi nopeasti, nyökkäsi hyväksyvästi ja toisti saman rivin kahden muun paikan osalta, jonka jälkeen kääntyi takanaan seisovaa pariskuntaa päin.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>– Kaikkien liput ovat kunnossa. Nyt on valitettavasti tapahtunut tuplabuukkaus. Meillä tilaa ensimmäisessä rivissä.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>– Me halusimme ja ostimme paikat parvelta, käytävällä seisova nainen vastasi.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>– Olen pahoillani, mutta nyt näyttää siltä, että ainoastaan alhaalla on tilaa.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>– No, haluaisiko joku heistä kenties vaihtaa paikkaa? nainen tivahti ja osoitti kapenevia rivejä edessään.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Paikannäyttäjä kääntyi istujien puoleen ja esitti jokaiselle parille saman kysymyksen. Kukaan ei tietenkään halunnut vaihtaa omiansa huonompiin. Isä aikoi nousta ja myöntyä, mutta poika piti päänsä.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>– Minä varasin meille paikat parvelta, koska halusimme nimenomaisesti nähdä tämän esityksen ylhäältä. Emme ole valmiita tinkimään toiveestamme.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Paikannäyttäjä käännähti ja teki tarjouksen.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>– Minulla ei ole mitään muuta tarjottavana kuin paikat ensimmäiseltä riviltä. Saatte tietysti lippujen hinnasta erotuksen takaisin.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>– Siirrymme alas, mikäli palautatte hinnan kokonaisuudessaan, nainen sanoi ärtyneenä.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>– Valitettavasti se ei ole mahdollista.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Katseita vaihdettiin puolin ja toisin. Istujat odottivat, miten tilanne etenisi. Nainen toisti vaatimuksensa, mies seisoi hiljaa ja paikannäyttäjä kieltäytyi toistamiseen. Salin valot sammuivat ja esirippu kohosi hitaasti.<br />
– Tämä ei ole oikea aika ja paikka käydä tätä keskustelua, paikannäyttäjä sanoi juuri ja juuri erottuvalla äänellä.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>– Minusta tämä on juuri oikea aika ja paikka, nainen vastasi välittömästi ja erittäin kuuluvasti.<br />
Permannolla istuvien katseet kääntyivät kohti parven kulmaa, josta ääni oli kuulunut. Paikannäyttäjän hartiat laskivat.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>– Hyvä on. Seuratkaa minua, hän huokaisi ja johdatti pariskunnan käytävältä ovelle.<span style="white-space: pre;"> </span>Ensimmäiset sävelet kajahtivat ja näytös alkoi. Alkusoiton aikana ensimmäisen rivin edessä näkyi hetken aikaa taskulampun himmeä ja kapea valokeila. Kahta ihmistä johdatettiin pikaisesti paikoilleen ja kolmas palasi välittömästi takaisin tehtäviinsä.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span>Isä ja poika hymyilivät.<br />
<br />
<br />
Loposen arkistosta: Muistikirjamerkintä vuodelta 1992Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4912932552387979942.post-44509877350846874122018-07-30T18:19:00.003+03:002018-08-15T12:35:49.410+03:00Robert Finley: Goin’ Platinum! (2017)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZXi_gLHoywZSDZwLw5RtW3-kJXBRbQVJcQTiq6bLA116Kr2QdSdK8pGUOI7vnNvRG1xDg-THv7qxz8m1ZU7j5dTq84LAJKHf_cE7fiexeiH7Nggy34i4AgCrQeWGxtfSB18rpgtEnULA/s1600/DSC04775.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="150" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZXi_gLHoywZSDZwLw5RtW3-kJXBRbQVJcQTiq6bLA116Kr2QdSdK8pGUOI7vnNvRG1xDg-THv7qxz8m1ZU7j5dTq84LAJKHf_cE7fiexeiH7Nggy34i4AgCrQeWGxtfSB18rpgtEnULA/s200/DSC04775.JPG" title="Kuva: Mika Kempas" width="200" /></a></div>
Tiedättehän vanhan sanonnan, että ikä on vain numeroita. Se ei aivan pidä paikkaansa, sillä aika tekee joka tapauksessa tehtävänsä, muuttaa arjen valintoja ja hankaloittaa asteittaan elämää, johon olet tottunut. Mutta toisaalta siinä on mukana myös ripaus totuutta. <b>Robert Finley </b>näyttää kuinka musiikki voi loiventaa tuskaa ja tehdä matkasta paljon miellyttävämmän. Jos haluat uskoa johonkin tärkeään, olkoon se hyvän esimerkin voima.<br />
<br />
Robert Finley astui USA.n armeijan palvelukseen 17-vuotiaana vuonna 1970. Hänet lähettiin Saksaan. Alkuperäisen tehtävän mukaan hänen piti olla helikopteriteknikko, mutta pian hän johti kitara kädessään yhtyettä ja kiersi viihdyttämässä amerikkalaisia sotilaita ympäri Eurooppaa. Palvelusajan päätyttyä musiikkiteollisuuden ovet eivät avautuneet kotimaassa, mutta jokapäiväinen leipä piti kantaa pöytään. Musiikki jäi taustalle ja puusepän taidot ratkaisivat ongelman. Muutamia vuosia sitten Finleylla todettiin pitkälle edennyt glaukooma. Näkökyky hävisi, hänestä tuli virallisesti sokea ja puusepän työt loppuivat. Apuun tuli hyväntekeväisyysjärjestö, joka mahdollisti ikääntyneille bluesmuusikoille mahdollisuuden muun muassa kiertueisiin. Pian ilmestyi erinomainen<b><i> Age Don’t Mean A Thing</i></b> -albumi, ja musiikin jykevään historiateokseen kirjoitettiin samalla aivan uusi luku.<br />
<br />
Black Keys -yhtyeen <b>Dan Auerbach</b> kiinnitti Finleyn omalle levymerkilleen. Aluksi syntyi musiikkia <b><i>Murder Ballads</i></b> -sarjakuvakirjan oheen, ja seuraavaksi omilla jaloillaan tukevasti seisova levy. <b><i>Goin’ Platinum! </i></b>on kokonaisuus, jonka kuka tahansa blues- tai soulmuusikko olisi todennäköisesti halunnut tehdä. Auerbachin kädenjälki näkyy kaikessa: viimevuotiselta soololevyltä tuttu äänimaisema on läsnä, ja hän on mukana tekijöiden joukossa albumin jokaisella kappaleella.<br />
<br />
Levyn aloittava <b><i>Get it while You Can</i></b> on lähtölaukaus, joka onnistuu mainiosti avaamaan laulujen maailman. Soitto on kauttaaltaan riittävän ilmavaa ja muusikoilla pysyy tärkeä tehtävä kirkkaana mielessä. Robert Finleyn rouhea ääni säilyy koko ajan pääosassa. Valokeila lankeaa mieheen, joka ei enää häikäisty vaan häikäisee. Kappaleiden tunnelmat vievät mukanaan ja pian kuulija elää mukana kaikissa albumin nousuissa ja laskuissa. Kun Finleyn vuosien karhentama falsetti häipyy kaikuna hiljaisuuteen viimeisen kappaleen <b><i>Holy Wine </i></b>päättyessä, on kuulijan olo kuin ehtoollisen jäljiltä: puhtaana kaikista muinaisista synneistä.<br />
<br />
<br />
Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (Kesäkuun levy 2018)<br />
<div>
<br /></div>
Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempashttp://www.blogger.com/profile/12528057110112316751noreply@blogger.com