Sattuman loogisuus

Albert Camus tiivisti mielenkiintoisen ajatuksen yhteen virkkeeseen: ”Kaiken, mitä tiedän elämästä, moraalista ja filosofiasta, olen oppinut jalkapallokentällä”. Kuten hyvin tiedämme, on jalkapallo pyöreä. Muoto on sinänsä tärkeä, koska se edistää pelivälineen liikettä, ja sillä voidaan myös perustella kaikki erikoiset pelitapahtumat. Lähes kaikista peliin liittyvistä ilmiöistä on kerätty paljon tilastotietoa ja kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja. Ymmärrämmekö siitä huolimatta tietojemme rajallisuuden? 

Näe tämä mielessäsi: pitkä pelaaja juoksee vastustajan kenttäpuoliskon sivurajalle ja kuivaa märän pallon paitaansa tai sopivasti paikalle jätettyyn pyyhkeeseen. Hän ottaa vauhtia ja linkoaa pallon kohti vastustajan maalia. Pysäytän kuvan hetkeksi tähän ja esitän muutamia yleisesti tunnettuja faktoja. 

Jalkapallo on maalintekopeli, vaikka suuri osa otteluista voitetaan vain yhdellä tehdyllä maalilla. Jos joukkue onnistuu tekemään kaksi maalia, on voitto entistä todennäköisempi ja lisämaalit vain kasvattavat odotusarvoa. Tilastotiedon valossa erityisesti toisen maalin merkitys korostuu. Toisaalta myös joukkueen puolustuksen täyttyy olla tiivis, jotta se välttyisi turhilta takaiskuilta. Periaatteessa sekä voiton että tappion todennäköisyys on aina 50 prosenttia. Miten paljon sattuma tai onni voi vaikuttaa lopputulokseen?

Taitavat yksilöt saavat pelin näyttämään kauniilta. Upeat suoritukset ja maalit kruunaavat vihreällä veralla käydyn shakkiottelun, jossa menestyminen perustuu pallonhallintaan. Joukkue, joka osaa rytmittää liikettä ja käyttää tilaisuutensa yleensä myös voittaa. Ainakin luulemme niin. Tämän ajattelun taustalla kummittelee Platonin filosofia yksinkertaisuudessaan: taidot luovat mahdollisuuden menestykselle. Tärkeintä on saada aikaiseksi onnistunut syöttö oikeaan paikkaan sopivan pelaajan ulottuville. Edesmennyt jalkapallolegenda Johan Cruyff sanoi, että ”sattuma on loogista”. Toisinaan onni näyttää kulkevan taitavamman joukkueen matkassa ja enemmän maalipaikkoja luova joukkue voi onnistua saamaan pallon vastustajan verkkoon myös vahingossa.

Nyt on oikea hetki palauttaa jälleen mieleen aiemmin mainitsemani sivurajaheitto ja viedä tilanne loppuun. Pallo putoaa rangaistusalueelle. Seuraa hetkellinen hämmennys eikä puolustava joukkue saa siirrettyä pelivälinettä vaaravyöhykkeeltä. Se pomppii hyökkääjälle, joka tekee maalin. Hyvin organisoitu puolustus on pettänyt ja taitavampi joukkue on tappiolla. Miten se on mahdollista? 

Jokaisessa liigassa on sekä vuodesta toiseen mestaruudesta pelaavia tähtijoukkueita että jatkuvasti sarjapaikkansa puolesta pelkääviä seuroja. Jälkimmäisen ryhmään kuuluvien pelaajien taitotaso ei yleensä yllä ensin mainittujen tasolle, ja siksi niiden on pyrittävä tekemään tulosta toisenlaisin keinoin: tiiviillä puolustuspelaamisella, vastustajan jatkuvalla häiritsemisellä ja erikoistilanteiden hyödyntämisellä. Tätä pelitapaa kutsutaan sissijalkapalloksi. Toisinaan se riittää horjuttamaan varman voittajan itseluottamusta ja antaa altavastaajalle pienen mahdollisuuden. Muistamme yhä maaliskuisen perjantai-illan vuonna 2013, jolloin Suomen maajoukkue onnistui ryöväämään pisteen hallitsevalta Euroopan- ja maailmanmestarilta Espanjalta lähes samanlaisella taktiikalla. 

Simon Kuperin ja Stefan Szymanskin Soccernomics sekä Chris Andersonin ja David Sallyn Numeropeli ovat erittäin mielenkiintoisia teoksia, jotka haastavat lukijansa pohtimaan jalkapalloa uudesta ja erittäin viistosta näkökulmasta sekä ymmärtämään omaa tietämättömyyttään. Edellä mainittu sissijalkapallo on yksi kirjoittajien havainnoista. He ennustavat myös vahvojen – aina oikeassa olevien – managerien ajan saavuttaneen iltaruskon. He myös osoittavat, että joukkueiden väliset erot (Englannin valioliigan) sarjataulukossa voidaan selittää 92-prosenttisesti maksettujen palkkojen kokonaissummalla ja siirtokorvaukset eivät takaa menestystä. Raha siis ratkaisee, mutta kenties tärkeämpää olisi luopua perinteisestä ajattelusta ja tehdä asioita toisin.

Sir Alex Ferguson havaitsi Jaap Stammin taklausten vähentyneen merkittävästi. Hän päätti myydä pelaajan, koska uskoi tämän uran kääntyneen ehtoopuolelle. Johtopäätös oli virheellinen, koska kokemus oli opettanut puolustajan sijoittumaan kentällä oikein. Tilastotieto ei estänyt tekemästä väärää johtopäätöstä, vaan oikeastaan kannusti siihen. Alkuperäinen vastaus oli vain numero, joka olisi pitänyt vielä purkaa tiedoksi ja toiminnaksi oikeiden kysymysten avulla. Siirron jälkeen Stamm pelasi vielä monta loistavaa kautta Italiassa.

Albert Camus näki jalkapallossa elämän, filosofian ja moraalin avaimet eikä tuoreempien jalkapallokirjailijoiden avaamia näkökulmia kannata sivuuttaa kevyesti. Katse ja kiusalliset kysymykset kannattaa kääntää kohti elämää ja yhteiskuntaa. Kumpaan joukkoon sinun organisaatiosi kuuluu: todennäköisiin menestyjiin vai pienellä budjetilla sinnitteleviin? Viekö pienentynyt palkkapussi mahdollisuuden onnistua? Tuhlaatko varojasi turhiin siirtokorvauksiin? Onko joukkueessasi tarpeeksi pelaajia? Mitä voisi olla toimialasi sissijalkapallo? Mitä keräämäsi tilastotieto oikeasti kertoo? Osaatko esittää oikeita kysymyksiä? Pystytkö tekemään asioita toisin?

Fintellektuaalinen manifesti XVI

The Del-Lords: Poem of the River (1988)

Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan pohti antiikin filosofi Heraleitos. Emme voi astua samaan virtaan kahta kertaa tai palata menneeseen kuin ajatuksissamme ja unissamme. Kuvitelkaa 1980-luvun New York. Ihmisten, ajatusten ja musiikin sulatusuuni kiehuu yli. Syntyy uusia supertähtiä, levymyynti rikkoo ennätyksiä ja suurista tulee yhä mahtavampia. Positiivinen vire nostaa pintaan myös säveliä valtavirran ulkopuolelta.

Kenties The Del-Lords voisi antaa kasvot 1980-luvun New Yorkille. Yhtye on kuin kaupunki itse, täynnä perinteitä, toiveita ja tarinoita. Kahdella ensimmäisellä levyllään se täytti ääniaallot romanttisella kaipuulla kaupungin eläville kaduille ja kunnioituksella edesmenneille mestareille. Kolmannella albumillaan Based on a true Story bändi otti suuren harppauksen ja syleili koko Yhdysvaltojen sielua. Pelkät kadut eivät enää riittäneet, oli päästävä hetkeksi myös kauas avoimelle preerialle. Vaikka lähteminen sinänsä ei onnistunut, saattoi kertoja silti haaveilla. Scott Kempnerin ja Eric Ambelin kitarat lennättivät ajatukset aivan minne tahansa. Manny Caiatin basso ja Frank Funaron rummut puskivat eteenpäin ja estivät tehokkaasti turbulenssin.

The Poem of the River alkaa surullisella kitaralla. Soinnut paljastavat laulun sävyn. Kosketinsoittimista kumpuavat lyhyet sävelet ja kertojan ensimmäiset säkeet vahvistavat tunnelmaa entisestään. Runo joesta rakentuu kuva kerrallaan. Hylätyt lastenvaunut, tyhjät oluttölkit, levolliset iltapäivät ja romanttiset keskustelut haihtuvat ajan virtaan eikä kerran kadonnutta voi saada takaisin.

Joki ei ole pelkästään joki eikä virta ainoastaan virta. The Poem of the River kohoaa metaforaksi elämästä. Vesi on jatkuvassa liikkeessä ja monen kanssaihmisen jäljet päättyvät rannalle. En tiedä minne hän meni ja miksi hän lähti, pohtii laulaja. Kuulija ymmärtää, että hän ei peitä sanoillaan totuutta. Joki on vaatinut veronsa ja rannalle ilmestyy jälleen uusi haamu. Jäljelle jää vain kertojan riutuva sydän ja hauras sielu.

Hyvät kuulijat, keväällä joki jälleen avautuu ja vesi virtaa vapaana. Pysähtykää hetkeksi kuuntelemaan, kuinka se kuiskii teille salaisuuksiaan ja laulaa tarinaansa. Astukaa sävelten virtaan ja antakaa musiikin kuljettaa teidät aikaan, jonka jo kerran luulitte kadottaneenne.


Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (marraskuu 1989)