Dire Straits: Tunnel of Love (1980)

Urkumelodia hiipii kaukaisuudesta, mutta hiipuu vähitellen. Valistunut kuuntelija laskee mielessään kolmeen ja huomaa tahtilajin olevan tuttu valssista. Onko lautaselle lipsahtanut väärä kappale: Richard Rodgersin ja Oscar Hammerstein II säveltämä Carousel Waltz? Samassa kitarat ja rummut iskevät kuin ukkonen pilvettömällä taivaalla. Rytmikitaran jokainen sointu osuu kohdallaan ja laulun sekaan ui erittäin tyylitajuisesti soitettuja kitarakuvioita. Basso pitää huolen tasapainosta ja jokainen rummunisku vaikuttaa harkitulta. Soitto on täsmällistä ja tarkkaa, soundi ilmava ja täysin omanlaisensa. Tunnel of Love rullaa kevyesti ja vaivattomasti eteenpäin.

Kesällä 1980 Dire Straits astui studioon ja kolmannen albumin äänitykset alkoivat. Prosessin aikana veljekset Mark ja David Knopfler havaitsivat yhteisen musiikillisen taipaleen saavuttaneen lakipisteensä. Mielipiteet taiteellisesta linjasta erosivat toisistaan niin rajusti, että nuoremman veljen irtautuminen yhtyeestä jäi ainoaksi vaihtoehdoksi eikä hänen nimeään mainita levyn tiedoissa, sillä rytmikitaraosuudet soitti uusiksi äänitysten loppuvaiheessa Sid McGinnis. Äänimaailmaa täydensi Bruce Springsteenin E Street Bandin pianisti ”Professori” Roy Bittan, jonka kädenjäljen erottaa kappaleiden maalauksellisista kosketinsoitinkuvioista.

Making Movies on Dire Straitsin uran kivijalka. Se ei vielä nostanut yhtyettä stadionluokkaan, mutta loi vakaan perustan Mark Knopflerin sävelkynän seuraaville piirroille. Kahden ensimmäisen levyn hennon tunkkainen soundi vaihtui kerrasta tilavaksi ja sävykkääksi. Kappaleiden rakenne monipuolistui ja syveni, kun samalla myös soittajien taidokkuus nousi yhä enemmän esille. John Illsley rytmitti erinomaisesti bassollaan tarvittavat nousut ja laskut sekä vaadittavat hidastukset ja nopeutukset. Rumpali Pick Withers hyödynsi blues- ja jazz-osaamistaan ja loi massasta erottuvan tyylin soittaa rokkia. Albumilla on vain seitsemän kappaletta, mutta jokainen niistä on teos itsessään ja tärkeä pala kokonaisuudessa. Silti Tunnel of Love on tyrmäävä ensimmäinen raita, joka määrittää suunnan ja vauhdin.

Hyvät kuulijat, astukaa alukseen ja lipukaa rakkauden tunneliin. Antakaa taidokkaasti punottujen sävelien nostaa teidät korkeuksiin ja eläkää jokaisen loppusoolon huokauksen mukana, mutta kuunnelkaa samalla tarkasti, mitä kitarat ja helisevä piano teille kertovat. Keväinen karuselli pyörii jälleen.


Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (toukokuu 1989)

Kevin Rowland & Dexys Midnight Runners: Come on Eileen (1982)

Uusien ideoiden ujuttaminen kertaalleen hiottujen joukkoon saattaa toisinaan vaikuttaa ylivoimaiselta haasteelta. Laulaja Kevin Rowlandilla oli visio yhtyeensä äänimaailmasta, mutta rouhea todellisuus ei tahtonut ottaa vastaan uusinta osaa. Vaikka Rowland yritti puhua enkelien kielellä, eivät helisevät vasket silti ymmärtäneet sanomaa. Syntyi ristiriitoja, jotka repivät soittajia erilleen, ja toisen albumin koko äänitysprojekti oli kaatua omaan mahdottomuuteensa. Siitä syntyi toinen luku vaikeuksien kirjaan.

Dexys Midnight Runnersin ensimmäiseltä albumilta Searching for the Young Soul Rebels julkaistu single Geno nousi Britannian listan ykköseksi, mikä nosti seuraavan levyn odotukset korkealle. Valitettavasti bändi kieppui pian kadotuksen ja hävityksen välimaastossa, ja lopulta vain kaksi alkuperäisjäsentä kannatteli nimeä. Uuden kokoaminen alkoi ja lyhyen instrumenttien kierrätysvaiheen jälkeen Rowlandin uusi näkemys, jousisoittajat, muuttuneet sovitukset ja maalaishenkiset vaatteet rikkoivat perustuksen toistamiseen. Puhallinsektio ajautui sivuraiteelle: toinen alkuperäisjäsen Big Jim Paterson ja vasket pakkasivat laukkunsa.

He tosin palasivat vielä studioon, mutta palkattuina soittajina. Uudistuneen kokoonpanon alku ei ollut lupaava, sillä ensimmäinen single The Celtic Soul Brothers vältti kaiken huomion eikä seuraava Come on Eileen lähtenyt aluksi lentoon. Jotakin erityistä tapahtui kesällä 1982, ja single nousi sekä Britannian että Yhdysvaltojen listaykköseksi. Too-Rye-Ay –albumi kääntyi lopulta menestyksen tielle.

Come on Eileen alkaa bassolla, joka jumputtaa yksinään ensimmäisen tahdin kuin legendaarisissa soul-kappaleissa konsanaan, mutta jo seuraavassa hetkessä mukaan liittyvät viulut ja banjo, joiden sävelet ja fraseeraus kuljettavat kuulijan kelttitunnelmiin. Teema kierrätetään kahteen kertaan, kunnes piano kilauttaa yhtyeen vauhtiin. Sen jälkeen soul ja irlantilainen kansanmusiikki lyövät kättä toisilleen. Ensimmäisen kertosäkeen jälkeen banjo tikuttaa ja poljento vaikuttaa kohoavan aivan uudelle tasolle. Hyväntuulisuus kasvaa säkeestä seuraavaan. Toisen kertosäkeen jälkeen seisomme lähes huomaamattomalla seisakkeella, jolta juna lähtee jälleen hitaasti, mutta kiihtyvällä voimalla liikkeelle.

Hyvät kuulijat, heittäkää talviset taakkaanne varaston takimmaiseen nurkkaan, tanssikaa villisti kaduilla, katsokaa kohti valoisia aikoja, kuulkaa enkelten kuiske ja muistakaa nauttia auringon lämmöstä. Olen valmis: Eileen, saanko luvan?


Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (kesäkuu 1992)