Ehdottomasti ehkä.
Perustin syksyllä 2014 oman blogin. Pyysin Veskulta teknistä apua ja esittelin ideani kuvituskuvista. Ensin mainittu onnistui helposti, mutta jälkimmäisestä kuvaajalla oli vankka mielipiteensä, omaani huomattavasti parempi. Herrat Loponen, Musikka ja Fintellektuelli päätyivät kaikkien nähtäville, ja jotakin vanhaa pyrki maailmalle pöytälaatikosta.
Sitten näin valokuvan.
Se huusi tarinan ympärilleen. Aloitin luonnostelun syksyllä 2017 ja kirjoitin käsikirjoituksen ensimmäisen version loppuhuipennuksen Kittilässä kesällä 2019. Sitä ennen olimme jo Veskun kanssa ottaneet käyttöön Musta Kotka -työnimen, jota viljelimme sosiaalisessa mediassa aihetunnisteena. Liitimme sen kuviimme ja lyhyisin tekstinpätkiin. Kokeilin somessa muutaman rivin mittaisia runollisia havaintoja ja jopa haikuja. Varsinaisessa käsikirjoituksessa joko lavensin tai kavensin tekstiä. Pohdin ja sommittelin. Kuvat vilkkuivat silmissä. Lopulta kokonaisuus löysi muotonsa.
Muutamia vuosia sitten muodostimme kahden hengen raadin haminalaisen kirjailijan Annukka Järven kanssa. Luimme nimettömiä synopsiksia, joista valitsimme teokset, jotka kustantamoni julkaisisi seuraavina vuosina. Annukka nosti Mustan Kotkan ensimmäiseen pinoon. Työ alkoi uudestaan: editointikierroksia ja keskusteluja, hiomista ja muutoksia. Kirjoittajat ymmärtävät tämän kuvion.
Seuraavaksi koronarajoitukset astuivat voimaan.
Vaihdoin sanoja viime hetkeen saakka.
Musta Kotka on tiivis kertomus noin vuorokauden kestävästä ajanjaksosta, jonka aikana nimetön mies saapuu satamaan ja pyrkii pääsemään tasoihin menneisyytensä kanssa. Veskun valokuvat sekä tukevat tarinaa että luovat uusia ulottuvuuksia ja täydentävät rivien välejä.
Pian kirja on käsissämme, ja sinä saat muodostaa mielipiteesi kuvien ja tekstin liitosta.
