Kutsu kävi ja tarjosin hyvälle ystävälleni kyydin harjoitukseen. Keskustelimme koko ajomatkan mielenkiintoisista historian tapahtumista ja vaihtuvista tulkinnoista. Siirtymä ei tuntunut pitkältä, ja pian kulkuneuvomme liittyi jonon jatkoksi. Paperimme tarkastettiin portilla ja kuljimme siviilielämän rajan yli päästäksemme seuraavaan jonoon. Siirryimme vuorollamme parkkialueelle, jossa jokaiselle autolle oli varattu lokeronsa. Meidät ohjattiin omaamme. Edellämme kulkeneesta autosta nousi ruskeisiin saappaisiin ja pitkään harmaaseen takkiin pukeutunut nainen. Hän nappasi takakontista laukkunsa ja askelsi nopeasti kohti ilmoittautumispistettä. Katsoimme ystäväni kanssa toisiamme ja ajattelimme todennäköisesti samalla tavalla: "Olihan tuo jo aikakin".
Ilmoittautumispisteellä odotti tietenkin seuraava jono. Edellämme kävellyt nainen odotti rauhallisesti omaa vuoroaan. Lähes katkeamattomana jatkuneen keskustelumme lomassa meillä oli hieman aikaa katsella ympärillemme ja etsiä vuosien varrella tutuiksi tulleita ihmisiä. Kasvoille leviävä hymy paljasti oikeat henkilöt. Vaihdoimme kuulumisia ja viljelimme perinteisiä tervetuliaisherjoja. Ilmapiiri vapautui tyypillisellä tavalla. Kesken kaiken riemun ystäväni tönäisi minua kevyesti kyynärpäällään ja kuiskasi: "Se on jätkä".
Vei hetken ennen kuin ymmärsin, mitä hän tarkoitti. Katsoin edessäni seisovaa naista. Tuuheiden niskahiusten takaa kuului ääni, joka ei ollut naisellinen. Tuijotin ystävääni ja hiljaisuus ympäröi meidät. Emme osanneet sanoa vähään aikaan mitään tosillemme tai takanamme jonottaville tutuille. Sain ääneni takaisin vasta oman ilmoittautumisvuoroni koittaessa. Tutut rutiinit ja paperityöt katkaisivat turhat pohdiskelut.
Seuraavan viidentoista minuutin ja seuraavien päivien välisenä aikana kuva täydentyi olennaisesti. Naiseksi pukeutunut mies osoittautui sosiaaliseksi, omasi hyvän huumorintajun, keskusteli kansamme ruokailujen ja muiden taukojen aikana ja kertoi avoimesti perheestään sekä harrastuksistaan. Hän ei ollut ensimmäinen taitoluistelija, jonka olin tavannut eikä ainoa reserviläinen, jolla olin nähnyt korvakoruja. Silmälasit olivat naiselliset, mutta armeijan kuosit tekivät meistä kaikista ulkoisesti melko samankaltaisia.
Olen käynyt kertausharjoituksissa neljällä vuosikymmenellä, ja monet asiat ovat muuttuneet pääsääntöisesti parempaan suuntaan. Puolustusvoimat on kehittänyt johtamisoppejaan, ja on joissakin käytännöissä valovuosia edellä siviilimaailmaa, jossa menneen maailman korpraalit ja kersantit suosivat yhä äksiisiä. Näiden jakamat tiukat käskyt kaikuvat täysin turhaan niin yritysten kuin toimistojen ja virastojen ontoilla käytävillä.
Kaikki kouluttajamme kohtelivat häntä kuten kaikkia muita: toivottivat tervetulleeksi kättelemällä ja osoittivat joka käänteessä, että hän oli oikeassa paikassa. En kuullut yhdenkään kantahenkilökuntaan kuuluvan tai reserviläisen laskevan leikkiä miehen habituksesta julkisesti. Vuosikymmeniä aiemmin asiat olivat kuitenkin vielä toisin. Muistan saaneeni useammalta huumorimieheltä neuvon, jonka avulla olisin halutessani voinut saada viime hetkellä vapautuksen kertausharjoituksesta: "Pukeudu naiseksi".
Hänen kohdallaan vanha neuvo ei olisi auttanut, sillä hän kulki jo omalla tiellään. Takana oli joukko vapaaehtoisia koulutustilaisuuksia, eikä hän ollut hakemassa vapautusta kyseisestä harjoituksesta. Hän oli mielestään täysin oikeassa paikassa, eikä kukaan voinut sitä kiistää tai kieltää osallistumista. Useat tuttavani sanoivat kunnioittavansa miehen rohkeutta saapua harjoitukseen omana itsenään. Viimeisenä harjoituspäivänä matkakumppanini muokkasi Tuntemattoman sotilaan luutnantti Koskelan legendaariset sanat tilanteeseen sopiviksi: "Minulle on aivan sama, miten ihmiset pukeutuvat, kunhan he vain hoitavat asialliset hommansa". Olen samaa mieltä, sillä jokainen meistä on Ellun kana omalla tavallaan.
Olen kiitollinen hetkistä, jolloin olen joutunut tarkastelemaan omaa asennettani uudesta näkökulmasta. Kenties ymmärrän, että valmiina annettujen totuuksien taakse linnoittautuminen ei oikeastaan lisää tietoa, vaan luo tuskaa. Olen kenties jo liian vanha nostamaan ketään sankarikseni, mutta naiseksi pukeutuneen miehen rohkeutta kunnioitan, sillä vain itsessään vahva ihminen uskaltaa toimia kuten hän.
Toisin kuin välillä luulemme, ei rohkeus elä heissä, jotka tekevät heikommassa asemassa olevien elämää tai olosuhteita kurjistavia ratkaisuja tai kääntävät syyttävän sormen puolustuskyvyttömiä kohti. He ainoastaan pukevat ahneuden, kateuden tai röyhkeyden aivan liian kevyesti rohkeuden valepukuun. Oikeasti rohkeat eivät välitä yleisestä vastustuksesta, häpeän pelosta tai toimiensa kohtaamasta vähättelystä. He tietävät toimivansa inhimillisesti oikein. Jos eettiset perusteet murtuvat kovien arvojen alle, olemme ihmisinä hukassa. Emme saa koskaan unohtaa, että vaatteiden alla asuu ensisijaisesti ihminen.
Nähdessäni miehen naisen vaatteissa, ei minun olisi pitänyt yllättyä. Se oli oikeastaan vain kolikon toinen puoli. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1995 saivat naiset laillisen oikeuden pukeutua miesten vaatteisiin, samaan armeijan kuosiin.
Fintellektuaalinen manifesti V
