Stephen Kingin raadollinen, mutta erittäin hyödyllinen teos Kirjoittamisesta kuljettaa lukijansa asioiden ytimeen. Maailma on jo nähnyt William Shakespearen ‒ tai ainakin hänen teoksensa ‒ ja William Faulknerin. Neroja, jotka eivät edes itse ymmärrä omaa lahjakuuttaan tai osaa selittää erityispiirteitään on harvassa. Huonoja kirjoittajia on sen sijaan ainakin riittävästi. King ei kuitenkaa paiskaa ovea tietä etsivän kasvoille. Hänen sanomansa on lohdullinen: hyväksi kirjoittajaksi voi kasvaa, jos tekee oikeita asioita: lukee ja kirjoittaa paljon. Tämän lisäksi unelmoija tarvitsee työkalupakin, jonka päällimmäiset kerrokset ovat laaja sanavarasto ja kielioppi. Ensin mainittu on kirjoittamisen leipä, ja jälkimmäisen voi oppia sekä puhutusta että kirjoitetusta kielestä. Osaamista voi aina täydentää hyvillä opaskirjoilla. Perusasioiden jälkeen kirjoittajan täytyy omaksua ja löytää tyylinsä sekä harjoittaa ja kokeilla kielensä taipuvuutta. Aivan kuin King yrittäisi kertoa, että luovuus vaatii jatkuvasti polttoainetta: istumalihaksia ja raakaa työtä. Tulokset eivät synny tyhjästä.
Löysin Facebookista päivityksen, jossa ylpeä isä kertoi yhdeksänvuotiaan tyttärensä ehdottaneen, että maahanmuuttajat tulisi sulkea vuodeksi laitokseen. Sinä aikana heitä seurattaisiin tarkoin, ja lopulta vain kiltit päästettäisiin kulkemaan muiden ihmisten joukkoon. Lapset luovat herkästi idealistisia oivalluksia ja yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin ongelmiin, sillä he eivät ole vielä perehtyneet keskeisimpiin biologian, filosofian, historian, maailmanuskontojen, maantieteen ja yhteiskuntatieteiden oppisisältöihin tai tunne lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia. Idean esittäjää mielenkiintoisemman näkökulman avasivat kuitenkin päivitystä kommentoineet aikuiset, jotka eivät nousseet ikänsä edellyttämälle tasolle ja olivat unohtaneet lähes kaiken oppimansa.
Parjatut kaiken maailman dosentit kirjoittavat oppikirjoja, tutkivat ja yrittävät selittää parhaan kykynsä mukaan meille maailmamme erilaisia ilmiöitä. Toisinaan joudumme hyväksymään vastaukseksi todennäköisyyden, koska parempaa tai lopullista totuutta ei ole mahdollista saavuttaa. Se ei silti vähennä tiedon ja tieteen arvoa. Tiede korjaa itse itseään ja oikoo aiempia virheitään. Aivan samalla tavalla kuin urheilullisesti monilahjakas tyttö paransi suoritustaan isänsä antamien yksinkertaisten ohjeiden mukaan, ja laukoi seuraavassa ottelussa pari maalia.
Tieto saattaa lisätä tuskaa ja tehdä olosta epävarman. Pelkkään sopivaan mielipiteeseen yhtyminen tai epäonnistuneen suorituksen ylenmääräinen kehuminen saattaa lämmittää hetken ja tuudittaa tuntemaan itsensä hyväksi, mutta ei tee seuraavasta suorituksesta edellistä parempaa. Tietoa vieroksuvassa maailmassa kaikki perustuu sattumaan. Tästä syystä oma työkalupakki on syytä pitää ajan tasalla ja huoltaa säännöllisesti.
Fintellektuaalinen manifesti XXXIV
