Yhtyeen toinen albumi Steeltown oli vedenjakaja. Yltiöromanttisuus katosi teksteistä ja soundi kääntyi rosoisemmaksi. Tunnelma syntyi sanoitusten, aikakauden kuvaston ja musiikin fuusiosta. Se oli raju harppaus Skotlannin vapailta nummilta teollisen yhteiskunnan kuolinkouristuksiin. Falklandin sota kieri iholle kappaleessa Where the Rose is Sown ja Come back to Me esitti koskettavasti naisen näkökulman rakkauden haudasta.
Albumin nimikkokappale Steeltown kertoo jotakin olennaista sekä teollistumisen historiasta että Thatcherin ajan Britanniasta. Yksinkertainen alku, jossa kitarat, rummut ja basso virittävät kuulijan taitavasti teolliseen tunnelmaan vie meitä askel askeleelta kohti ensimmäistä laulettua säettä. Stuart Adamson maalaa eteemme kuvia maiseman peittävästä tehtaasta, elämää luovasta teräksestä ja tahdottomista ruumiista, jotka kellon tahdissa kulkevat kiirastulen porteista ja raatavat itsensä melkein hengiltä tulikuumassa helvetissä.
Adamsonin kuvasto ei keskitty pelkästään ruumiilliseen kärsimykseen, vaan painokkailta riveiltä huokuu menneiden sukupolvien unelma paremman elämän rakentamisesta. Hän osaa kertoa taitavista käsistä, jotka eivät pelkää tarttua uuteen haasteeseen ja ihmisistä, jotka muodostavat tiiviin yhteisön, oman heimon. Lopulta he päätyvät tuijottamaan tyhjin silmin unelmiensa romahdusta: autiota tehdasmaisemaa ja kuivaa telakkaa. Teräs lakkaa virtamaasta, tuli sammuu masuuneissa ja elämä pakenee toisaalle.
Kenties juuri tänään Steeltown kuvastaa Stuart Adamsonin elämää. Hän rakensi yhtyeestä toimivan kokonaisuuden, jonka alkutaival täyttyi voitoilla: loistavilla listasijoituksilla ja mainioilla keikoilla. Suosion notkahdus himmensi liekin, joka kerran oli palanut yhtä kirkkaana kuin ikuiseksi kaavailtu tuli terästehtaassa. Hengen valo on sammunut, mutta onneksemme säkkipillisoundi elää yhä levyillä. Se muistuttaa meitä hienosta muusikosta, joka kerran kulki keskuudessamme ja loi unohtumattomia säveliä.
Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (joulukuu 2001)
