keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Huey Lewis & The News: The Power of Love (1985)

1980-luvulla eläneet nuoret, jotka uskalsivat kulkea populaarikulttuurin keskellä ja heittäytyä mukaan, saivat kokea monta hienoa hetkeä. George Lucas loi Tähtien sota -saagan ja Steven Spielberg rakensi koskettavan ET-hahmon. Yhdessä he kehittivät Indiana Jonesin, arkeologin, joka ei koskaan kaihtanut seikkailun kutsua. Näiden maailmojen rinnalle ilmestyi vuosikymmenen puolivälissä aivan kuin vahingossa uusi universumi, jossa hyvä tarina, usko tieteen mahdollisuuksiin ja hieno musiikki yhdistyivät mielenkiintoisella tavalla.

Robert Zemeckis ohjasi elokuvan, joka laajeni myöhemmin trilogiaksi. Hyvästä yrityksestä ja suuresta työpanoksesta huolimatta tähdet karttoivat lähes koko prosessin ajan oikeaa asentoa. Suuret elokuvastudiot eivät aluksi uskoneet käsikirjoitukseen, ja ohjaaja huomasi viikkoja kestäneiden kuvausten jälkeen, että Eric Stoltz oli sopimaton Marty McFlyn rooliin. Michael J. Fox oli joutunut kieltäytymään tehtävästä, mutta sai viimein luvan liittyä joukkoon. Tässä vaiheessa Paluu tulevaisuuteen -elokuvan tarinasta puuttui enää yksi olennainen tekijä: tunnussävel.

Paramount-elokuvayhtiö pyysi Huey Lewisia säveltämään kappaleen elokuvaan The Ghostbusters, mutta työ jäi kesken kilpailevalle yhtiölle luvatun sävellyksen takia. Ray Parker Jr. paikkasi erinomaisesti ja loi laulun, jonka suurin osa meistä varmasti tunnistaa. Se tosin muistuttaa melkoisesti Lewisin ja News-kitaristi Chris Hayesin sävelmää I Want a New Drug. Tekijänoikeuskysymyksiä ei kuitenkaan ratkaistu oikeussalissa, sillä Paramount suostui maksamaan Lewisille sopivan korvauksen. Muusikko tuskin pahoitti mieltään, sillä myös siitä toisesta elokuvasävelmästä tuli hitti.

The Power of Love on ikoninen kappale, joka väreilee rock’n’rollin historiaa samalla tavalla kuin elokuvasaaga yhdistää menneisyyden, tulevaisuuden ja (1980-luvun) nykyisyyden. Sävelmä on omalla tavallaan enemmän kuin osiensa summa: aikakauden kosketinsoitinsoundi kohtaa sekä voimasointuja paiskovan että rytmikkäästi säestävän kitaran, joita tukee rumpujen rockbeat ja tyylikäs bassokuvio. Yksinkertaisen tehokas kertosäe korostaa soitinkuvioiden yksinkertaista voimaa ja väliosassa kuulemme kaikuja perinteisestä doo-wop-laulusta. Lewisin karhea rhythm and blues -ääni kantaa kappaleen kunnialla maaliin, jonka jälkeen sävelet jäävät vielä väreilemään iholle.      

Monet 1980-luvun elokuvien tunnussävelmät, esimerkiksi Don’t you (Forget About Me), St. Elmo’s Fire (Man in Motion), Ghostbusters ja We Don’t Need Another Hero soivat edelleen komeasti, mutta yksi on silti ylitse muiden. Se luo elokuvakokemuksesta yhtenäisen, ja pelkkä intro saa aina kylmät väreet liikkeelle. Hyvät kuulijat, Huey Lewis & The News rokkaa kuin 1.21 gigawattia ja tulevaisuus on nyt. Tarttukaa hetkeen ja antakaa lanteiden heilua: The Power of Love lennätti meidät tänne.


Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (21. lokakuuta 2015 kello 16.29)