lauantai 14. marraskuuta 2015

"Meillä on aina Pariisi"


Vapaus, veljeys ja tasa-arvo: kolme merkittävää sanaa, jotka vuoden 1789 Ranskan suuri vallankumous teki tunnetuksi kaikkialla Euroopassa. Jälleen kerran on näitä ideaaleja vastaan hyökätty häikäilemättömästi, kahdella rintamalla.

Terroritekoja, jotka kohdistuvat syyttömiin siviileihin ei voi koskaan selittää tarkoituksenmukaisiksi. Monta ainutkertaista ja tärkeää elämää on poissa. Menetyksen tuska on laskeutunut pyytämättä moneen kotiin.

Surun rinnalla elää viha, joka ei kohdistu pelkästään iskujen tekijöihin. Sijaiskärsijöiden etsiminen on alkanut, ja heitä on jo löydetty. Voimakkaat maahanmuuttokriittiset äänet kasvavat ja keskeisten vaikuttajien päivitykset sosiaalisessa mediassa saavat koko ajan uusia tykkäyksiä. Valitettavasti tämä joukko ei ymmärrä kannattavansa terroristien joukkuetta. Vihan lietsominen tekee maaperästä entistä otollisemman rekrytointialustan kaikille ääriliikkeille, yhtä lailla uskonnolliselle fanatismille kuin äärinationalismille.

Kumpikin ryhmä ajaa samaa asiaa: maailmaa, jossa vapaus, veljeys ja tasa-arvo eivät toteudu. Se ei ole Ranskan suuren vallankumouksen alkuperäinen tavoite eikä edistä parlamentaarisen demokratian kehitystä. Se tie johtaa yhä suurempaan inhimilliseen kärsimykseen, jota toivovat vain diktatuurien kannattajat.

Veikko Huovinen opetti, että hulluille pedoille on naurettava ajoissa. Tänään on vielä kyynelten aika, mutta ehkä jälleen huomenna voimme nauraa kaikkien vihanlietsojien pienelle ja ahtaalle maailmakuvalle. Neil Young täytti tällä viikolla 70 vuotta, ja hän kehottaa meitä yhä rokkaamaan vapaassa maailmassa. Aion tehdä juuri niin, tänään ja huomenna.