Unissakävijät II – Da Vincin ja Danten jäljet

Milanossa Teatro alla Scalan edessä levittäytyvällä aukiolla seisoo Leonardo da Vincin jykevä patsas. Kun sitä katsoo alaviistosta, jäävät takana olevat rakennukset suurmiehen jalkoihin ja ainoastaan taivas voi rajoittaa ajatusten liikkeitä. Leonardo valvoo kulkijoita vakaasti ja levollisesti. 

Maanantai, aikainen lento ja lämmin iltapäivä luovat yhdistelmän, jossa keho myöntyy helposti rentouden kutsuun. Leonardo vetäytyy taaemmas ja lempeä tuuli kietoutuu käsivarsiin. Jännitys laukeaa. Ilma kirjoittaa virkkeen: ”Jos minulla olisi runoilijan sielu, antaisin pois prosaistin käteni”. Se jää kiertämään mieleeni ja etsii tiensä yhä syvemmälle tietoisuuden tuolle puolen. Se laskee lopulta ankkurin ja keinuu pehmeästi ajatusten kevyillä aalloilla. Leonardo kuiskaa merkityksellisen sanan: ”Dante”.

Käsi koskettaa kevyesti olkapäätäni: on aika astella kadun yli ja katsastaa kuuluisan oopperatalon kauneus. Kaupassa soivat aariat ja legendat tuijoittavat hyllyiltä. Maailma on vieras, mutta kutsuva. Suuruus hehkuu kaikkialla.  

Keskiviikkona kaikki se on jo mennyttä, mutta palaa kuitenkin hetkeksi takaisin Sforzien linnan edessä. Kulman takaa avautuu eteemme Via Dante, katu, joka on saanut nimensä runoilijalta ja täyttynyt erinomaisuutta tavoittelevilla yrityksillä.  

Mustassa muistikirjassani on jäljellä vain muutamia kirjoittamattomia sivuja. Ne riittävät kenties matkan loppuun ja ehkä seuraavaan. Tarvitsen uuden. Lauseet elävät ilmassa. Vastaus katsoo muutaman kymmenen metrin päässä ikkunasta: Moleskine. Myymälä on pieni ja kapea. Tutut muistikirjat, päivyrit ja vihkot täyttävät seiniä. Tämä on minun kauppani. Hiljennyn. Hartaus voi alkaa.

Päätin muutamia vuosia aiemmin, etten pidä muita muistikirjoja kuin Moleskinen. Olen yhä varmempi päätöksestäni. Katselen ja ihailen, mutta yllätyn suuresti kun huomaan, että hyllyillä odottaa muutakin: kyniä, laukkuja, koteloita ja reppuja. Ostoskassiin sujahtaa pian pieni olkareppu ja uusi värikäs muistikirja. Olen jälleen pikkupoika, joka on saanut haluamansa, ja kannan ostoksiani Milanon kadulla ylpeänä. Mustassa kangaskassissa komeilee tuotemerkin nimi ja toisella puolen M-kirjain ja kahdeksan neliötä, yhteensä yhtä monta kuviota kuin on kirjaimia Moleskinessa.

Kävelemme kaupungin halki Pinoteca Ambrosianaan, palatsiin, jonka täyttävät kirjat, taideteokset ja tutkijat. Teokset häikäisevät himmenetyissä saleissa ja hämärä kirjastohuone henkii menneden aikojen ja kuolleiden ihmisten ajatuksia. Auringon valaisemalla terassilla minut vastaanottavat Leonardo da Vincin ja Danten rintakuvat. Ne vartioivat ovea. Suljen silmäni ja he kuiskaavat ”Älä luovu kädestäsi tai anna kenekään rajoittaa ajatuksiasi.”

Seuraavana päivänä asetan lontoolaisesta museokaupasta ostamani viininpunaisen lompakon olkarepun sisätaskuun. Olen etsivä matkalla kohti uusia kokemuksia, mutta en konsultoi. Havaintoni kulkevat repussa.