Onko aika kaikille sama? Jatkaako se ikuista kulkuaan, vaikka me lopettaisimme toimintamme? Kun kesäaika otettiin ensimmäisen kerran käyttöön Britanniassa, sitä vastustettiin, koska se ei ollut ”luojan omaa aikaa”. Vuonna 1752 puolestaan Britannian hallitus saattoi valtakunnan kalenterin yhtenäiseksi muun Euroopan kanssa. Se tarkoitti, että syyskuun toista päivää seurasi saman kuun neljästoista päivä. Syntyi mellakoita, joissa osa työläisistä vaati heiltä varastetun yhdentoista päivän palkkaa. Toiset taas pelkäsivät elämänsä lyhenevän. Muutaman mellakoitsijan osalta näin kävi, sillä he menettivät nujakoissa henkensä. Heidän aikansa täyttyi.
Jules Vernensä lukeneet muistavat Maailman ympäri 80 päivässä -romaanin loppuratkaisun, jossa Phileas Fogg luulee ylittäneensä vedonlyönnissä määritellyn aikarajan. Kiertäessään maapallon ympäri lännestä itään on hän säästänyt yhden vuorokauden. Matkatessaan toiseen suuntaan olisi hän puolestaan menettänyt yhden. Jos ajattelemme, että aika on universaalia ja absoluuttista, saattavat edelliset havainnot käydä sisäistä sotaa arkiymmärrystämme vastaan: kuinka on mahdollista kulkea 80 vuorokauden matka joko 79 tai 81 vuorokaudessa? Ensimmäisessä tapauksessa käytetyt vuorokaudet vaikuttavat lyhyemmiltä ja toisessa pidemmiltä.
Tapamme jakaa päivä sekunteihin, minuutteihin ja tunteihin että määrittää vuorokausi alkavaksi aamunsarastuksesta, auringonnoususta, keskipäivästä, auringonlaskusta tai keskiyöstä on kautta aikojen ratkaistu joko mielivaltaisesti tai yhteisellä sopimuksella. Varhaisimmat ajan määritelmät kumpusivat luonnon ja lähiavaruuden ilmiöiden toistuvuudesta. Ajan laskeminen ei sinänsä ollut tärkeää, ainoastaan maanviljelys ja siitä johdetut uskonnolliset rituaalit merkitsivät. Esimerkiksi suurten rakennusurakoiden jatkuminen sukupolvesta toiseen ei ollut millään tavalla erikoista tai ihmeellistä. Katedraaleja ja kirkkoja rakennettiin yhteisön voimin yhteisöä varten. Niiden rinnalla sekunnit, minuutit, tunnit, vuorokaudet, viikot ja kuukaudet olivat merkityksettömiä. Historiassa kvartaali saattoi hyvinkin olla joko 25 tai 250 vuoden mittainen.
Matemaatikko, kosmologi ja tiedehistorioitsija G. J. Whitrow ei pidä sattumana, että sanat aritmetiikka ja rytmi on johdettu kreikkalaisesta sanasta rhei, virrata. Miellämmehän ajan usein laskemiseen, toisiaan seuraaviin lineaarisiin linjoihin, jotka määrittävät keskeisimpien toimiemme hetkiä. Tämä havainto saa puolestaan pohtimaan antiikin filosofin Herakleitoksen sanoja: Panta rhei kai ouden menei – Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan. Emme siis voi astua samaan virtaan kahta kertaa, koska sekä virta että ihminen on muuttunut näiden kahden tapahtuman välissä.
Kun me annamme omaa aikamme palvellaksemme toisiamme tai luovutamme korvausta vastaan sen käytön työnantajan määriteltäväksi tai jätämme arjet toimet osallistuaksemme kertausharjoitukseen, me samalla edellytämme, että sillä täytyy olla merkitys. Kaikki virtaa eikä kerran käytettyä aikaa saa enää takaisin.
Fintellektuaalinen manifesti XL
