Maatalousyhteiskunnassa ihmiset seurasivat tarkoin luonnon merkkejä. He tiesivät milloin oli aika kylvää ja milloin niittää. He ymmärsivät, että valoista aikaa tuli hyödyntää mahdollisimman paljon ja mitkä toimet oli järkevintä jättää syksyyn ja pimeisiin iltoihin. Parhaimmillaan organisaatioiden ja yhteisöjen vuosikelloon perustuva aikakäsitys ponnistaa samasta ajatuksesta. Jokaiselle toimelle on oma aikansa eikä kaikkea voi tehdä välittömästi. Lapinlahden lintujen säkeet – Sateet tulevat ajallaan, vain ihminen polkee paikallaan – sisältävät merkittävän viisauden. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, kuten myös Raamatun Saarnaajan kirjan runollinen teksti opastaa.
Vuosituhansia vanhoista ohjeista huolimatta ihminen syyllistyy yhä samoihin ajatusharhoihin, joita tekninen kehitys pahimmillaan vain vahvistaa. Metsästäjä-keräilijän vaistot lyövät yhä leimansa ihmisen aivotoimintaan ja erityisesti nopeaan päätöksentekoon. Selkärangasta kimpoaa herkästi kiukkuisia sanoja, jos tavoiteltu henkilö ei välittömästi vastaa puhelimeen. Se vertautuu saaliista ohi lentäneen nuolen tai keihään aiheuttamaan mielipahaan. Tosin yksikään heimo ei näänny nälkään tai katoa kartalta yhden vastaamattoman puhelun takia.
Aikamme multitaskaajat, monta asiaa yhtä aikaa suorittavat, opastavat kuinka kalenteriin olisi syytä varata aikaa itselleen tärkeille asioille. Monelle työpaikalla käytetään sähköistä ja jaettua kalenteria, johon oikeastaan kuka tahansa voi varata ajan palaverille tai tapaamiselle toisten puolesta. Tämä puolestaan herättää tärkeän kysymyksen: mihin katosivat hyvät ja kohteliaat tavat sekä kyky sopia yhdessä tärkeistä aikatauluista? Pitääkö kaikelle todellakin olla varaus kalenterissa? Täytyykö elämän olla ennalta ohjelmoitua?
Eräällä pienellä paikkakunnalla lestadiolaislapset osallistuvat yhteisönsä rippikouluun. Välittömästi sen jälkeen osa heistä hylkäsi vääräuskoiset ystävänsä. Syy oli yksinkertainen: nämä joutuisivat kuolemansa jälkeen helvettiin, sillä taivaspaikat on varattu ainoastaan oikeauskoisille. Heidän näennäinen valtansa ulottui ajasta ikuisuuteen, eivätkä tässä ajattelumallissa kalenteriin tehdyt merkinnät tai viimeisen käännetyn sivun tekstit paljoa paina. Olisiko meidän syytä kysyä, kuka omistaa aikamme? Aika on tärkeintä, jota meillä on. Se ei ole rahaa, vaikka käymme sillä kauppaa. Onko sinulla koskaan aikaa vain olla? Kiire ei lopu juoksemalla yhä lujempaa. Sen sijaan kannattaa istahtaa ja rauhoittua. Kenties tämän hetken tärkein kysymys on yksinkertainen: kenen ajassa seisot?
Fintellektuaalinen manifesti XLI
