Tutun kukkakaupan hyvään palveluun kuului aina säteilevä hymy, niin myös tänään. Pyysin kahtakymmentä yksittäin pakattua ruusua. Myyjä sanoi arvaavansa syyn. Hän ehti ottaa pari askelta ruusuja kohti, kun ulko-ovi avautui. Herttainen vanha rouva astui liikkeeseen, kulki myyjää kohti ja kiilasi väliimme.
– Hyvää päivää! Onko teillä vielä donoteoja?
– Hyvää päivää! Anteeksi, mutta voitteko toistaa kysymyksenne, myyjä vastasi.
– Etsin donoteoja. Onko teillä niitä?
Myyjän ilme oli näkemisen arvoinen. Hän yritti sanoa jotakin, mutta suu pysyi suljettuna. Näin kuinka hänen aivonsa tekivät töitä.
– Teillä oli niitä muutama viikko sitten, asiakas jatkoi.
– Nyt en kyllä muista…, myyjä aloitti.
– Ainahan niitä on ja joka paikassa.
Tilanne muuttui entistä mielenkiintoiseksi. Myyjän kasvot punertuivat ja seuraavat sanat etsivät ulospääsyä. Lopulta hän sai suunsa auki.
– Minun täytyy tunnustaa tietämättömyyteni. En tunne donoteaa. Kyseinen kukka ei taida kuulua valikoimiimme, eikä tietääkseni ole koskaan kuulunut. Tunnetaanko se kenties jollakin toisella nimellä?
Nyt puolestaan rouva hiljeni ja katsoi myyjää ihmeissään. Olin keskustelun aikana hivuttautunut muutaman askeleen sivummalle, jotta näkisin paremmin. Molemmat tuijottivat toisiaan, ja välillä myyjä vilkaisi minua kuin anoakseen apua. Hämäännyin. En tunne erityisen hyvin kasveja tai kukkia, mutta tämä nimi oli minulle täysin vieras.
– Eihän se mikään kukka ole, rouva aloitti ja jatkoi: – Sellaisia tuli muutama kappale tuon lasisen pöydällä pidettävän kasvihuoneen mukana.
Myyjä kääntyi katsomaan hyllyä, jota asiakas osoitti. Helpotus heitti lopulta kasvoille viehkeän hymyn. Hän kääntyi kannoillaan, palasi tiskin luo ja avasi kassakoneen alla olevan laatikon. Hän laski kätensä alas, sulki jotakin kämmeneensä ja käveli asiakasta kohti. En nähnyt, mitä hän antoi rouvalle, sillä tämä ehti odottaessaan ottaa muutaman askeleen eteenpäin ja kääntyä sivuttain. Lievästi kumara selkä peitti olennaisimman.
– Voi kiitoksia, juuri näitä olen etsinyt. Minä pelkäsin, että teiltä ovat donoteat loppuneet. Nämä ovat niin käteviä ja tarpeellisia läpi vuoden. Mitä olen velkaa?
– Ette mitään. Me emme myy näitä. Ne tulevat tuotteiden mukana, myyjä vakuutteli.
Vanhempi rouva kääntyi ja näki viimein minut. Hän hieman säpsähti, mutta poistui hymyillen. Minä katsoin myyjää, joka oli silminnähden helpottunut. Siirryin tiskille odottamaan ruusujani.
Myyjä laski kukat pöydälle ja kääri ne paketiksi. Maksettuani ostokseni, hän nosti laatikosta pienen pussin, kenkälaatikoista tutun kosteudenpoistajan.
Vaaleanharmaalla pinnalla luki suurin kirjaimin: DO NOT EAT.
Loposen arkistosta: Muistikirjamerkintä vuodelta 2000
