Georg Henrik von Wright esitti, että länsimaiseksi kutsumamme sivilisaatio on muotoutunut kahden suuren perinteen pohjalta: juutalaisen ja helleenisen. Uskonnolliset ja moraaliset käsityksemme periytyvät juutalaisesta traditiosta ja luonnonilmiöiden ymmärrettävyys ja rationaalisen tutkimisen traditio hellenistisestä kulttuurista. Kristinuskon voittokulku erotti perinteet toisistaan, mikä synnytti henkisten arvojen kriisin, joka ratkesi vasta renessanssin ajattelijoiden ansiosta. He kehittivät synteesin ja loivat uudelleen sivilisaatiomme perustan.
Suuri kertomus täydentyi uusilla aatevirtauksilla. Reformaatio loi perusteet kansankieliselle opetukselle, luonnontieteiden kehitys rakensi vankempaa tieteellistä maailmankuvaa, utilitarismi lisäsi hyötyajattelua, valistuksen projekti loi kuvan ihmisestä vapaana ja järkevästi ajattelevana, liberalismi mahdollisti parlamentaarisen demokratian kehittymisen, sosialismi huomioi yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja kansallisuusaate pyrki legitimoimaan kansallisen kulttuurin. Ihmisen tie kohti parempia aikoja ei monipuolisuudestaan huolimatta välttynyt ylilyönneiltä ja kauheuksilta.
Toisen maailmansodan aikana maanpaossa elänyt saksalainen Eric Auerbach pohti teoksessaan Mimesis, kuinka länsimainen kirjallisuus kuvasi todellisuutta. Se rakentui kahdelle suurelle kivijalalle: juutalais-kristilliselle ja homeeristen eeposten traditiolle. Hänen kirjallinen matkansa alkoi Homeroksen Odysseiasta ja päättyi James Joycen Odysseukseen. Auerbach onnistui luomaan teosten välisestä ajasta älyllisesti vaativan ja mielenkiintoisen synteesin. Kotoaan karkotetulla tutkijalla ei ollut käytössään laajaa lähdeaineistoa, mutta hän tunsi tutkimusalansa perinpohjaisesti, kykeni hahmottamaan kokonaisuuksia ja näkemään ilmiöiden väliset suhteet. Se vaati eurooppalaisen sivistyksen syvällistä tuntemista.
Katolinen kirkko ahdisteli ihmisiä seitsemällä kuolemansynnillä, joista yksi oli laiskuus. Oman aikamme kuvastossa laiskuus ilmenee perinteisen palkkatyön vieroksumisena ja näennäisenä toimettomuutena. Keskiajalla laiskuuden symbolina käytettiin etanaa, koska se etenee hitaasti. Toisaalta etana on myös sinnikkyyden vertauskuva, koska se pyrkii eteenpäin ja kantaa mukanaan suurta taakkaa, omaa taloaan. Samalla tavalla itseään sivistävä ihminen ottaa harteilleen mittaamattoman kuorman, joka muhii ja kasvaa näennäisessä toimettomuudessa. Se on ehdoton edellytys uusille ajatuksille ja luovuudelle.
Jos me ainoastaan lisäämme fyysistä kuormitusta ja vähennämme samalla henkisiä voimavarojamme, suhteemme meitä edeltäneisiin traditioihin voi katketa. Se lisää irrallisuutta ja juurettomuutta. Kenties meidän kannattaisi omaksua Thomas Mannin ajatus: Keväinen kävelyretki kaupunginreunamien puistoissa, kukan tuoksu, linnun laulu, eikö sellaisista asioista saattanutkin olla kiitollinen? Ja voidakseen nauttia on oltava sivistynyt – niin, sivistys onkin aina juuri sitä että osaa nauttia. Sivistys rakentuu kiirehtimättä ja kulkee mukanamme kuin asunto kotilolla. Toivottavasti seuraavat sukupolvet saavat nauttia ja perehtyä monipuolisesti kulttuurimme hedelmiin, eivätkä joudu hankkimaan henkiselle talolleen erillistä rakennuslupaa. Onhan laiskuuden lisäarvona luovuus.
Fintellektuaalinen manifesti XXIV
