Blue Valentine on Tom Waitsin viides studioalbumi. Se päätti kiivaan työputken, jonka aikana artisti työsti levyn vuodessa, mutta jo seuraava päätti yhteistyön Asylum-levy-yhtiön kanssa. Blue Valentine äänitettiin kuudessa sessiossa hieman yli kuukauden aikana. Albumi on tyypillistä 1970-luvun Waitsia. Sen tyylilajien kirjo ulottuu jazzista rockiin ja bluesista teatterimusiikkiin. Lauluista huokuvat öiset kadut, viskin ja ginin höyryt, hämärät katuvalot, laitapuolen kulkijat, tupakansavu, kellariklubit ja karhea romantiikka. On siis täysin luonnollista, että levyn aloittaa Leonard Bernsteinin säveltämä ja Stephen Sondheimin sanoittama musikaalisävelmä.
Somewhere on kaunis laulu musikaalista West Side Story, jonka tarina on versio William Shakespearen näytelmästä Romeo ja Julia, joka puolestaan sai vaikutteensa Arthur Brooken runosta The Tragicall Historye of Romeus and Juliet. Ketju ei tosin pääty tähän, mutta valaisee alkuperäistarinan historian laajuutta.
Waitsin versio legendaarisesta sävelmästä alkaa herkästi. Jouset luovat maiseman, joka täydellistyy matkan edetessä. Bernsteinin omat vaikutteet kumpusivat Ludwig van Beethovenilta ja Pjotr Tšaikovskilta. Myös Waits osaa hyödyntää musiikkia, perinteitä ja orkesteria täydellisesti: tunnelma kasvattaa odotusta tulevasta. Kun laulajan ääni mörisee ensimmäisen kerran, saattaa kuulija pudota tuoliltaan. Kappaleen edetessä käy vähitellen selväksi, että Waits ei rienaa tai tee pilkkaa. Kontrasti on tarkoituksellinen. Kuulijan sielu soittaa ylärekisterissä, kun laulaja herkistyy finaalissa.
Hyvät kuulijat, älkäämme sulkeko silmiämme ja korviamme rumuudelta, joka voi osoittaa meille kauneuden. Tietoinen leikkiminen äärimmäisillä sävyillä ei sulje ovia tai ikkunoita. Se avaa uusia ja ennalta tuntemattomia käytäviä, joissa meidän on rauhallista ja turvallista kulkea.
Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (maaliskuu 2017)
