Oli jälleen se aika vuodesta, kun astuin kirkkoon. Vuosikymmenten takaisen suosikkini joulukiertue päättyi yhteiseen kotikaupunkiimme. Mies oli ikääntynyt tyylikkäästi. Ääni ei ollut aivan entisensä, mutta vuodet olivat kantaneet syvyttä tulkintoihin. Vanhat klassikot ja joululaulut kuulostivat tuoreilta säestävän trion käsittelyssä. Viulu, sello ja piano tukivat hienosti artistia ja hänen kitaraansa. Sointuvat naisäänet loivat sävykkään kontrastin keikkakilometrien marinoimalle laulajalle. Silti jotakin olennaista puuttui. Olen niin vanha, että muistan, mitä se oli.
Artisti tuli tunnetuksi 1970-luvulla folkrockduon "Jekyll & Hyde" toisena kantavana voimana. Hänen sointuva ja sopivasti koulittu ääni taipui hienosti yhteen kumppanin raaemman rock-fraseerauksen kanssa. Heillä oli myös äärimmäisen erikoinen kyky löytää taitavia muusikoita ympärilleen. Yhdessä he kykenivät luomaan ainutllaatuisen musiikillisen ilotulituksen. Valitettavasti yhteistyö päättyi kolmen albumin ja viiden vuoden jälkeen. Lehdet repivät otsikoita, mutta kumpikaan ei suostunut kommentoimaan eron syitä. Sen jälkeen he tekivät tahoillaan musiikkia ja levyttivät. Uudet albumit kuulostivat oikeastaan melko täydellisiltä, mutta vanha taika puuttui. Illan artisti jatkoi keikkailua, mutta toinen muusikoista katosi täydellisesti julkisuudesta 1980-luvun koittaessa.
Illan konsertti olisi ollut nautinnollinen ilman muita ihmisiä. Insrtumentit odottivat alttarilla, ja ilmoitettuna aikana päälaivan ovi avautui. Artisti saapui kitaran kanssa, lauloi ja kulki hitaasti kohti esiintymispaikkaa. Säestävät muusikot liittyivät seuraan keskellä ja lauloivat mukana. Sovitus oli yksinkertaisen kaunis: ainoastaan triangeli ja muutama helistin tuki kappaleen kulkua. Parvella mölisi pikkujouluväkeä ja myöhästyneet korkokengät kopisivat puulattiaa vasten. Lopulta sali vaikeni. Seuraavan puolentoista tunnin ajan nautin musiikista ja yritin sulkea mielestäni parven nousuhumalaiset joukkiot, jotka vaikuttivat kasvattavan kokoaan konsertin edetessä. Lopuksi yleisö vaati soittajat kahdesti takaisin lavalle. Jälkimmäisellä kerralla osa ihmisistä päätti nousta ja tukkia käytävän. Artisti rykäisi kevyesti mikrofoniin ja nohevimmat ymmärsivät palata paikoilleen. Sellisti tarttui mandoliiniin ja pianisti kaksiriviseen harmonikkaan. Yhtye kohosi tuoleiltaan ja seurasi solistia ja tämän kitaraa käytävälle.
He kulkivat hitaasti kohti pääovea ja akustinen musiikki täytti salin kauniin englantilaisen joululaulun sanoin ja sävelin. Parvella liikuttiin jälleen levottomasti ja kannat kopisivat. Loin murhaavia katseita yläviistoon. Sillä hetkellä yleisön joukosta kohosi ääni. Yritin löytää keskeyttäjän. Hän teki sen helpoksi. Mustaan takkiin pukeutunut mies seisoi selkä suorana ja vastasi laulajan säkeisiin. Katseet kohtasivat ja laulaja pysähtyi miehen rivillä. Soittajat saivat lisää virtaa. Yleisö katsoi aluksi ihmeissään, mutta eli pian esityksessä mukana. Jokunen meistä tunnisti äänet: Jekyll & Hyde. Artisti ojensi kätensä ja veti vanhan kumppaniansa käytävälle. He jatkoivat matkaansa koko ajan laulaen. Kun ovi sulkeutui soittajien takana, taika jäi elämään. Joulu oli saapunut.
Uuden vuoden alla luin lehdestä, että esitys jäi ainutlaatuiseksi. Julkisuudelta piilotellut muusikko ei palaisi enää koskaan lavoille. Hän nukkui pois joulupäivän aamuna. Emme saa kai koskaan tietää, mitä tapahtui kirkon oven sulkeuduttua soittajien jäljessä. Seuraavalla joulukiertueella artisti esiintyi levollisemmin kuin koskaan aiemmin.
Loposen arkistosta: Muistikirjamerkintä joulukuulta 1995
