White on aina ollut oman tiensä kulkija, jonka äänimaailman valistunut kuulija tunnistaa nopeasti. Artisti ei ole pyrkinyt pakoon omaa ääntään eikä repiviä ja raastavia kitarasoundeja. Omanlaisensa rockjämäkkyys ja bluesasenne ovat leimanneet tuotantoja, vaikka iloiset tyylilajipoikkeamat ovat myös saaneet sijansa albumeilla. Mutta onko Boarding House Reach -albumilla arvaamattomuus kääntynyt arvattavuudeksi, selkeäksi aavistukseksi seuraavasta käänteestä tai koukusta?
Connected by Love ja Why Walk a Dog? käynnistävät albumin räväkästi. Ensin mainittu luo alkuhetkillään kevyen synteettisen tunnelman ennen kuin vuoroin raaka ja pehmeä blues astuvat valoon äänipilven takaa. Jälkimmäisessä puolestaan laiskahkosti etenevää bluesia säestävät leikittelevät synteettiset juoksutukset ja äreä kitara. Levyn aloitus tekee heti selväksi, että White kokeilee sekä itsensä että yleisönsä rajoja. Tämän jälkeen vieraillaan äänten karnevaaleilla ja perinteisimmillä sävelkuluilla: Abulia and Akrasia antaa tilaa puheelle ja mustalaisviuluille ja What's Done is Done kulkee lopulta juurevana countryballadina.
Boarding House Reach ei missään nimessä ole huono levy eikä ainakaan tylsä, vaikka osa tuntemattomista poluista johtaa tuttuihin maisemiin, jotka henkivät toisten artistien nimiä. Kumartaako se heidän suuntaansa vai yrittääkö White repiä itseään enemmän irti entisestä maailmastaan? Uudistuminen ei ole synti, mutta pienellä viilauksella ja astetta terävämmillä sävelkynän vedoilla olisi kuultavanamme loistava teos. Mielenkiinnoton se ei missään tapauksessa ole, mutta riittääkö kova yritys luomaan albumista klassikon. Sen voi kertoa ainoastaan aika.
Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (Huhtikuun levy 2018)
