Editors: Violence (2018)

Kuinka monta kertaa birminghamilainen Editors onkaan saanut kuulla ja nähdä vertailuja Interpoliin? Puoli vuosikymmentä aiemmin perustettu amerikkalainen bändi raivasi tietä samankaltaisille indierokkareille, mutta yhtälailla samana vuonna aloittanut englantilainen Elbow hoiti oman leiviskänsä lajityypin sisällä yhtä kunniallisesti. Ja silti esikuvien kitaroilla ja syntetisaattoreilla luoma tumma ja synkkä äänimaailma ei ole uutta ja mullistava rockmusiikin historiassa. Jäljet johtavat sekä 1980-luvun uuden aallon että 1990-luvun romanttisen goottirockin perinteisiin.    

Editorsin alkutaipaleen kirkkaimmat hetket sijoittuvat kolmen ensimmäisen albumin ajalle. Erityisesti toisen, The End has a Start –levyn aloituskappale Smokers Outside the Hospital Doors kuuluu sekä yhtyeen että lajityypin kaikkien aikojen hienoimpiin sävelmiin. He eivät kenties ole tietoisesti jahdanneet samanlaista täysosumaa myöhemmällä urallaan, mutta vahingossakaan vastavaa ei ole syntynyt. 

Violence on yhtyeen kuudes studioalbumi ja kolmas ilman alkuperäisjäsen Chris Urbanowiczia. Kaksi edellistä levyä, The Weight of Your Love ja In Dreams saivat hieman nihkeän vastaanoton kriitikoilta, vaikka niiden materiaalissa ei sinänsä ole mitään synnynnäistä valuvikaa. Ainoastaan todelliset huippuhetket puuttuvat. Tällä kertaa alkuvaikutelma on samankaltainen, mutta kuuntelukertojen myötä kärkevin kritiikki vaikenee. Tom Smith ja kumppanit ovat jälleen ilmaisun ytimessä.

Levyn avaava Cold kuljettaa kuulijan yhtyeen uusimpaan maisemaan varsin pehmeästi. Hetkittäin kevyeen falsettiin kurkottava laulu painottaa olennaisia asioita. Seuraava kappale Hallelujah (So Low) repii itsensä irti edellisestä tunnelmasta. Dramaattiset instrumenttiosuudet pauhaavat ja osoittavat, että sävelkynä on yhä terävä ja näennäisen rauhallisuuden alla kytee tuli. Nimikappale Violence jatkaa samalla linjalla: kevyen alun jälkeen koittaa pienten räjähdysten sarja.

Levyn ehdoton helmi on Nothingness, joka itsessään on kuin eksistentialistisen filosofian opinkappale: me jonotamme olemattomuutta. Bassolinjat ja rummut kuljettavat kertosäettä eteenpäin ja saavat nyökkäilemään musiikin tahtiin hyväksyvästi. Mitä onkaan tyhjyyden takana? Mitä ihminen lopulta kaipaa eniten? Vastaus on itsestäänselvyys, jota on silti syytä painottaa.

Violence on osiensa summa. Albumi osoittaa, että Editors on oikealla ja tasapainoisella polulla. Draaman taju ei ole kadonnut mihinkään. Moni näistä kappaleista jää elämään, vaikka suuriksi hiteiksi ne eivät kenties nouse. Editors on seisonut pitkään omilla jaloillaan ja asettuu viimeistään nyt esikuvan asemaan.



Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (toukokuun levy 2018)