Joka tapauksessa, siinä edessäni Reagan näytti kävelevän ja virnuilevan. Patsaan selän takana kohoaa Unkarin parlamenttitalo ja edessä Neuvostoliiton pystyttämä mahtipontinen muistomerkki, joka muistuttaa Puna-armeijan vapauttaneen Unkarin fasismin ikeestä. Reaganin hymy kertoo toisesta vuosikymmeniä myöhemmästä vapautuksesta, siirtymisestä yksinvaltaisesta kansandemokratiasta hapuilevaan demokratiaan. Sekään tie ei ole ollut helppo eikä yksiselitteinen ja on yhä kesken. Paria päivää myöhemmin eksyin mielenkiintoiseen pieneen puotiin. Keskustelin hetken kauppiaan kanssa ja kerroin käyneeni muutamaa kuukautta aiemmin Prahassa, joka muistutti olemukseltaan hyvin paljon Budapestia. Hän huokasi ja sanoi tahtovansa muuttaa välittömästi Prahaan.
Kummankin kaupungin halkaisee joki. Toinen puoli kaupungista on melko tasaista ja vastarannalla kohoaa korkeita kukkuloita ja mahtavia rakennuksia. Budapest katsoo ylpeänä vuosisatojen takaista historiaansa ja Prahan matkamuistokauppiaat hyödyntävät sekä kirjailija Franz Kafkan että vanhan juutalaisen Golem-tarinan perintöä. Historia ja myytit kulkevat rinnakkain ja luovat kaupungeille omanlaisensa menneisyyden ristivalon, joka paljastaa osan henkisestä tukirakenteesta. Kolmenkymmenen vuoden takainen historia oli minulle todellisuutta, jossa elin. Koulun historiankirjat kertoivat Unkarin ja Tšekkoslovakian kuuluvan Varsovan liittoon ja itäblokkiin. Kävelyt kummassakin kaupungissa osoittivat, että ne ovat osa Keski-Eurooppaa, enemmän länttä kuin itää. Neljän vuosikymmenen pakkoavioliitto ei muuttanut perusteita eikä murtanut kummankaan sielua, vaikka nyt ne ovat vaarassa liukua pimeälle puolelle.
Itä ja länsi kohtaavat erikoisella tavalla Berliinissä, joka on erikoinen eurooppalainen pääkaupunki: jyrätty, jaettu ja uudelleen yhdistetty. Historia on säilynyt muutamissa toisesta maailmansodasta säilyneissä muistomerkeissä ja uudelleen pystytetyissä rakennuksissa. Kaupunki herätti ristiriitaisia tunteita: kaikki vanha ei ollut todellista menneisyyttä ja osa uudesta oli jo kadonnut tai katoamassa entistä ehomman ja uudemman tieltä. Kaiken tämän matkailijan kokeman henkisen kaaoksen keskellä seisoi sympaattinen itäberliiniläinen hahmo, Ampelmann, joka kertoi liikennevaloissa milloin tie oli turvallista ylittää tai milloin oli syytä pysähtyä odottamaan omaa vuoroa. Se on astunut työpaikaltaan nimeään kantavien kauppojen hyllyille ja päätynyt muun muassa heijastimiin, paitoihin ja karamelleihin. Hyväntahtoinen symboli muistuttaa, että me kaikki olemme oikeutettuja historiaamme sekä valoisiin että pimeämpiin hetkiin. Kätkemällä tai vääristelemällä menneisyyttämme, kiellämme uusilta sukupolvilta saman oikeuden. Se särkee varmasti sielun.
Fintellektuaalinen manifesti XLIII
