Mistä joulumieli syntyy? Aiheellinen kysymys, jonka esittää kypsän iän saavuttanut ihminen, jolle mikään ei enää tapahdu kuin itsestään. Kaiken eteen pitää jatkuvasti tehdä enemmän töitä, ponnistella tai uurastaa. Tuli tarvitsee yhä suuremman kipinän syttyäkseen eikä juhlatunnelma käänny päälle kahvasta vääntämällä tai nappia painamalla.
Nyt on jouluaatonaatto ja toinen vuosituhat päättyy pian. Käymmekö viimein kohti parempia aikoja, vaikka laman jäljet näkyvät yhä ympärillämme? Pääsevätkö kaikki yhteisestä kuljetuksesta pudonneet vielä joskus takaisin radan varteen ja saavat vielä kerran nousta uudemman ja ehomman junan kyytiin? Toivon vilpittömästi käyvän niin, sillä koin tänään jotakin ainutlaatuista.
Tarkoituksenani oli käydä vuoden viimeisillä ja oikeastaan samalla myös ensimmäisillä jouluostoksilla. Marketin tuulikaapin lattialla pyöri yksinäinen valkoinen paperinpala. Nappasin sen käteeni. Katselin ympärilleni, heilutin lappua ja huudahdin kysymyksen, mutta ihmiset ympärilläni kohottelivat vain hartioitaan. Se ei kuulunut enää kenellekään. Ostoslistansa kadottanut oli kenties jo kaupan uumenissa ja yritti muistella, mitä kaikkea hänen jouluksi pitikään vielä hankkia. Vilkaisin hätäisesti tekstiä ja jähmetyin saman tien niille sijoilleni.
Tarkoituksenani oli käydä vuoden viimeisillä ja oikeastaan samalla myös ensimmäisillä jouluostoksilla. Marketin tuulikaapin lattialla pyöri yksinäinen valkoinen paperinpala. Nappasin sen käteeni. Katselin ympärilleni, heilutin lappua ja huudahdin kysymyksen, mutta ihmiset ympärilläni kohottelivat vain hartioitaan. Se ei kuulunut enää kenellekään. Ostoslistansa kadottanut oli kenties jo kaupan uumenissa ja yritti muistella, mitä kaikkea hänen jouluksi pitikään vielä hankkia. Vilkaisin hätäisesti tekstiä ja jähmetyin saman tien niille sijoilleni.
Se ei ollut ostoslista. Minua tuijotti paperista kokonainen elämä, jonka numerot olivat lyhyitä. Pankkiautomaatin kuitti ei osannut väistää raakaa totuutta:
Otto: 60 €
Otto: 60 €
Saldo: 29,26 €
"Kuudenkympin joulu ja alle kolmenkympin uusi vuosi", ajattelin asetellessani hieman rypistynyttä paperia muistikirjani väliin. Se saisi muistuttaa minua vielä vuodenvaihteen jälkeen tulevaisuudesta, jota olimme rakentamassa. Samalla hetkellä raskas käsi laskeutui olkapäälleni. Hätkähdin ja käännyin ympäri.
Edessäni seisoi Joulupukki. Tuijotin häntä epäuskoisena suoraan silmiin, jotka nauroivat ja olivat tutut. Niin olivat myös sekä puheenparsi että eleet. Seuraavien minuuttien aikana kesätoimittaja vuosien takaa hymyili leveästi valkoisen partansa alta ja kertoi vanhalle opastajalleen uusimmista seikkailuistaan. Tarinan edetessä hänen hyvä mielensä tarttui. Joulu laskeutui minuun. Se oli taikuutta, mysteeri sinänsä.
Kotvasen kuluttua hyvästelimme toisemme, ja minä poistuin tuulikaapista takaisin kadulle. Pudotin puolet konjakkirahoistani keräyslippaaseen. Hain konditoriasta ihanan lehteviä joulutorttuja ja toisaalta vielä pullollisen maukasta hehkuviiniä. Kotiin palattuani kutsuin samassa rapussa asuvat itseni kaltaiset yksineläjät seurakseni glögille. Kuulin kolme uutta ja mielenkiintoista elämäntarinaa, jotka talletin myöhemmin illalla muistikirjaani. Ne olivat odottaneet vuosia vain yhtä, kuuntelijaa.
Loposen arkistosta: julkaisematon kolumni vuodelta 1999
(Toimittaja huomauttaa, että alkuperäisessä tekstissä mainitut markat on muutettu euroiksi.)
