torstai 17. syyskuuta 2015

Cassandra Wilson: Strange Fruit (2015)



Eleanora Faganin eli Billie Holidayn (1915-1959) syntymästä on kulunut sata vuotta. Taiteilija ei jättänyt pelkästään merkittävää jälkeä aikakautensa jazz-musiikkiin, vaan elämäntyö heijastuu vuosikymmenten yli ja rikkoo yhä lajityyppien rajoja. Hän loi parhaimpina vuosinaan ainutlaatuisen tavan laulaa. Ääni soi kuin instrumentti taitavan muusikon käsissä, ja siitä kumpusi loisteliasta improvisaatiota. Se oli koulimaton, toisinaan erittäin ohut ja lopulta melko hauras, mutta Lady Dayn synnyttämät sävelet kaikuvat yhä musiikin historiassa
Abel Meeropol (1903-1986), taitelijanimeltään Lewis Allan, oli puolestaan amerikkalainen opettaja, kirjailija ja lauluntekijä, joka kirjoitti merkittävän rasismin vastaisen ja ihmisyyttä puolustavan runon. Se sai alkunsa valokuvasta, jossa joukko indianalaisia seisoo todistamassa kahden afroamerikkalaisen, Thomas Shippin ja Abram Smithin kohtaloa. Miehet oli raahattu väkisin vankilasta, pahoinpidelty ja lopulta lynkattu.

Myöhemmin Allan sävelsi tekstinsä, ja valmis laulu päätyi Billie Holidaylle. Laulajan ensiesitys oli dramaattinen. Kappale oli säästetty illan viimeiseksi numeroksi. Ravintolasali hiljeni, valot sammuivat ja tarjoilijat eivät kulkeneet pöytien välissä. Yksinäinen valonheitin valaisi ainoastaan laulajan kasvoja. Kun kappale päättyi, ja valot jälleen syttyivät, oli laulaja poistunut esiintymislavalta ja tähden syntymä käynnistynyt.

Cassandra Wilson (s. 1955) on tarttunut tähän maineikkaaseen sävelmään. Kappaleen sovitus kunnioittaa alkuperäistä, mutta lähestyy sitä aivan uudesta kulmasta. Alkusoitto huokuu väkevää tunnelmaa ja antaa jo aavistuksen kylmäävistä sanoista. Wilsonin ääni soi pehmeästi ja näennäisen vaivattomasti, mutta määrätietoisesti. Välisoiton aikana erityisesti orkesterin jouset kohottavat tunnelman entistä dramaattisemmaksi, mutta muusikot malttavat palata vielä hetkeksi korkeuksista ja antaa tilaa Wilsonin laululle, joka hetkittäin luo illuusion kuiskauksesta. Lopussa soittajat pääsevät irti, mutta pystyvät yhä pidättelemään viimeistä raivonpurkausta. Riipivät kitarat, joista yksi on Wilsonin, maalavat raakoja kuvia. Nick Cave and the Bad Seeds -yhtyeen rytmiryhmä, rumpali Thomas Wydler ja basisti Martyn Casey, pitää kaiken tanakasti koossa, ja siihen seinään kaikki kanssamatkustajat voivat luottavaisin mielin nojata. Tulkinta on mestarillinen.

Hyvät kuulijat, toivon ettemme enää koskaan joutuisi näkemään uusia valokuvia rasismin verisestä sadosta: oudoista hedelmistä, joita puut kantavat.


Keimo "Kemu" Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (huhtikuu 2015)