Muistin professorini kalvon muutama vuosi sitten, kun kuulin hyvin erikoisessa tilaisuudessa, että arvoja pitäisi pystyä vaihtamaan vuosittain. Puhuja perusteli, etteivät ne suinkaan ole kiveen hakattuja totuuksia, vaan sanoja, jotka kuvaavat organisaation toiminnan perusteita. Vedin hihastani jokerikortin ja muistutin kolmesta klassisesta perusarvosta, jotka mielessään ihmiset ovat rakentaneet yhteistä tulevaisuuttaan vuosituhansien ajan. Aivan turhaan, sillä teknokraatti löysi oikean instrumentin, jolla vaiensi idealistin. Totuus, hyvyys ja kauneus korvautuivat näppärillä ja ketterillä strategioilla, joissa ne korvattiin tekemistä tai ominaisuuksia kuvaavilla käsiteillä. Puhtaiden ideoiden sijasta meille tarjottiin lapioita ja vasaroita.
Professorini opetti, että yksilö oppii muutetavan asian kuukaudessa ja muutos näkyy mielipiteenä. Jokainen työyhteisössä tai parisuhteessa elävä tietää, etteivät vastakkaiset ajatukset muutu helposti. Prosessi vaatii aikaa ja energiaa. Toiselle voi syöttää tietoa ja informaatiota pieninä, lähes huomaamattomina, annoksina. Kun hän kuukauden kuluttua esittää idean omanaan, on oppiminen kantanut hedelmää ja mielipide muuttunut.
Organisaatiolta oppiminen vie vähintään vuoden, ja silloin muuttuu ainoastaan asenne. On todella turhaa kuvitella, että muutos tapahtuu muistiolla tai yhden tiedotustilaisuuden kalvosarjalla. Pahimmillaan aikaa ja energiaa hukataan tyhjiin puheisiin. Kuinka monta kertaa olet kuullut termin Strategian jalkauttaminen. Oletko koskaan kokenut, että sen toteuttamiseen on annettu riittävästi resursseja, opetukseen panostettu ja oppimista ohjattu?
Itsessään tärkeää ja tavoittelemisen arvoista asiaa kutsutaan varsinaiseksi arvoksi. Meistä jokainen perustaa toimintansa oppimilleen ja omaksumilleen arvoille. Niiden muuttaminen on pitkäkestoinen prosessi, ja oppiminen kestää sukupolven ajan, sillä muutoksen yksikkönä on tällöin kokonainen kulttuuri. Jos mietit miksi naispappeutta yhä vastustetaan tai osa kanssaihmisistämme ei hyväksy tasa-arvoista avioliittolakia, on vastaus jälleen yksinkertainen: oppimisprosessi on yhä kesken. Seuraaville sukupolville nämä kysymykset ovat jo arkipäivää ja kuvastavat vallitsevaa olotilaa, mutta prosessin keskellä eläviltä ne vaativat paljon enemmän kuin pelkän mielipiteen tai asenteen muuttamista. Edessä seisoo perusteellinen omien arvojen tarkastelu.
Voimme tehdä valintoja ajattelemalla päämäärää sinänsä ja todellisia arvoja, aiemmin mainittuja totuutta, hyvyyttä ja kauneutta. Toiset meistä perustavat toimintansa liikkeelle, jatkuvalle muutokselle, joka joskus saattaa lähestyä tavoittelemisen arvoista tilaa. Valitettavan usein keskeinen tekijä vaikuttaa kuitenkin olevan vauhti, jota perustellaan toimintojen kehittämisellä. Pahimmillaan organisaatiouudistukset seuraavat toisiaan muutaman vuoden välein. Organisaatio oppii uuden asenteen vuodessa, ja vie vielä toisen ja kenties kolmannen ennen kuin tärkeimmät sidosryhmät omaksuvat saman. Ja juuri silloin myllerrys alkaa uudestaan. Näppäryys ja ketteryys hukuttavat kaikki siltaa ylittävät aasit, ja sananhelinä kääntyy lopulta itseään vastaan.
Elämmekö todellakin aikaa, jossa mielipide voi korvata faktan ja asenne todellisen arvon? Pelkät välineelliset arvot ovat kuin rikkinäisiä työkaluja: varrettomia lapioita ja vasaroita. Niillä satuttaa ensin itseään.
Fintellektuaalinen manifesti XXIII
