tiistai 17. tammikuuta 2017

Toinen kattaus säveliä vuodenvaihteeksi

Pinnan alla kuohuu. Vuosi 2016 tuotti suuren joukon hienoja ja mielenkiintoisia albumeja, jotka jäivät rannalle edellisestä listauksesta. Aivan kuin lauluntekijät haluaisivat kertoa: ”Astu sivuun mukavuusalueeltasi ja anna musiikille mahdollisuus”.


Brian Fallon: Painkillers
Gaslight Anthem –yhtyeen laulaja Brian Fallon astuu ainakin hetkeksi omalle polulleen. Fallon ei peittele Springsteenin laulukirjan merkitystä, mutta tekee silti näköistään musiikkia. Painkillers on mainio albumi, joka yhdistää reippaan rockasenteen ja pienimuotoiset tarinat nautittavaksi keitokseksi.

The Last Shadow Puppets: Everything You’ve Come To Expect
Albumi kuulostaa ilmavalta ja vaivattomalta. Alex Turner ja Miles Kane viljelevät kappaleissaan pieniä koukkuja ja hauskoja, mutta eritäin tyylitietoisia ratkaisuja. Perinteellä leikittely saa popmusiikin historian vilistämään silmissä ja korvan etsimään tuttuja säveliä. Viimeisen raidan jälkeen leviää kuulijan kasvoille levollinen hymy.

Iggy Pop: Post Pop Depression
Unohda ruusunpunaiset unelmat ja korvaa ne rosoisella autotallisoundilla ja Iggy Popin sopivan rouhealla äänellä. Pääset perusasioiden ytimeen. Levyn kappaleet eivät vajoa merkityksettömyyden ja unohduksen suohon, sillä tuottaja Joshua Homme käyttää perinteisen rock-kokoonpanon ohella kosketinsoittimia, vibrafonia ja muita instrumentteja säästeliäästi, mutta täydellisesti tyyliin istuvasti.

Suede: Night Thoughts
Dramaattinen sisääntulo, hienot melodiat ja koreilevat kitarakuviot muodostavat yhdessä hyvän albumin elementit. Brett Andersonin ääni kohoaa yhä siedettävyyden rajoille, kitara liitää toisinaan omissa korkeuksissaan ja rytmiosasto pitää perusteet koossa. Night Thoughts on ehjä albumi.

Tindersticks: The Waiting Room
Tämä saattaa olla vuoden viilein albumi. Tindersticks osaa luoda tunnelmapaloista kokonaisia pieniä maailmoja, joihin kuulija tahtoisi upota kuin pehmeän peiton syleilyyn. Vaikka toisinaan vieraillaan ärsyttävyyden rajalla, on paluu aina sitä lohdullisempi.

The Veils: Total Depravity
Yhtyeen toinen albumi Nux Vomica raastoi kuulijan sisimmän riekaleiksi ja laulaja Finn Andrewsin ääni porautui ihon läpi luihin saakka. Tällä viidennellä albumilla tunnelmat syntyvät toisaalla. Äänimaailmassa on kaikuja aiemmilta levyiltä tutusta orgaanisesta musiikista, mutta mukaan on uinut joukko ambient-sävyjä, modernia Black Keys –bluesia ja Jim Morrisonin saarnoja. Tekstit kuljettavat syville vesille. Total Depravity on yhtyeen kunnianhimoisin albumi.


Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (tammikuu 2017)