Valoisa ja lämmin iltapäivä houkutteli minut jäämään hetkeksi Teatteriravintolan terassille. Työpäivä oli ohi ja virkistävä viikonloppu edessä. Selailin juuri ostamaani teosta huolimattomalla keveydellä, pysyttelin omissa aatoksissani ja siemailin kylmää olutta. Pakoputken paukahdus palautti minut todellisuuteen.
– Alkaako sinulla kesäloma huomisen jälkeen? kuulin kysymyksen naapuripöydästä.
Nostin katseeni ja ymmärsin, että se ei ollut tarkoitettu minulle. Lomaani oli vielä melkoisesti matkaa.
– Sijaisuus päättyy Suvivirteen, mutta ei se lomaa tarkoita. Palkanmaksu katkeaa samalla, vastaus tuli nopeasti.
– Aika erikoista.
– Normaalia. Olihan tässä sentään kevätlukukausi töitä. Sijaisuus jatkuu ehkä syksyllä.
Katsoin puhujia pikaisesti. Nuoria olivat, kenties vielä opiskelijoita. Molemmilla roikkuivat olkalaukut viereisillä tuoleilla. Ilta-aurinkoa vasten istuvalla keikkuivat aurinkolasit nenävarressa. Sijaisella oli huolellisesti parturoitu niska ja harmaa kevättakki yllään. Loput hänestä jäi piiloon.
– No, minkälainen kokemus tästä keikasta jäi?
– Raha tuli ainakin tarpeeseen. Olen jo lähettänyt joukon hakemuksia. Tahdon viran tai toimen niin pian kuin mahdollista. En jää tänne roikkumaan sijaisuuksien varaan.
Aurinkolasimies kohensi sankojaan, ja heitti uuden kysymyksen.
– Eikö työpaikka ollutkaan mieluisa?
– Ihan tavallinen yläkoulu, mutta osa henkilökunnasta oli melko erikoista.
Nostin tuopin huulilleni ja esitin, että en kuuntele. Tarina oli käymässä mielenkiintoiseksi.
– No, kerro äkkiä lisää, aurinkolasimies vaati.
– Annoin kolmelle ysiluokkalaiselle vitoset käytöksestä, ja sain heidän luokanvalvojansa käymään päälleni sanan voimalla. Hänen mukaansa koulun opinto-ohjaaja oli ohjeistanut opettajia, että vain todelliset kriminaalit ansaitsevat vitosia. Vastasin, että siinä tapauksessa näiden nuorten paikka ei olisi tavallisessa peruskoulussa, vaan jossakin kaidalle tielle ohjaavassa laitoksessa. Hän suuttui entisestään ja vaati muuttamaan arvosteluani.
– Teitkö työtä käskettyä?
Sijainen kohotti kättään. Puolillaan ollut viskilasi tyhjeni. Käsi liikahti uudestaan. Hän huuhteli oluella väkevämmän juoman makua suustaan.
– En tietenkään. Vastasin, että periaatteessa olisin voinut antaa neloset, mutta jossakin syvällä näiden oppilaiden pinnan alla oli jotakin sellaista, jota voi kutsua alkeelliseksi käyttäytymiseksi. He vastasivat tunneilla kysymyksiini, mutta kieli oli melko yksipuolista ja koostui lähinnä voimasanoista.
– Vai niin, aurinkolasimies naurahti, – pojat ovat siis yhä poikia?
– Saattavat olla, mutta nämä olivat tyttöjä, ja etunimet lastenkirjoista.
Loposen arkistosta: Irtolehti muistikirjan välissä vuodelta 2000
