Suuresti kunnioittamani kasvatustieteen professori antoi muinoin hyvän opetuksen. Tietotekniikka voi pettää, laitteet lakata toimimasta tai sähkönjakelu katketa kesken oppitunnin. Tällöin opettajalle jää vain kaksi työkalua: liitu ja ikenet.
Muistin tämän aina oppitunteja valmistellessani: laadin Powerpoint-esityksen oheen joko mindmapin tai pienen käsitekartan. Ne osoittautuivat mainioiksi työkaluiksi myös opetuskeskusteluissa eli normaalia vapaamuotoisemmassa keskustelun omaisessa opetuksessa.
Samainen professori tiivisti myöhemmin yhtä hienosti edustamani opetusalan keskeisimmän historiallisen tehtävän yhdeksi mielikuvaksi. Vapaan sivistystyön oppilaitokset opettivat suomalaiset käyttämään veistä ja haarukkaa, eikä perusasia ole kadonnut. Veitsi ja haarukka vaihtuivat vuosikymmenten saatossa muun muassa kielitaitoon ja tietotekniikkaan.
Me kaikki tiedämme, minkä eteen yhteiskuntamme ja yhteisömme juuri joutuivat. Oppilaitokset reagoivat tilanteeseen nopeasti. Kansalaisopiston opettajien ei ole pakko käyttää työssään yhteistä etäopetuksen mahdollistavaa järjestelmää toisin kuin monissa muissa opetuksen työmuodoissa. Etäopetus ei kuitenkaan ollut vierasta. Monet opettajistamme olivat jo vuosikausien ajan hyödyntäneet tietotekniikan suomia mahdollisuuksia. Nykyinen tilanne on silti kaikessa laajuudessaan uusi ja haastava.
Kansalaisopistojen opettajat ovat kuin oppilaansa: koulutuksellisesti heterogeeninen joukko oman alansa asiantuntijoita, eivätkä kaikki ole suorittaneet korkeakoulututkintoa tai opettajan pedagogisia opintoja. Tästä huolimatta tai siitä johtuen, käynnistyivät omassa opistossamme etäopetusjärjestelyt nopeasti. Ensimmäiset ryhmät aloittivat puolen tunnin kuluttua ensimmäisestä ohjeesta ja viimeiset liittyivät mukaan kahdessa vuorokaudessa. Tämä oli melkoinen suoritus poikkeusolosuhteissa, ja vaati meiltä kaikilta suurta venymiskykyä.
Muutamassa viikossa etäopetuksesta tulee ”uusi normaali”, ja kun se jo sujuu, päättyy lukukautemme. Tänä aikana saatta opettaja puhua oppilailleen ”riittisesti ressistä” ja kirjoittaa yhdyssanat erikseen, mutta tärkeintä on yhteys. Linjan päässä on ihminen, joka vie urakkansa päätökseen ja on kiinnostunut opiskelijansa toimintakyvystä. Hän tarjoaa mielekästä tekemistä, joka todennäköisesti osaltaan vähentää sairaanhoitojärjestelmän hetkellistä kuormitusta.
Liitu ja ikenet ovat edelleen opettajan tärkeimmät työkalut. Sanat kulkevat oppilaille puheena tai kirjoituksena ja taululle tehdyt havainnollistavat piirustukset kuvatiedostoina verkkojen välityksellä. Tapoja on monia, eikä opettajuus katoa etäisyyteen. Se vahvistuu ja muuttaa muotoaan.