torstai 11. joulukuuta 2014

Gary US Bonds: The Pretender (1981)

Mitä tarvitsemme uskoaksemme, että synkkiä pilviä koristaa hopeareunus ja kärsimys voi jalostaa sielua? Vastaus on yksinkertainen: hienon kappaleen ja loistavan tulkinnan.

Vuonna 1976 laulaja-lauluntekijä Jackson Browne julkaisi albumin, jonka versot kasvoivat pohjattomasta surusta. Levyn nimikkokappale The Pretender käänsi henkilökohtaisen tuskan taiteelliseksi voitoksi. Tuotantoa johti Jon Landau, jonka oma suojatti Bruce Springsteen oli paininut pitkään oikeussalissa päästäkseen irti aiemmasta managerisopimuksesta. 

Kaunis melodia kuljettaa Brownen sävellystä askeleen kerrallaan eteenpäin, ja koskettava teksti valaa loputonta uskoa laulajan vilpittömyyteen. David Crosby ja Graham Nash antavat ääntensä kantaa kärsivän solistin maaliin, ja tyylikkäästi iskevä piano kohottaa laulun kertomukseksi, jota vasten omaa tai läheisten elämää voi peilata. Tietysti alkuperäinen on lajissaan ainutlaatuinen, mutta joskus oma järkkymätön näkemys ensimmäisen version täydellisyydestä ja uudemman olemattomista ansioista on syytä haastaa perusteellisesti.

Vuonna 1981 Gary U.S. Bonds palasi levyttäväksi artistiksi ja parrasvaloihin toista vuosikymmentä kestäneen huomaamattomuuden jälkeen. Bruce Springsteen osallistui comeback-levyn tuotantoon, mutta päävastuun hankkeesta kantoi Miami Steve (Steven Van Zandt). Kolmen artistin yhteistyön tuloksena syntyi hieno rock´’n’rollin ja rhytm and bluesin ilotulitus, jossa uusien sävellysten rinnalla soivat tarkoin valitut lainakappaleet, ja niistä kenties kirkkaimpana loisti The Pretender

Bondsin käsittelyssä kappaleen alkuperäinen herkkyys ja kauneus eivät ole kadonneet, mutta kokonaisuus on paria piirua tanakampi ja riipivämpi. Kuulija aavistaa jo heti ensimmäisistä kitarasoinnuista ja pianon jyrähdyksestä olevansa suurten kysymysten äärellä, mutta viimeistään tanakka bassolinja ja taustalaulajattarien sielukkaat äänet siirtävät lopulta kaikki epäilykset musiikin tieltä. Kappale kulkee kuin kiskoilla viilettävä juna, ja kun se viimein saavuttaa aseman, on pohjattomasta surusta syntynyt laulu saanut ylleen uuden ja entistä sinisävyisemmän kuorrutuksen. Kaikki turha on revitty yltä, ja edessämme seisoo paljas ihminen.

Veljet ja sisaret, seuratkaa musiikkia, luopukaa teennäisyydestä ja lähtekää näiden sävelten myötä puhdistavalle matkalle. Ja tehkää se vielä uudestaan, kuten laulu opettaa.

Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (lokakuu 1986)