keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Säveliä vuodenvaihteeksi

Muistammeko vuoden 2014 erikoisten onnettomuuksien ja viilenneiden kansainvälisten suhteiden takia? Valoa pimeyteen loivat sentään monet musiikilliset tähtihetket, jotka saattavat kannatella meitä eteenpäin myös ensi vuoden puolella. Olen valinnut hienosta sadosta 15 mielenkiintoista albumia.

Tom Petty & The Heartbreakers: Hypnotic Eye
Levy huokuu tuttuja sävyjä, joista voi löytää kaikuja niin The Doorsin kuin The Beatlesin nuottikirjasta. Pastisseista komeimmat kunnioittavat erityisesti yhtyeen omaa tuotantoa sekä juurevaa amerikkalaisen rock-musiikin perinnettä. Kuljettaja on tuttu ja meno turvallista. Yhdentoista kappaleen matkasta jää hyvä ja levollinen mieli.

Ryan Adams: Ryan Adams
Gimme Something Good lataa heti odotukset korkealle. Kitarat ja urut soivat komeasti. Mitään ei ole liikaa, eikä ydin huku ylituotettuun äänimassaan. Edellisen albumin country-sävyt ovat väistyneet rosoisemman ilmaisun tieltä eikä Adamsin sävelkynä petä matkan missään vaiheessa. Lisämausteena on Johnny Deppin vierailu kahdella raidalla. Levyn rakenne säilyy tyylikkäänä ja tasapainoisena loppuun saakka. Artisti on loistovireessä.

Damien Rice: My Favourite Faded Fantasy
Mielenkiintoisen laulaja-lauluntekijän kolmannen studioalbumin kappaleet eivät ole lyhyitä pyrähdyksiä. Artistin keskittynyt ja tinkimätön ilmaisuvoima sekä rosoinen sielu ja pakahtuva sydän vievät välillä äärirajoille, mutta hienot sovitukset pitävät kaiken erinomaisesti koossa.

U2: Songs of innocence
”Kylmäävän hyvä levy”, kirjoitti ystäväni tekstiviestissään, eikä minulla ole siihen mitään lisättävää.

Bruce Springsteen: High Hopes
Soundien päivitys toimii erinomaisesti ensimmäisistä iskuista ja välillä kiihkeäksi yltyvästä menosta aina viimeisiin säveliin saakka. Lainakappale High Hopes aloittaa ilotulituksen, joka vyöryy lyömäsoitinten sekä puhaltimien johdattamana vääjäämättä eteenpäin. The Ghost of Tom Joad suo Tom Morellolle mahdollisuuden repiä kitarastaan eläviä ja raakoja säveliä.

The Black Keys: Turn Blue
Tuottaja Danger Mouse ja The Black Keys näyttävät jälleen, mitä täydellinen taiteellinen yhteistyö tarkoittaa. Lähes seitsemän minuuttia kestävä Weight of your love aloittaa levyn, ja vie tovin ennen kuin Dan Auerbachin tuttu ääni ui kuin salaa mukaan. Odotukset nousevat kappale kappaleelta, eikä Black Keys petä kuulijaansa missään vaiheessa. Albumi on huikea aikamatka erinomaisen yhtyeen seurassa.

Jack White: Lazaretto
Albumi pursuaa sävyjä ja elämää sekä americanaa ja äänimaisemia, jotka johtavat syvästä etelästä pohjoisille teollisuusalueille, vuorille ja rämeille. White työskentelee studiossa kuin tiedemies laboratoriossaan. Hän yhdistää sekä uudet ja erikoiset että tutut ja turvalliset ainekset mielenkiintoiseksi keitokseksi. Räjähdysvaara vaanii kaikkialla. Onko se musiikillista neroutta puhtaimmillaan?

The Afghan Whigs: Do to the Beast
The Afghan Whigs on palannut kuudentoista vuoden tauon jälkeen rakennukseen, ja vedet käyvät jälleen vaarallisiksi. Algiers suo pienen hengähdystauon, mutta lännenelokuvien äänimaisema ei poista jännityksen tunnetta. Lost in the Woods johdattaa kuulijan vielä syvemmälle. Soulin sivukujilla flirttaillut yhtye on vanhentunut ja kasvanut, mutta kiertää yhä rakkauden pimeitä katuja ja nauttii jokaisesta hetkestä. Yleisilme on kohdallaan.

Foo Fighters: Sonic Highways
Erinomaisen mielenkiintoisesti dokumentoitu musiikillinen matka halki Yhdysvaltojen: Sonic Highways on vuoden 2014 tapaus. Sävelet elävät ja kuvat pyörivät silmissä, paljon hienoja hetkiä ja loistavia vierailijoita. Rock-ilmaisu vaatii välillä raakoja iskuja ja tiukkoja lyöntejä, mutta yhtyeen tarkkuus ei kärsi missään vaiheessa. Tällä levyllä ei ole sijaa turhuudelle.

Inside Llewyn Davis – Original Soundtrack Recording
Harmaissa väreissä kuvattu elokuva 1960-luvun alkupuolen New Yorkin folk-musiikkipiireistä täydentyy tällä levyllä. Musiikki tukee erinomaisesti kaihoisaa tunnelmaa ja toimii loistavasti myös ilman kuvaa. Oscar Isaac loistaa sekä roolissaan elokuvassa että muusikkona levyllä. Marcus Mumford antaa äänensä kuulua muutamassa olennaisessa kappaleessa.

The New Basement Tapes: Lost on the River
Mitä saadaan aikaan, kun joukko muusikoita kokoontuu T Bone Burnettin johdolla luomaan musiikkia Bob Dylanin teksteihin? Kenties vuoden paras tribuutti-levy, joka uudistaa koko käsitteen sisällön. Elvis Costello ja Marcus Mumford kumppaneineen näyttävät viihtyneen hyvin yhdessä, sillä levy elää ja hengittää koko ajana. Johnny Depp sai soittaa kitarasoolon jo toisella tämän listan levyllä.

Beck: Morning Phase
Beck on luonut albumin, jonka äänimaisemaan pitää hypätä, ja kellua sävelten mukana levollisesti. Se risteyttää hienosti psykedeliaa ja folk-musiikkia, mutta lauluntekijän ote pysyy ilmavuudesta huolimatta tiiviinä eikä se jätä turhia langanpäitä irralleen. Levyn jokainen laulu on matka.

Leonard Cohen: Popular Problems
Laulajan äänensävy on madaltanut entisestään ja tahti hieman hidastunut, mutta uskottavuus ja ilmaisuvoima eivät ole kadonneet. Cohen saa kuuntelijansa pysähtymään ja unohtamaan kaiken ympäriltään hetkeksi. Se vaatii taitoa. Näissä sävelissä soi usein syvä blues.

Robert Plant and the Sensational Space Shifters: Lullaby and…The Ceaseless Roar
Levy luo erittäin mielenkiintoisia äänimatkoja maailmaan, jossa unet ja fantasiat yhdistyvät, ja jonka soisi olevan oikeasti olemassa jossakin. Rennolla otteella soitetut kappaleet luovat ympärilleen taianomaisen ilmapiirin, jota Plantin tyylikkäästi ikääntynyt ääni tukee sielukkaasti.

George Ezra: Wanted on Voyage
Nuori ja lupaava laulaja-lauluntekijä on tehnyt albumin, joka luo paljon lupauksia tulevasta.


In memoriam

Lopuksi vielä kolme sävelmää, jotka muistuttavat meitä kahdesta asiasta: menetyksistä ja elämästä.

Joe Cocker: Don’t Let Me Be Misunderstood
Jimmy Ruffin: What Becames of the Brokenhearted
Bobby Womack: Across the 110th Street


Keimo “Kemu” Musikka:  Sävel viikonvaihteeksi (joulukuu 2014)