torstai 22. tammikuuta 2015

Vuorovesi-ilmiö ja kuun vetovoima

Me emme osanneet 1970-luvun lopulla aavistaa, että tekstin tuottaminen voisi joskus käydä yhtä helposti kuin nykyisin. Pelkkä ajatus kannettavista tietokoneista, internet-yhteydestä tai sähköpostista olisi tuntunut mahdottomalta, pelkältä tieteiskuvitelmalta. Nopea tiedonvälitys tarkoitti ehjää puhelinkaapeliyhteyttä lehteen, jossa toimituksemme sihteeri Kirsti naputteli jutut näppärästi paperille.

Lehdessämme työskenteli tuolloin myös fiksu ja miellyttävä naistoimittaja Maija. Hänen miesystävänsä Pertti vieraili usein työmaallamme eikä hän välttynyt huomaamasta Kirstin taitoja tai punaisia saappaita, joiden varret ylsivät lähemmäksi polvia kuin nahkaisten hameiden helmat koskaan laskeutuivat. Pertti muisti aina kehua Kirstiä, tämän pukeutumista tai kampausta. Vähitellen käyntien määrä lisääntyi, ja Kirstin iloinen vapautunut nauru raikui käytävillä entistä useammin.

Toimituksen naiset katsoivat säälien Maijaa ja miehet kateellisena Perttiä, jota Kirsti veti puoleensa kuin satama lähestyvää laivaa. Kukaan meistä ei osannut aavistaa, että vain yksi ihminen tiesi, mihin kaikki vielä johtaisi.

Pertin opintojen loppusuoraa häämötti, vuorovesi-ilmiötä ja kuun vetovoimaa käsittelevä opinnäytetyö kaipasi puhtaaksikirjoittamista. Kirsti suostui auttamaan, ja he sopivat aloittavansa urakan heti seuraavana lauantaina, jolloin Maijan puolestaan täytyi lähteä kanssani juttukeikalle maakuntaan.

Palasimme vasta alkuillasta ja haimme kaupungin ainoasta pizzeriasta iltapalan perinteistä lauantai-illan televisiohetkeämme varten. Olin levoton. Maija avasi asuntonsa oven ja kajautti välittömästi viattoman kysymyksen:
   – Miten työ on sujunut?
   Päivän uurastaneet sankarimme istuivat sohvalla, kumpikin omassa päässään. Pertti nojasi käsiinsä ja Kirsti patsasteli kuin myöhempien aikojen televisiokuuluttaja, ryhdikkäänä ja äärimmäisen hankalassa asennossa.

   – No, ei se oikeastaan sujunut, Pertti vastasi vaisusti.
   – Minun mielestäni kaikki meni aivan loistavasti. Saimme aikaiseksi monta liuskaa tekstiä, Kirsti kailotti.
   – Siis kyllä ja ei, Maija naurahti ja laski pizzalaatikon olohuoneen pöydälle.
   Minä tuijotin vuoroin joko voipunutta Perttiä tai punaisia saappaitaan sekä pitkiä sääriään esittelevää Kirstiä. 
   – Minun puolestani voimme kääriä tämän päivän lopullisesti pakettiin, Pertti huokasi.
Maija katosi keittiöön, ja hänen hartiansa värisivät.
   – Eihän ilta vielä tähän voi loppua? Kirsti hämmästeli.
   – Minä olen ainakin aivan finaalissa, Pertti vastasi ja sytytti tupakan.
  Tuhkakuppi oli puolillaan tumppeja. 
   – Voitko siinä tapauksessa heittää minut kotiin, en tahtosi mennä bussilla, Kirsti sanoi ja katsoi anovasti Perttiä.
   – En minä jaksa enää ajaa, Pertti vastasi ja veti yhä kiihtyvällä tahdilla henkosia tupakastaan.
   – Tai joku, Kirsti jatkoi ja katsoi minua.
   –  Minulla ei ole autoa eikä ajokorttia, vastasin.
   – Te kaikki olette… sanonko mitä, Kirsti tuhahti.
   Pertti ponnahti jalkeille, käveli huoneen poikki lipastolle, otti lompakkonsa laatikosta, veti esiin setelin ja kääntyi Kirstiä kohti.
   – Tässä on sinulle bussirahat vaivanpalkaksi.
   – Et voi olla tosissasi, Kirsti tiuskaisi ja singahti sohvalta keskelle olohuonetta.

   Hän pyörähti mielenosoituksellisesti ympäri, jotta varmasti näkisimme kukikkaan paidan alla vilkkuvan punaisen topin. Väri oli sama kuin saappaissa, mutta ei läheskään niin helakka kuin kiukusta hehkuvilla kasvoilla. Kirsti nappasi takkinsa naulakosta ja syöksyi rappukäytävään. Ovi kolahti ja hiljaisuus laskeutui.

Maija palasi olohuoneeseen viiniä ja kolme lasia mukanaan. Vasta silloin muistin laskea oman pizzani pöydälle.
   – Te ette voi uskoa, mitä kaikkea tänään on tapahtunut. Kuinka suomen kieli voi olla näin vaikeaa: "Kirjoitetaanko kuu pelkällä isolla q-kirjaimella vai niin kuin k, u ja u?", Pertti puhisi.
   – Taisimme kaikki oppia tänään jotakin, Maija sanoi rauhallisesti ja ojensi Pertille sekä pullon että korkkiruuvin.

Sen illan jälkeen en enää koskaan ollut huolissani Maijan puolesta, sillä hän oli ehdottomasti paras asiantuntija vuorovesi-ilmiötä ja kuun vetovoimaa koskevissa kysymyksissä.


Loposen arkistosta: luonnos vuodelta 2001