Alabama Shakes: Sound & Color
Hetkittäin kuulijan valtaa tuttuuden tunne: ”olen kuullut tämän ennenkin”. Juuri sillä hetkellä Alabama Shakes –yhtyeen laulukirjassa kääntyy uusi sivu ja odottamaton tapahtuu. Yhtyeen toinen studioalbumi nostaa tekijänsä muutaman askelman muita korkeammalle. Taidokkaasti punotut äänet ja värit ottavat omansa, mutta tekevät samalla kunniakierroksen rockin ja soulin stadionilla.
Calexico: The Edge Of The Sun
Calexico kulkee omilla raiteellaan eikä uusin levy tee irtiottoa aikaisemmasta tuotannosta. Keskitempoiset sävelmät kuljettavat tarinoita eteenpäin ilman suurta vimmaa tai raivoa, mutta latautuneen tunnelman voi aistia jokaisella luonnonmukaisesti soitetulla raidalla ja kappaleiden takaa pilkistävästä intohimosta. Calexico on kuin vilvoittava keidas metallisten ääniraitojen täyttämässä radioaaltojen kuivassa autiomaassa.
Gary Clark Jr. : The Story of Sonny Boy Slim
Jos kuvittelet bluesin olevan tylsää, tartu tähän Gary Clark Jr:n levyyn. Clark vie sinut retkelle, joka alkaa äänellisestä perinnemaisemasta, mutta jo ensimmäisten minuuttien aikana on jo selvää, etteivät juuret ehdi kasvaa maahan. Hän vie ilmaisunsa monta astetta pidemmälle. Vaikka bluesin historiallinen kitaraelementti on läsnä vahvasti, koukkaavat laulumelodiat monesti soulin ja gospelin syvyyksiin ja rytmivalinnat kierrättävät mustan musiikin historiaa puuvillapelloilta urbaaniin sykkeeseen.
Father John Misty: I Love You Honeybear
Vuoden 2015 Hullu hatuntekijä on löytynyt. Laulaja-lauluntekijä Joshua Tillman on punonut toiselle Father John Misty -albumille joukon sävelmiä, joiden maailma on uskomattoman viehättävä kaikessa omituisuudessaan. Strange Encounter kulkee sävelmänä popmusiikin tuttuja mahtipontisen kauniita polkuja, mutta Bored In The USA näyttää kirjaimellisesti keskisormea kaikille kauniille lupauksille. I Love You Honeybear on vuoden piristävin albumi.
Rhiannon Giddens: Tomorrow Is My Turn
The Carolina Chocolate Drops –yhtyeen laulaja Rhiannon Giddens osoittaa erinomaisuutensa tulkitsijana ensimmäisellä sooloalbumillaan. Hän liikkuu suvereenisti sekä gospelin ja countryn että rockabillyn ja ranskalaisen laulelman rajapinnoilla. T Bone Burnettin tyylikäs tuotanto tukee laulajaa koko matkan ajan ja musiikin dramatiikka kantaa ensimmäisistä sävelistä viimeisiin huokauksiin saakka. Tomorrow Is My Turn on vuoden tyylikkäin kokonaisuus.
Jason Isbell: Something More Than Free
Isbellin uusin albumi jatkaa edeltäjänsä Southeasternin jalanjäljillä. Kenties se ei ole kaikilta osa-alueiltaan yhtä vahva ja ehjä, mutta seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Isbell päivittää hienosti amerikkalaista perinnemusiikkia, countrya ja americanaa 2000-luvulle: tunteet ovat aitoja ja tarinat rehellisiä. Tästä ei puutu kuin leirinuotio tai hämyinen kantapöytä.
Sam Lee & Friends: The Fade In Time
Jos haluat tehdä matkan vuosisatojen takaiseen Britanniaan, anna Sam Leen albumin johdattaa tietäsi. Leen musiikki ei ole muodikasta tai flirttaile moderneilla soundeilla, vaikka äänimaisema on toisaalta sidottu omaan aikamme. Muun muassa harppu, puhaltimet, viulu, ukulele ja lyömäsoittimet kuljettavat laulumelodiat kauas historiaan, vaikka sovituksissa soivat toisinaan myös uudemmat rytmit.
Mumford & Sons: Wilder Mind
Kahdella ensimmäisellä levyllään he opettivat meidät rokkaamaan banjon tahtiin, mutta kolmannella akustiset soittimet ovat lentäneet nurkkaan ja sähköiset vallanneet tilan. Mumford & Sons -yhtyeen kolmas albumi ei enää edusta sitä musiikkia, johon kerran rakastuin, mutta se on ehdottomasti uuden romanssin alku. Soundi on ottanut askeleen loogiseen suuntaan, mutta laulunkirjoitustaito ei onneksemme ole kadonnut mihinkään.
Muse: Drones
Albumi on kuin kooste kolmesta edeltäjästään, sillä yhtyeen musiikin vahvimmat elementit ovat jälleen vahvasti esillä: väkevät kitarariffit, iskevät laulumelodiat ja tiukka yhtyesoitto. Kuuntelija voi nähdä edessään heijastuksen Matthew Bellamyn rockkukkoilusta sekä Chris Wolstenholmen ja Dominic Howardin tiukasta rytmityöskentelystä, joka viimeistään kietoo dramaattiset kappaleet tiukaksi paketiksi.
New Order: Music Complete
Yhtyeen kolmas tuleminen on juhlallinen. Levyn avausraita Restless osoittaa jo heti ensihetkistä alkaen, että melodioiden ja rytmin yhdistäminen on yhä hallussa. New Order osaa tasapainoilla orgaanisen yhtyesoiton ja syntetisaattorisoundien ristiaallokossa. Toisaalta yhtye osaa myös nauraa itselleen, jonka hulvaton Tutti Frutti viimeistään osoittaa. Tanssikengät jalkaan: nyt mennään!
The Staves: If I Was
Kolmen englantilaisen Staveley-Taylorin sisaruksen äänet soivat harmonisesti yhteen ja antavat kappaleille riittävästi ilmaa siipien alle. Tuottaja Justin Vernon (Bon Iver & Volcano Choir) antaa sävellyksille tilaa elää ja liikkua eikä tunge turhia instrumentteja tai efektejä pilaamaan tunnelmaa. The Stavesin maailma on kuin kirkas ja kuulas talvinen päivä, jonka päätteeksi takkaan sytytetään tuli ja nautitaan viimeiset sävelmät lämpimän glögin kanssa.
Sufjan Stevens: Carrie & Lowell
Sufjans Stevens palaa folkjuurillleen taidokkaasti yhdentoista hienon kappaleen voimalla, joiden taustalla seisoo hänen oma äitinsä muiston varjo. Skitsofreniaa sairastanut äiti jätti perheensä, ja siitä tuskasta kumpuaa tämän levyn ydinajatus. Fourth of July saattaa olla vuoden 2014 kaunein ja koskettavin laulu, ja se puolestaan nostaa Sufjan Stevensin suurien lauluntekijöiden kastiin. Totuus sattuu.
Ryley Walker: Primrose Green
Alussa on sävelmä ja sanat. Seuraavaksi sen ympärille rakennetaan äänimaisema. Soittajat tietävät minne ovat matkalla, ja siksi he voivat heittää kartan roskakoriin. He täyttävät tyhjän tilan soitolla, joka osittain perustuu improvisaatioon ja tunnelmaan. Ryley Walker kertoo käyttävänä ääntään kuin John Coltrane saksofoniaan. Tämä saattaa kuulostaa aluksi kaoottiselta, mutta kaikki on hyvin, erittäin hyvin. Nojaa rennosti taaksepäin ja nauti kyydistä.
Matthew E. White: Fresh Blood
Tämä albumi tarjoilee hienoja sävellyksiä ja mainioita orkestraatioita, joita Whiten välillä ujolta kuulostava ääni vie vääjäämättä eteenpäin. Ujous on kuitenkin tyylikeino, joka loistaa omimmillaan Rock & Roll is Cold -kappaleen kierossa huumorissa. Levyn soulin ja gospelin värittämissä äänimaisemista Whiten ääni on löytänyt kotinsa, jossa kuulijan on levollista viettää aikaansa.
Cassandra Wilson: Coming Forth by Day
Moni artisti muisti Billie Holidayn syntymän juhlavuotta ja teki hienoja tulkintoja klassikoista. Cassandra Wilson on versioinut Holidayta jo aiemmin, mutta nyt suunta on toisenlainen. Jazzin kuningatar uskaltaa ottaa muutaman askeleen varjoihin ja seisoa ylväästi näiden dramaattisten tulkintojen takana ja toisilla musiikkikentillä kannuksensa ansainneiden muusikoiden edessä. Yhdessä he puhaltavat uutta eloa muun muassa ikoniseen Strange Fruit -kappaleeseen.
Nostan vielä vuoden 2014 sadosta muutaman albumin.
Ray Lamontagne: Supernova
Laulaja-lauluntekijän viides levy on herkullinen kattaus. Näissä kymmenessä kappaleessa sovitusten retrohenkisyys hivelee korvaa.
John Mellencamp: Plain Spoken
Mellencamp elää ja voi hyvin. Jälleen kerran hän osoittaa, että vähemmän on enemmän.
The Secret Sisters: Put Your Needle Down
The Secret Sisters tarjoa hyväntuulisen matkan amerikkalaiseen musiikkimaisemaan. Laulu ja sovitukset ovat kohdallaan.
Keimo "Kemu" Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (joulukuu 2015)
