Jos emme päättelykykymme avulla voi selvittää kuinka asiat oikeasti ovat, miksi taitelijat puolestaan pyrkivät kuvamaan näkemäänsä ja kopioimaan kokemaansa maalauskankaalle tai veistoksiin. Miksi he astuvat vielä yhden askeleen kauemmaksi Platonin esittämästä aistihavainnoin saavuttamattomasta todellisesta maailmasta? Miksi he edes käsittelevät teoksissaan varjojen ja heijastusten kuvia?
Tein viikko sitten yllättävän matkan ihmisyyteen. Ihastelin kolmessa taidemuseossa kolmen eri taiteilijan teoksia ja mietin, ymmärränkö todella kaikkea näkemääni. Ensimmäisten pohdintojen jälkeen päätin olla itselleni armollinen ja pelkästään nauttia teoksista enkä analysoinut kaikkea puhki tai kyllästyttänyt kanssamatkaajia teoreettisilla esitelmillä estetiikasta tai taiteesta. Hylkäsin myös Platonin ideaopin. Heittäydyin silmät suljettuina lämpimään veteen ja näin enemmän, koska annoin tunteen viedä.
Ateneumin seinillä mustavalkoiset Henri Cartier-Bressonin valokuvat kuljettivat historiaan, jossa mies ja kamera pääsivät monta kertaa todistamaan juuri oikeaa hetkeä. Hän oli paikalla, kun valta vaihtui kiinassa ja Mao Zedongin joukot marssivat pääkaupunkiin. Hän kuvasi Mahatma Gandhin vain hetkeä ennen salamurhaa ja todisti lukuisia tapahtumia, joista olemme lukeneet kirjoista, ja dokumentoi eksoottisten kulttuurien erityispiirteitä.
Toisinaan taide on vaarallista, se loukkaa ja osoittaa epäkohtia, joista virallinen totuus vaikenee. Helsingin taidemuseon (HAM) toisen kerroksen salin kulmassa on joukko erimuotoisia pieniä taidokkaasti veistettyjä arkkuja, joissa jokaisessa on sisällä harjateräsputkia (betonirautaa). Asetelma on itsessään viaton, mutta seinälle asetettu selitys muuttaa hetkessä kaiken. Teos kuvaa lapsia, jotka kuolivat maanjäristyksessä sortuneissa rakennuksissa. Uhreilta olisi kenties vältytty, jos koulut olisi rakennettu vallitsevien ohjeiden mukaisesti. Kiinalainen taiteilija Ai Weiwei osoitti teoksellaan ahneuden ja piittaamattomuuden seuraukset, ja joutui itse vaikeuksiin. Jokainen arkuissa lepäävä putki on haettu sortuneiden koulujen runioista.
Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu Kiasmassa ylittää rajoja. Hän kommentoi aikaamme, leikittelee olemassa olevalla materiaalilla ja luo siten uusia merkityksiä. Omalla tavallaan merkittävin teos saattaa hyvinkin olla kirje Raisio-yhtiön lakimieheltä. Yhtiö oli valmis jopa oikeudellisiin toimiin taitelijaa kohtaan, koska tämä oli käyttänyt Elovena-paketista tuttua kansikuvaa, josta oli muokannut uudenlaisia variaatioita. Kiinassa valtio voi sulkea toisinajattelijan kotiarestiin tai vankilaan, mutta Suomessa taitelijan kimppuun käyminen olisi todennäköisesti vain tahrannut yhtiön omaa julkisuuskuvaa.
Onneksi keskuudessamme on tulkkeja, jotka esittävät meille sen, jota emme aina itse huomaa. Toisinaan taiteilijoiden täytyy näyttää meille pimeys, jotta näkisimme valon. Lopulta kaikki varjot pehmenevät vastavalossa, ja vartijat saavat juosta itsensä uuvuksiin.
Fintellektuaalinen manifesti XIV
