tiistai 21. marraskuuta 2017

Coldplay: Paradise (2011)

Guy Berryman, Jonny Buckland, Will Champion ja Chris Martin voisivat kantaa yllään viittaa, johon on kirjailtu kolme sanaa: The Fab Four. Kuten hyvin tiedämme, on popmusiikin historia myöntänyt määritelmän toiselle ryhmälle, ja nimen on napannut puolestaan edellistä kunnioittava kalifornialainen tribuuttibändi. Toisaalta neljän aiemmin mainitun miehen yhtye voitaisiin tuntea myös nimellä Pectoralz tai Starfish, ellei Coldplay olisi vapautunut käyttöön juuri oikealla hetkellä.

Olisi helppoa leimata yhtyeen koko ura itsensä ja omien tunnemyrskyjen ympärillä pyörimiseksi. Coldplay on oikeastaan luonut itsestään musiikillisen taideteoksen: albumi albumilta he ovat päässeet lähemmäksi henkilökohtaista totuutta, ja kenties lopullisesti pysähtyneet sen äärelle. Samaan aikaan on sävelmaailma tehnyt kaarroksen vaihtoehtorockista erittäin raskaaksi pehmorockiksi, ja alkuaikojen hämyisät Camdenin klubit muuttuneet maailman merkittävimmiksi stadioneiksi.

Mylo Xyloto on yhtyeen viides albumi. Se on kokonaisuus, jota voisi myös luonnehtia taustatarinansa ansiosta rock-oopperaksi. Kertomuksen tapahtumapaikaksi on luotu kuvitteellinen orwellilainen yhteiskunta, Silencia. Lohtua kaiken ankaruuden keskelle luovat värikkäät graffitit ja vapautta henkivä musiikki. Rakkauden ja taivaan kuvasto kannattelee useampaa sävelmää.

Paradise kirkastaa albumin keskeisimmät teemat. Selkärankaan piirtyvä kosketinsoitinintro levittää ympärilleen hartaan tunnelman ja jouset nousevat kuljettamaan yksinkertaista sanomaa. Kuulija odottaa seuraavaa siirtoa, ja juuri silloin bassosävelet kaappaavat huomion. Yhtye soi kuin yhtenäinen olento ja selkärangassa kaikuvat tuhansien vuosien totuudet. Paradise katsoo elämää naisen silmillä. Lapsena hän kuvitteli maailman olevan toisenlainen kuin ympärillä vellova ankara todellisuus, joka iskee halutessaan rautaiset saappaansa sormille. Sanat ja sävelet henkivät sekä toivoa paremmasta että vapautta toteuttaa itseään, käydä ulko-ovesta ilman pelkoa. Kappaleen kertosäkeen kuoronostatukset saavat avaamaan verhot ja odottamaan uuden auringon nousua. Viimeisen etapin käynnistävät kiihkeät jouset, jotka hajottavat myrskyn. Paratiisi antaa lupauksen itsestään.

Hyvät kuulijat, antakaa näiden sävelten täyttää mielenne hyvällä ololla ja kuvitelkaa se hetki tai paikka, joka on lähimpänä käsitystänne paratiisista. Sulkekaa silmänne pimeällä uhkaavalta maailmalta ja aistikaa valot ja värit, jotka palauttavat kasvoillenne syksyn heikentämän hymyn. 


Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (marraskuu 2017)