Kesällä 1980 Dire Straits astui studioon ja kolmannen albumin äänitykset alkoivat. Prosessin aikana veljekset Mark ja David Knopfler havaitsivat yhteisen musiikillisen taipaleen saavuttaneen lakipisteensä. Mielipiteet taiteellisesta linjasta erosivat toisistaan niin rajusti, että nuoremman veljen irtautuminen yhtyeestä jäi ainoaksi vaihtoehdoksi eikä hänen nimeään mainita levyn tiedoissa, sillä rytmikitaraosuudet soitti uusiksi äänitysten loppuvaiheessa Sid McGinnis. Äänimaailmaa täydensi Bruce Springsteenin E Street Bandin pianisti ”Professori” Roy Bittan, jonka kädenjäljen erottaa kappaleiden maalauksellisista kosketinsoitinkuvioista.
Making Movies on Dire Straitsin uran kivijalka. Se ei vielä nostanut yhtyettä stadionluokkaan, mutta loi vakaan perustan Mark Knopflerin sävelkynän seuraaville piirroille. Kahden ensimmäisen levyn hennon tunkkainen soundi vaihtui kerrasta tilavaksi ja sävykkääksi. Kappaleiden rakenne monipuolistui ja syveni, kun samalla myös soittajien taidokkuus nousi yhä enemmän esille. John Illsley rytmitti erinomaisesti bassollaan tarvittavat nousut ja laskut sekä vaadittavat hidastukset ja nopeutukset. Rumpali Pick Withers hyödynsi blues- ja jazz-osaamistaan ja loi massasta erottuvan tyylin soittaa rokkia. Albumilla on vain seitsemän kappaletta, mutta jokainen niistä on teos itsessään ja tärkeä pala kokonaisuudessa. Silti Tunnel of Love on tyrmäävä ensimmäinen raita, joka määrittää suunnan ja vauhdin.
Hyvät kuulijat, astukaa alukseen ja lipukaa rakkauden tunneliin. Antakaa taidokkaasti punottujen sävelien nostaa teidät korkeuksiin ja eläkää jokaisen loppusoolon huokauksen mukana, mutta kuunnelkaa samalla tarkasti, mitä kitarat ja helisevä piano teille kertovat. Keväinen karuselli pyörii jälleen.
Keimo ”Kemu” Musikka: Sävel viikonvaihteeksi (toukokuu 1989)
