Hissimusiikkia

Maaliskuussa 2016 terroristit räjäyttivät itsensä ja panoksensa kahdessa Brysselin keskeisessä paikassa: kansainvälisellä lentokentällä ja Maelbeekin metroasemalla. Olimme suunnitelleet jo pitkään matkaa Belgiaan, mutta epätietoisuus lentoliikenteen jatkuvuudesta viivästytti lopullista varausta. Saimme viimein helpottavan tiedon, että liikenneyhteydet olivat palanneet normaaleiksi. Matkavastaavamme kääri hihansa ja etsi meille sekä lennot että hotellit. Kun tiedot saapuivat sähköpostiini, en voinut itselleni mitään ja murjaisin huonon vitsin: ”Huoneistomme lähin metroasema on tietenkin Maelbeek”. Hänen vastausviestinsä koostui kahdesta sanasta: ”Ei ole!”

Lensimme Amsterdamin kautta Brysseliin, jossa hyppäsimme junaan, joka kuljetti meidät Bruggeen. Kahden yön ja intensiivisen museopäivän jälkeen nousimme jälleen junaan ja palasimme Brysseliin. Noukimme aseman edustalta taksin, koska ajattelimme sen olevan vaivattomin tapa päästä huoneistollemme. Kuljettaja osasi sekä ajaa että puhua jalkapallosta samanaikaisesti. Maisemat vaihtuivat nopeasti. Muutaman minuutin kuluttua hän kirosi itsekseen, kaarsi auton jalkakäytävälle ja kääntyi puoleemme. Hän valitteli, että ei voi viedä meitä lähemmäksi, koska tie edessämme oli suljettu liikenteeltä. Se oli hänen mukaansa melko yleistä näillä kulmilla. Hän osoitti kädellään suunnan ja sanoi kohteemme olevan alle 500 metrin päässä vasemmalla.

Maksoimme kyydistä ja kuljettaja nosti laukkumme kadulle. Kohotin katseeni ja näin kadun päässä aiemmilta matkoiltani tuttuja korkeita hallintorakennuksia. Pidin vielä suuni supussa. Kuljimme aluksi toista sataa metriä alamäkeen ja nousimme toisen mokoman. Euroopan unionin keskeiset maamerkit olivat yhä lähempänä. Ohitimme kävellessämme useita virastoja, joiden lasipinnoilla kerrottiin, että valmiutta oli nostettu tasolle keltainen. Omalla ulko-ovellamme odotti näppäimistö. Matkavastaavamme naputteli oikeat numerot, mutta helpottavaa lukon naksahdusta ei kuulunut. Pikaisen papereiden selaamisen jälkeen totesimme olevamme kaksi tuntia liian aikaisessa. Päätimme syödä pitkän lounaan läheisessä ravintolassa. Käännyimme ympäri ja laskeuduimme takaisin kadun pohjalle. Vasemmalla puolellamme avautui pieni ja kukoistava puisto, jonka laidalta erottui metroaseman kyltti: Maelbeek.

Kello tuli pykälään, mutta ovi ei avautunut. Matkavastaava soitti varauskeskukseen ja sai uuden koodin. Pääsimme sisälle. Naureskelimme hississä alkupäivän kommelluksille ja huoneiston sijainnille. Kuulimme samassa yksinkertaisen ja hiljaisen jysähdyksen. Hissi pysähtyi. Katsoimme toisiamme. Se ei ollut räjähdys. Olimme jumissa. Soitin hissiyhtiön valvomoon. Hälytysääni pirahti useita kertoja, ja sekunnit matelivat ennen kuin virkailija vastasi. Selvitin asiamme ja osoitteemme. Seurasi pitkä hiljaisuus. Ääni tokaisi, että hissin huoltosopimus oli umpeutunut. Matkavastaavamme puuttui keskusteluun ja vastasi topakasti: ”Meille on aivan samantekevää onko sopimus voimassa vai ei. Olemme yhtiönne hississä, ja se ei liiku. Teidän tehtävänne on hoitaa meidät ulos”. Linja vaikeni. Virkailija pyysi soittamaan uudestaan kymmenen minuutin kuluttua. Puhelu päättyi. Matkavastaavamme soitti välittömästi varauskeskukseen ja kertoi tilanteemme. Vartin kuluttua saimme helpottavan tiedon: huoltomies on matkalla.

Vietimme melkoista laatuaikaa brysseliläisessä hississä. Kaikki muistamamme vitsit oli kerrottu alle puolessa tunnissa eikä kukaan oikein innostunut syvällisemmästä filosofisesta keskustelusta. Kirjallisuuden ilmiöitä sivusimme pintapuolisesti. Olin aivan varma, että hiljaisina hetkinä tunkeutui jostakin helikopterin roottorien jyminä seuraamme. Kun viimein pääsimme vankeudestamme, olimme hiestä märkiä. Hissin peili oli kosteuden läpitunkema. Huoneistomme palohälytin helähti soimaan aina, kun joku meistä viidestä avasi pesuhuoneen oven ja vesihöyry livahti huoneistoon. Yllämme todellakin kaarteli helikopteri tai useampi.

Kosteuden läpitunkema peili hississä.

Helikopterit lakkasivat lentämästä ensimmäisen päivän iltana ja naapurustoon laskeutui hiljaisuus. Käytimme Maelbeekin metroasemaa huoletta kolmena päivänä. Paluumatkalla teimme jälleen välilaskun Amsterdamissa ja luimme uutisia. Helikopterit olivat palanneet kortteleihin heti varhaisen lähtömme jälkeen, ja alueella tehtiin lukuisia terrorismiin kytkeytyviä pidätyksiä.

Seuraavalla matkallamme hissiin asteli vain yksi meistä seurueemme matkalaukkujen kanssa. Muut käyttivät portaita. Se ei johtunut mahdollisesta terrorismiuhasta, vaan muistosta belgialaisen hissiyhtiön asiakaspalvelusta: 45 minuuttia lomasta on pitkä aika tuhlattavaksi pienessä ja hikisessä kopissa.